veronmaksajat.fi

Kone on OMXH:n ensiluokkaisin Aasia-kortti

Jukka Oksaharju

Suomen ensimmäisiin ja edelleen menestyksekkäimpiin kansainvälistyjiin lukeutuva pörssiyhtiö Kone on noussut viimeistään 2000-luvulla alansa johtavien toimijoiden sarjaan. Sijoittajan näkökulmasta on mielenkiintoista, että liiketoiminnan maantieteellisen hajautuksen osalta Kone toimii jo yli tuhannessa toimipisteessä noin 50 maassa eri puolilla maailmaa. Viime vuosina Eurooppaa peräkkäin vaivanneet kaksi taantumaa (2008–2009 ja nykyinen) sekä USA:n keskinkertainen kasvuvauhti ovat nostaneet Aasian talouskasvun merkityksen entistäkin korkeammalle, niin Koneelle kuin muille globaaleille pörssiyhtiöille. Tässä merkinnässä havainnollistan lyhyesti Koneen liiketoiminnan erinomaisuutta maantieteellisen hajautuksen näkökulmasta.

Olen tarkastellut Konetta blogissa edellisen kerran OMXH:n parhaista yhtiöistä kertovassa kirjoitussarjassa noin puolitoista vuotta sitten. Tuolloin totesin yhtiön olevan ensiluokkainen liiketoimintojen laadulta, minkä lisäksi pidin – ja pidän edelleen – yhtiötä poikkeuksellisen hyvin johdettuna. Konsernin ylin johto on onnistunut nostamaan liikevoittomarginaalin seitsemässä vuodessa noin 10 % tasolta noin 14 % tasolle, mitä voidaan pitää erinomaisena suorituksena, erityisesti ottaen huomioon ympäröivät markkinaolosuhteet. Samanaikaisesti Kone on myös kyennyt kasvattamaan tuntuvasti liiketoimintansa kokoluokkaa myynnillä mitattuna, joten kasvu on todellakin ollut kannattavaa. Vakaa liiketaloudellinen suoritus mahdollistaa lisäksi vakaan, kasvavan ja tarvittaessa kvartaalitasollakin suoritettavan osingonmaksun, mistä kirjoitin kesäkuussa Koneenkin mainiten. Myös Warren Buffettin sijoituskriteerit käyvät yksiin Koneen ominaisuuksien kanssa, kuten huhtikuussa kirjoitin.

Mainitsin jo otsikossa, että sijoittajan näkökulmasta Kone on valttikortti Aasian kasvaville markkinoille. Yhtiön julkaisemista historiallisista tiedotteista kokoamani seuraava aikajana kuvaa viimeisten seitsemän vuoden kehityskaaren Koneen Aasian ja Tyynenmeren markkina-alueen osuudesta suhteessa koko yhtiön liikevaihtoon.

2005: 12 % 2006: 13 % 2007: 14 % 2008: 16 % 2009: 17 % 2010: 21 % 2011: 27 % 2012: 35 % H1/2013: 38 %

Esitettyjä lukuja ei tarvinne sen kummemmin tulkita, koska jokainen voi omatoimisesti havaita, että Aasian osuus Kone-konsernin myynnistä on kasvanut vuosi toisensa jälkeen tasaisen varmasti. Vuonna 2005 Aasian-yksikön myyntiponnistelut eivät muodostaneet edes kahdeksasosaa Koneen konsernitason myynnistä. Viime vuonna Aasian liiketoiminta edusti yli kolmasosaa, ja mahdollisesti jo ensi vuonna miltei puolta Koneen myynnistä. Yhtiön kasvustrategia siis toimii kuin kellopeli.

Hieman pintaa syvemmältä yksityiskohtaisista taloudellisista luvuista selviää, että Koneen viimeisten kahdeksan täyden tilikauden keskimääräinen kasvu on ollut Aasiassa yli 22 % vuositasolla. Koneen liiketoiminta on siis kaksinkertaistunut Aasiassa keskimäärin noin kolmen vuoden välein, mikä selittää merkittävällä tavalla edellä listattua markkina-alueen suhteellisen merkityksen kasvua konsernille (koska muut Koneen markkina-alueet ovat samanaikaisesti jämähtäneet miltei paikoilleen, osin jopa taantuneet). Aikasarjan valossa Kone on kiistattomasti kotimainen ykköskandidaatti osakesalkun hajautusinstrumentiksi Aasiaan, jos tarkastellaan osakekannan arvostustason sijaan puhtaasti yhtiökohtaista kehityskaarta ja liiketoiminnan fokusta.

Kone kertoo omin sanoin, että sen liiketoimintaa tukevat globaalit megatrendit. Yhtiön mukaan maailman hissi- ja liukuporrasteollisuuden kasvukehitystä edistävät neljä pitkän aikavälin ajuria, jotka ovat kaupungistuminen, muuttuva väestörakenne, turvallisuuden lisääminen ja ympäristöarvojen kasvava merkitys.

Henkilökohtaisesti näen erityisesti ensin mainitun tekijän tukevan Koneen kasvua Aasiassa. On varsin ilmeistä, että kaupungistuminen tulee globaalina ilmiönä kiihtymään trendinomaisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, koska elintaso nousee jatkuvasti maailman väkirikkaimmissa maissa, kuten Kiinassa, Intiassa ja Indonesiassa. Maailman väkirikkaimpien alueiden kaupungit kasvavat, mikä merkitsee rakentamisen näkökulmasta asuintiheyden tiivistymistä. Tämä puolestaan aiheuttaa tarpeen rakentaa sekä asuintaloja että toimistoja ylöspäin ennemmin tai myöhemmin uhkaavan tilanpuutteen vuoksi. Kuvatunlainen rakentamistrendi perustaa luonnollisen tarpeen hisseille ja liukuportaille, sittemmin myös niiden huolloille.

