Kotitalousvähennys on hyvä esimerkki siitä, miten yksinkertainen idea muuntuu veroammattilaisten käsissä vaikeaksi tulkintojen viidakoksi. Kotitalousvähennyksen ideana on torjua harmaata taloutta porkkanan avulla. Kotitalouksien pikku remontit ja palvelut on saatu tehokkaasti verotuksen piiriin antamalla maksajan vähentää osa ostamastaan työpalvelusta.
Miksi lieden kytkeminen ei oikeuta vähennykseen mutta television kytkeminen oikeuttaa? Tämän kummallisuuden on keksinyt lainsäätäjä. Verohallinto lain tulkitsijana on taas keksinyt sen, että hälytysjärjestelmän rakentaminen ei oikeuta vähennykseen mutta lämpöpumpun asentaminen oikeuttaa. Molemmissa tapauksissa ammattimies lisää rakennukseen jälkikäteen laitteita ja johtimia, jotka muuttuvat asunnon kiinteiksi osiksi. Näin Verohallinnon kannustamana kansa asuu lämpimästi mutta turvattomasti.
Riemukkaimpia innovaatioita Verohallinnon ohjeistuksessa on kotiunikoulu. Keskusverolautakunta katsoi, että kotikoulu ei ole tavanomaista lastenhoitoa. Vaikka vauvan unirytmin korjaaminen ulkopuolisen avulla on nimetty kouluksi, on se yhtä kaikki lastenhoitoa. Vähennysoikeuden ulkopuolelle palvelu menee vain, jos se katsotaan terveydenhuollon ammattihenkilön antamaksi terveyden- tai sairauden hoidoksi.
Uudisrakentaminen ei ole kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä. Uudisrakentamista on grillikatoksen rakentaminen mutta ei valokatoksen tekeminen. Rautakaupan mainoksen mukaan valokatos näyttäisi olevan katos, jossa materiaali on läpinäkyvää tai läpikuultavaa valkoista muovia. Onko todellakin niin, että katon väri ratkaisee vähennysoikeuden? Mikä on katos, jossa katteena on vihreä, läpikuultava muovi ja sisällä pieni kaasugrilli?
Syyttömiä tulkintojen sekavuuteen eivät ole myöskään hallintotuomioistuimet tai Keskusverolautakunta. Ilmanvaihtokanavan nuohoaminen oikeuttaa vähennykseen mutta savupiipun nuohoaminen ei. Onkohan ratkaisun taustalla lian väri? Tavaran pistäminen laatikkoon on tavanomaista kotitaloustyötä, jos sen tekee ammattijärjestäjä. Jos sen tekee muuttomies, se ei oikeuta kotitalousvähennykseen, koska kyseessä on muuttopalvelu, joka ei ole keskusverolautakunnan mielestä tavanomaista kotitaloustyötä. Minusta tavaroiden pakkaaminen on tavanomaisesti kotitalouksissa tehtävää työtä eli tavanomaista kotitaloustyötä. Muuttokuorman kuljettaminen on tietenkin asia erikseen, koska se tapahtuu kodin ulkopuolella.
Asunto-osakeyhtiön osakas ei saa tehdä kotitalousvähennystä, jos on maksanut remontin, joka liittyy asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuun piiriin kuuluvaan asiaan. Asunto-osakeyhtiölaissa kunnossapitovastuu jaetaan karkeasti niin, että osakas vastaan asunnon sisäpuolisista pinnoista ja taloyhtiö muusta, esimerkiksi putkista. Yhtiön putkiremontin yhteydessä asukkaat tapaavat tehdä kylpyhuone- ja keittiöremontin. Putkiremontin yhteydessä tehdyistä lisätöistä pitää osakkaan sopia erikseen urakoitsijan kanssa ja urakoitsijan pitää laskuttaa niistä erikseen osakasta, jotta osakas saisi kotitalousvähennyksen. Asunto-osakeyhtiön käyttäminen välissä postikonttorina vie Verohallinnon ohjeen mukaan vähennysoikeuden. Verotuksessa pitäisi asian mennä ennen muotoa.
Pilkkua on kiva viilata mutta ohjeiden kirjoittajat ja pykälien tulkitsijat voisivat joskus tavoitella yksinkertaisuutta ja ymmärrettävyyttä jotta yksinkertaisetkin ymmärtäisivät.
Vesa Korpela on lakiasiain johtaja Veronmaksajain Keskusliitossa
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 20.5.2015.