Verotus toimitetaan veroilmoituksen perusteella. Veroilmoituslomakkeet on suunniteltu sellaisiksi, että Verohallinnon tietokoneet voivat niihin merkittyjen tietojen perusteella laskea maksettavan veron. Lomakkeella ei juurikaan kysytä perusteluja, vain lukuja.
Verotuspäätös syntyy Verohallinnossa automaattisesti eri lähteistä saatuja tietoja keräten ja yhdistäen. Pääosa palkansaajan ja eläkeläisen verotuksessa tarvittavista tiedoista tulee suorasiirtona muualta kuin veroilmoitukselta. Verotuspäätökset syntyvät melkein aina ilman ihmisen puuttumista, automaattisesti. Vielä koneet eivät osaa ihan kaikkea. Monien tulkintatilanteiden ja arviointikysymysten ratkaisemiseen tarvitaan koneälyn lisäksi ihmisen älyä.
Jos selvitettäväksi valikoitunut asia ei ratkea ilmoitettujen tietojen perusteella tai veroilmoituksesta päätetään poiketa, verovirkailija lähettää ns. kuulemiskirjeen. Veronmaksajan pitää antaa pyydetty lisäselvitys tosiasioista, esimerkiksi kopiot kuiteista ja sopimuksista. Tärkeätä on myös selvittää olosuhteita ja tarkoitusta, vaikka verovirkailija ei olisi niitä osannutkaan pyytää. Esimerkiksi tietokoneen hankintahintaa tulonhankkimisvähennyksenä vaatineen tulee lähettää kopio ostokuitista ja kirjoittaa kuvaus tietokoneen käytöstä tulonhankkimisessa. Joskus myös työnantajan todistus oman tietokoneen tarpeellisuudesta on hyvä liittää lisäselvitykseen.
Tulonhankkimismeno vähennetään, jos meno on uhrattu tulon hankkimiseksi. Kukaan ei pysty todistamaan ajatuksiaan. Siksi verotuksessa asiat ratkaistaan usein uskottavan selityksen perusteella. Onko metsänomistaja käynyt metsätilalla vesakkoja raivaamassa vai marjassa? Onko tietokone hankittu tulonhankkimista varten vai nettisurffailua varten?
Vähennystä vaativan pitäisi pystyä perustelemaan vähennysvaatimuksensa ja osoittamaan rahan käyttö. Vaikka kuitteja ei liitetä veroilmoitukseen, on ne edelleen säilytettävä. Sen lisäksi viisas veronmaksaja hankkii ja säilyttää muutakin dokumentaatiota. Menon määrää ei kannata jättää arvion varaan, ellei ole pakko. Viran puolesta menoja arvioitaessa pyritään yleensä siihen, että vähennys ei ole ainakaan liian suuri.
Tulonhankkimistarkoituksen arviointiin vaikuttaa myös se, kuinka todennäköistä on, että kyseinen meno todellakin vaikuttaa tulonhankintaan. Sadan osakkeen omistajan matka Nokian yhtiökokoukseen liittyy toki hänen tulonhankkimistoimintaansa, mutta matka tuskin lisää hänen tulojaan Nokian osakkaana. Eri asia on, jos omistat 10 % osakkeista ja vaadit yhtiökokouksessa vähimmäisosingon jakoa.
Verovirkailija joutuu ratkaisemaan sellaisten toimialojen asioita, joista ei tiedä mitään. Tarvittaessa veronmaksajan pitää osata selvittää oman ammattinsa tai toimialansa toimintatapoja. Postinjakajan autokulut ovat suuremmat kuin muiden omaa autoa työssään käyttävien. Valokuvamallin kampaus- ja meikkikulut ovat ainakin osittain vähennyskelpoisia.
Amerikkalaisia sarjoja katsoneet ovat oppineet, että poliisin pitää todistaa murhaajan syyllisyys, muuten murhaaja vapautuu. Niin se on Suomessakin murhien osalta. Verotuksessa ja veroprosessissa ei viranomaisella eikä veronmaksajalla ole vastaavaa näyttövelvollisuutta. Riittää, että asia on riittävästi selvitetty. Selvityksen pitää olla sitä parempi, mitä epätavallisempi vaatimus on.
Vesa Korpela on lakiasiain johtaja Veronmaksajain Keskusliitossa
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 2.12.2015.