Jostain syystä taas uskotaan ja uskotellaan, että Suomen asiat voisivat ratketa sillä, että tänne astuisi taivaasta joku uusi Kekkonen; mieluiten kaljupäinen karismaattinen suurmies, joka tiukasti päättää, määrää, jyrisee ja pakottaa muut toteuttamaan tahtonsa.
Se on täyttä hölynpölyä. Näitä pikku-kekkosia meillä on päinvastoin ihan liikaakin; politiikassa, työmarkkinoilla, suurten yritysten johdossa. Itsekeskeisiä ja itsetunnoltaan heikkoja päsmäreitä, jotka eivät pysty sopimaan mistään mitään kenenkään kanssa, jos eivät voi suoraan itse määrätä.
Ja tällaista jääräpäisyyttä sitten vielä pidetään jämäkkyytenä. Pyh!
Ei Suomen hallituksessa yksi päsmäri muuttaisi sitä miksikään, että vedettävänä on sekalainen lauma omaan pussiin pelaajia, iltalypsijöitä ja ”kaikki mulle tänne heti” –vaatijoita. Sama työmarkkinoiden linnakkeissa, viime aikoina ennen kaikkea Etelärannassa.
Kyllä sen muutoksen täytyy lähteä koko porukasta. Sitä ei voi yksi mies tai nainen ylhäältäpäin määrätä, vaikka kuinka polkisi jalkaa ja pidättelisi hengitystään.
Jos poliitikko tai ay-pomo on joskus luvannut kannattajilleen näyttää kuun taivaalta, pitää olla myös rotia sanoa, ettei se nyt onnistu, kun taivas on pilvessä. ”Ehkä ylihuomenna, jos sää selkenee. Kelpaisiko hetken hätään vastapäisen talon loistava mainoskyltti? Jos koet itsesi petetyksi, etsi vapaasti joku muu, joka lupaa vaikka tähdet ja taivaan.”
Ei se sen kummempaa ole, kun ollaan suoria ja rehellisiä.
Siksi täällä Suomessa ei tähän hätään tarvita mitään suurjohtajia, jotka jyrisevät ja pakottavat. Ei uusia Kekkosia. Nyt tarvitaan sellaisia miehiä ja naisia, jotka taipuvat, sopivat, osaavat päättää yhdessä, pitävät sanansa ja tekevät kaikkensa sovitun eteen. Vaikka se ei olekaan sataprosenttisesti juuri se mun juttu, vaan yhdessä hiottu, ehkä vähän tylsä ja särmätön.
>> Taloustaito
