Etusivu
-
BLOGIT 10.3.2025
Maailma tuntuu nyt hullulta paikalta – uskaltaako mihinkään enää sijoittaa?
Muista, että sijoittaminen on matka, jossa tunteet ovat mukana. Tärkeintä on tiedostaa tunteiden vaikutus ja käyttää niitä hyödyksi omien tavoitteiden saavuttamisessa. -
VAPAALLA 10.3.2025
Tämä virhe on erityisen kallis liikenteessä – pinnarille iso lasku
Ennätysmäärä, 3 550 liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoa, jäi kiinni vuonna 2024. Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei yleensä saa ajaa metriäkään, ei edes omalla pihalla, Liikennevakuutuskeskus muistuttaa. -
VEROT 7.3.2025
EIT: Eläkkeiden erilainen verokohtelu ei riko ihmisoikeussopimuksia
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) päätti, ettei eläketulon lisäverotus, ns. raippavero, loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen syrjintäkieltoja. -
KOTI 7.3.2025
Taloyhtiö maalauttaa katon – saavatko osakkaat työstä kotitalousvähennyksen?
Taloyhtiössä on viisi osakasta, joiden osuudet maalattavasta katosta ovat erikokoisia. Tämän vuoksi kaavailimme, että kukin maksaa oman osuutensa. Voimmeko saada näistä osuuksista kotitalousvähennyksen? -
RAHAT 7.3.2025
Lapset ja nuoret käyttelevät käteistä – ostoksilla vilahtaa myös pankkikortti
Lapset ja nuoret maksavat ostoksiaan useimmiten käteisellä ja pankkikortilla. Mobiilimaksutavat tekevät hiljalleen tuloaan. Etenkin silloin kun raha siirtyy verkossa bitteinä, rahan arvon ymmärtäminen on erityisen tärkeää. -
RAHAT 7.3.2025
Raportti: Jo miljoonalla suomalaisella osakkeita – sijoittajissa yhä enemmän naisia
Sijoittaminen kiinnostaa yhä useampaa suomalaista. Osakkeita omistaa nyt miljoona suomalaista, ja heistä 40 prosenttia on naisia. Yleisintä sijoittaminen on Ahvenanmaalla. -
BLOGIT 6.3.2025
Ikääntyminen, Nokian matkapuhelimet, kilpailukyky – miksi Suomen kasvu loppui?
Tämä kansantalous tarvitsee pientä ravistelua. Olisi tarvinnut jo 15 vuotta sitten. -
TYÖ & ELÄKE 6.3.2025
Käytän etätöissä omaa nettiyhteyttäni – miten vähennän netin ja työhuoneen kulut?
Teen etätöitä omalla nettiyhteydellä. Miten vähennän työhuoneen ja nettiyhteyden kulut vuoden 2024 verotuksessa? -
RAHAT 6.3.2025
Kymppitonni tilille määräajaksi – tässä korot säästäjälle
Helmikuun lopun tarjouksissa sekä vuoden että kahden vuoden määräaikaistalletuksen paras vuosikorko on 3,20 prosenttia. Puolen vuoden talletuksissa yksikään tarjous ei enää kivunnut yli kolmen prosentin. -
VAPAALLA 6.3.2025
Parikymppisestä autosta saa pulittaa jo useamman tonnin
Kun vielä kymmenen vuotta sitten toimivan 20 vuotta vanhan auton sai alle tuhannella eurolla, niin nyt samanikäiset autot maksavat lähes 3 000 euroa. Enää halpoja autoja ei hankita vain kesäautoiksi, vaan ne tulevat todelliseen käyttöön. -
BLOGIT 5.3.2025
Uteliaisuus voitti, menin näyttelijäntyön kurssille – eli tarina siitä, kuinka jänistäjästä tulikin kettu
"Näen toisinaan unia, joissa minun pitää näytellä. Usein nuo unet ajoittuvat oman näytelmän ensi-illan alle tai muuhun jännittävään ajankohtaan." -
RAHAT 5.3.2025
Vale, emävale, tasearvo?