Koneen mukaan ihmisten muuttoliike kaupunkeihin – erityisesti Aasiassa – kasvattaa hissien määrää asukasta kohden laskettuna merkittävästi nykyiseltä lähtötasolta, joka on yhtiön mukaan alhainen. Kuten globaalin talouskasvunkin maantieteellisen jakautumisen viitekehyksessä on viime vuosina totuttu havaitsemaan, on kaupunkialueiden kasvuvauhti vauhdikkainta juuri Aasiassa. Ilmiötä tukee osaltaan myös alueen ripeä väestönkasvu. Koneen mukaan kaikista maailman uusista hissi- ja liukuporrastoimituksista yli puolet myydään tänä vuonna Aasiaan, jossa yhtiön markkinaosuus on todella vahva: yhtiö on alallaan Intiassa suurin ja Kiinassa toiseksi suurin toimija.

Kuten edellä totesin, vuonna 2005 Koneen myynnistä vain 12 % suuntautui Aasian markkinoille. Viime perjantaina julkaistun Q2-osavuosikatsauksen mukaan tammi-kesäkuussa 2013 Koneen liikevaihdosta syntyi jo 38 % Aasiasta ja Tyynenmeren alueelta. Kehityskaari osoittaa, kuinka nopeaa yhtiön laajentuminen kehittyville markkinoille on ollut viime vuosina. Sijoittajan näkökulmasta Aasian-toimintojen nykyinen, selvästi yli kolmanneksen osuus konsernitason myynnistä merkitsee sitä, että jatkossa esimerkiksi liiketoimintojen kasvu Kiinassa näkyy aiempaa voimallisemmin koko Koneen tulosluvuissa, koska maantieteellisen segmentin merkitys on yhtiön näkökulmasta katsoen moninkertaistunut alle vuosikymmenessä.

Liiketoiminnan kasvu Aasiassa on tuonut yhtiölle paitsi lisää myyntiä, myös liikevoittoa. Edellä listatun aikasarjan alussa, vuonna 2005, Kone ansaitsi vasta päättyneellä toisella vuosineljänneksellä (Q2/2005) liikevoittoa 60,8 miljoonaa euroa (ja vuonna 2004 ”vain” 42,5 miljoonaa euroa). Tuoreimman tuloskatsauksen mukaan yhtiö ansaitsi tänä vuonna vastaavalla ajanjaksolla jopa 243 miljoonaa euroa, joten referenssivuodesta riippuen Aasian-toimintojen kasvu on noin viisinkertaistanut Koneen liikevoiton alle vuosikymmenessä.

Vuonna 2013 Kone on myynnillä mitattuna Kiinassa toimialansa kakkossijalla. Kaakkois-Aasiassa ja Venäjällä yhtiö kilpailee oman ilmoituksensa mukaan markkinoiden kolmanneksi suurimman toimijan asemasta. Nykytrendin jatkuessa saatamme nähdä jo muutaman vuoden kuluttua päivän, jolloin Kone on maailman nopeimmin kasvavien markkinoiden selvä ykkönen. Sitä odotellessa uskon yhtiön tavoittelevan edelleen marginaaliekspansiota eli suhteellisen kannattavuuden kohentamista asteittain, esimerkiksi liikevoittoprosentilla tarkasteltuna yli 15 % tason (nyt Q2/2013 13,8 % ja vuonna 2005 noin 10,0 %). Tämän mahdollisesti toteutuessa Koneen liikevoitto siis kasvaisi edelleen sekä myynnin kasvusta että suhteellisen kannattavuuden kohentumisesta, mikä on sijoittajan perspektiivistä katsoen yhtälöistä parhain. Näkymä toki selittää osaltaan myös yhtiön arvostustasoa.

Kiinan merkitys tulee kasvamaan Koneelle trendinomaisesti, ja markkina-alueen vahvan pitkän aikavälin talouskasvunäkymän vuoksi tuotteiden ja palveluiden kysynnän kasvu ei tule olemaan yhtiölle pitkällä aikavälillä ongelma. Sijoittajana tällaista herkkua ostaisi tietysti mielellään mahdollisimman huokeilla arvostuskertoimilla, joiden koittamista olen odotellut sivustaseuraajana kohta 15 vuoden ajan. Seurantajakson aikana yhtiön osakekurssi on varovaisesti arvioiden kymmenkertaistunut uudelleensijoitetut osingot mukaan lukien, enkä haluaisi kokea enää toista samanlaista putkea sivustaseuraajana. Liipaisinsormeni on siis herkkänä, jos markkinapaniikki iskee.

Kirjoitus on julkaistu 22.7.2013 Nordnetblogissa. Kirjoittaja ei omista Koneen osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä pyrkimyksenä ole ottaa kantaa osakekurssin tuleviin muutoksiin, taikka antaa osakkeelle tavoitehintaa tai sijoitussuositusta. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Kirjoittaja on julkaissut sijoituskirjan Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (http://www.nordnet.fi/sijoituskirja).

Jukka Oksaharju

Kirjoittajasta

Jukka Oksaharju

Jukka Oksaharju on Nordnetin osakestrategi. Seuraa @JukkaOksaharju Twitterissä.

Blogeissa