veronmaksajat.fi

Harrastatko sinä verosuunnittelua?

Antti Marttinen

Tuttavani oli ostanut joskus vuosituhannen vaihteessa Talentumin osakkeita, jotka myi Alma-fuusion yhteydessä 150 eurolla. Kun ostohintaa ei heti löytynyt, hän ajatteli veroilmoituksessa tyytyä ns. hankintameno-olettamaan, joka tällaisessa tapauksessa jää jäljelle. 

Onneksi hän sattui mainitsemaan asiasta ja kannustin vielä yrittämään. Pienellä penkomisella ostohinta löytyikin, tuhatkunta euroa. Eli takkiin oli tullut oikein kunnolla kuten lähes kaikille mediayhtiöiden omistajille Herlineistä alkaen.

Ilman pientä vaivannäköä tuo yli 800 euron tappio olisi veroilmoituksessa näyttäytynyt lähes samansuuruisena voittona. Veroissa ero olisi ollut satojen eurojen suuruinen. 

Tarina alleviivaa, että veroilmoituksen kanssa kannattaa kyllä nähdä hiukan vaivaa. Siinä voi päästä hyville tuntipalkoille. 

Itse tarkistin tänä vuonna veroilmoituksen jo kuukauden etuajassa. Yleensä puuha on tavannut jäädä viime tippaan kuten monella muullakin. 

Toimeen tarttumista edisti se, että veroilmoitukseen liittyy yhä vähemmän lippujen ja lappujen plaraamista. Homma sujui kevyenä iltapuhteena päätteen ääressä. Sivusilmällä saattoi vielä seurata jalkapallomatsia telkkarista. 

Tarkistus ei minullakaan ollut turha. Viime vuodelle sattui korjattavaa ja lisättävää sen verran, että vaivanpalkka taisi olla jo ihan konsulttitasoa. Pari kohtaa piti kyllä tarkistaa Veronmaksajien asiantuntijoiden vinkeistä.

Tavallisen veronmaksajan maailma on aika lailla mullistunut sitten viime vuosituhannen lopun. Vielä silloin juuri veroilmoitus oli palkansaajan vuosittainen koetinkivi. Ja kun eläkeikä koitti, saattoivat useimmat huokaista helpotuksesta.

Nyt veroilmoitus on yksinkertaistunut, kun pääosa tiedoista on valmiina ja kaipaa vain tarkistusta. Mutta elämä on monimutkaistunut.

Yhä useamman työ koostuu palasista. Vuoden mittaan voi olla palkkatyötä, yrittämistä ja sosiaaliturvaa, joihin kaikkiin liittyy omat verokuvionsa. Eivätkä vanhatkaan ole säästyneet. Heille on tutkimusten mukaan kasaantunut yhä enemmän kaikenlaista omaisuutta, jonka verokohtelussa on pohtimista. Perinnöistä ja lahjoista puhumattakaan. 

Kun veroilmoituksessa katsotaan taaksepäin, nyt yhä useammalla on tarve tarkastella veroasioita etukäteen. Eli harrastaa sitä turhan ikävän kaiun saanutta verosuunnittelua. Verosuunnittelulla ei rikastu, mutta miettimällä veroasioita etukäteen tavallinenkin ihminen voi välttyä maksamasta enemmän kuin kruunulle kuuluu. Se on jokaisen oikeus.

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja 

Kirjoittajasta

Antti Marttinen

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja. Seuraa @AnttiMarttinen Twitterissä.

Blogeissa