KARON GRILLI Tilinpäätöksissään yhtiöt kertovat omistuksensa taseriveittäin jopa sentin tarkkuudella. Yhdellä nuijankopautuksella tasearvoja voidaan kuitenkin kirjata alas kymmenillä tai sadoilla miljoonilla euroilla. -
KOTI 5.3.2025
Vertailu: Omakotitalossa asuvalle iso lovi lompakkoon Nurmijärvellä – Seinäjoella pienimmät kulut
Jos asut omakotitalossa Nurmijärvellä, ovat asumiskulusi lähes 7 000 euroa vuodessa. Edullisimmassa kunnassa Seinäjoella rahaa menee reilu 4 500 euroa. -
KOTI 4.3.2025
Ennusteet: Asuntokauppa kömpii kasvuun
Tammikuussa kauppamäärissä oli jo nousua aiempiin vuosiin verrattuna, vaikka yleensä tammikuu on asuntokaupassa hiljainen, Rakli arvioi. Myös Nordean mukaan asuntokauppa on jo tuntuvasti piristynyt viime kesästä. -
VEROT 4.3.2025
Numerovirhe veroilmoituksessa – minne valitan veronkorotuksesta?
Tein pienen numerovirheen veroilmoituksessani. Kyseessä oli tahaton lipsahdus, josta minulle määrättiin kohtuuttoman suuri kymmenen prosentin veronkorotus. Voiko tästä valittaa johonkin? -
OMA TALOUS 4.3.2025
Oletko muistanut hakea kaikki eläkkeesi? Väistä sudenkuopat
🅑 JÄSENILLE
Eläkkeelle jäävän on pidettävä huolta siitä, että hakee itselleen kuuluvat eläkkeet. Niiden hakeminen on jokaisen omalla vastuulla. Jo viivyttely eläkkeen hakemisessa saattaa tietyissä tapauksissa käydä kalliiksi. -
RAHAT 4.3.2025
Kulutusluotto 20 000 euroa – vertaile nyt yhdeksän tarjousta
Vakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 5,44 prosentista 6,71 prosenttiin. -
KOTI 4.3.2025
Ilmoitus äänioikeudesta tulossa maaliskuussa – monille viesti sähköisesti
Jo noin 1,5 miljoonaa äänioikeutettua saa tänä vuonna ilmoituksen äänioikeudestaan alue- ja kuntavaaleissa sähköisessä muodossa. Ilmoitus tulee sähköisenä kaikille niille äänioikeutetuille, jotka ovat ottaneet käyttöön Suomi.fi-viestit viimeistään 20.2.2025. -
VEROT 3.3.2025
Mitä kirjata testamenttiin, jos haluaa, että perillinen saa vain lakiosansa?
Mitä testamenttiin pitäisi kirjata, jos haluaa, että lapsi saa vain lakiosansa, ei enempää? Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa. -
VEROT 3.3.2025
Villasukkien myynnistä verolle? Verokarhukin kiertelee kirpputoreja
Myyntipaikalla ei ole verottajalle väliä. Myös nettikirpputorilta saadut tulot tulee joissakin tilanteissa ilmoittaa veroilmoituksella.
Näitä muut lukevat nyt
-
TYÖ & ELÄKE 7.1.2026Nämä suomi.fi-palvelut muuttuvat maksullisiksi – ei koske yksityishenkilöitäViranomaisten asiointipalveluista tutut suomi.fi-tunnistus ja suomi.fi-valtuutus muuttuvat maaliskuun alussa maksullisiksi. Maksut peritään yksityisiltä yrityksiltä, joiden asiakkaana voi asioida e...
-
RAHAT 7.1.2026Kymppitonni tilille määräajaksi – paljonko tarjotaan?Palkitaanko säästäjää paremmalla vuosikorolla, jos hän panee rahansa pidemmäksi aikaa määräaikaiselle tilille? Taloustaidon korkovertailussa ovat 14 pankin esimerkkitarjoukset 6, 12 ja 24 kuukauden...
-
VEROT 7.1.2026Miten vähennän yritykseni tekemän pienhankinnan verotuksessa?Onko enintään 1 200 euron pienhankinta irtainta käyttöomaisuutta pakko vähentää elinkeinoverotuksessa kerralla vai voiko sen halutessaan lisätä muun irtaimen käyttöomaisuuden menojäännökseen ja väh...
-
KOTI & AUTOT 8.1.2026
🅑 JÄSENILLE
Mazda 6e – linjakas sähköinen maantievaunuMazda 6e:n tyylikkäässä ulkoasussa on jäljellä pieni ripaus vanhaa Mazdan sukunäköä. Tekniikkapuolella yhteyksiä vanhaan Mazda 6:een ei ole, vaan kaikki on uutta. Uusi tekniikka on hankittu – mistä... -
VEROTUS 6.1.2026
🅑 JÄSENILLE
”Massimuijan osakekikkailu” jää historiaanSomevaikuttajien julkisuudessa paljon huomiota herättänyt verokikkailu osakeyhtiön arvolla on tullut päätökseen, kun osakevaihdon verovaikutuksiin tuli muutoksia vuoden 2026 alussa. Jatkossa osakke...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 11.11.2024Rahaa lainaksi lapselle – voiko velkaa lyhentää lahjalla?Lainaan lapselleni rahaa. Voinko pienentää lainaa kolmen vuoden välein verovapaasti annettavalla 4 999 euron lahjalla? Pitääkö tästä ilmoittaa johonkin? Verojuristi Juuso Loikkanen vastaa : Tämä on...
-
RAHAT 11.11.2024Rakennusalan osakkeet pölyttyvät pörssin alelaarissa – toistaiseksiHelsingin pörssin rakennusyhtiöt ovat nyt alelaarissa. Kannattaako osakkeita lähteä ostamaan ennen kuin kovia kärsinyt toimiala alkaa taas toipua? Rakennusalalla on totuttu perinteisesti isoihin no...
-
VAPAALLA 15.11.2024Kitkat vai nastat? Turvallisuus ratkaisee talvirenkaissaNastarenkaat, kitkarenkaat vai ympärivuotiseen ajoon tarkoitetut – millaiset talvirenkaat kannattaisi hankkia? Varmista hyvissä ajoin syksyllä, pärjäätkö vanhoilla talvirenkaillasi vai pitäisikö ha...
-
KOTI 14.11.2024Tv-kanavien paikat muuttuvat antenniverkossa – teräväpiirtokanavat listan kärkeenTelevision kanavapaikat vaihtuvat antenni-tv-verkossa marraskuussa. Muutos koskee kaikkia antenni-tv-talouksia koko Suomessa. Muutostöitä tehdään tiistaina 19.11. klo 10–15. Silloin antenniverkossa...
-
VEROT 14.11.2024Kilometrikorvaus 2025 nousee 59 senttiin – kotimaan kokopäiväraha on 53 euroaVerovapaa kilometrikorvaus nousee kahdella sentillä ja on 59 senttiä kilometriltä vuonna 2025, kun matka on tehty autolla. Verovapaa kotimaan kokopäiväraha nousee kahdella eurolla ja on 53 euroa vu...
-
KOTI 18.11.2024Vuokralaisen kotiin ei saa mennä luvatta – käynnistä sovittava etukäteenVuokrasuhteen aikana asunto on vuokralaisen hallinnassa, eikä vuokranantaja voi vierailla asunnossa ilman vuokralaisen suostumusta. Vuokranantajalla on kuitenkin tietyissä tilanteissa oikeus käydä ...
-
VAPAALLA 14.11.2024Ilo irti pimeästä – viisi vinkkiä ulkoiluunKun valoisa aika vähenee, tekee mieli käpertyä sohvan nurkkaan ja kaivautua sieltä esiin vasta kevään tullen. Oletko tullut ajatelleeksi, että pimeys on tärkeää niin luonnolle kuin ihmisellekin? P...
-
KOTI 13.11.2024Sade ja myrskyt piinaavat omakotitaloja – tarkista sadevesien ohjaus ja katon kuntoLisääntyvät sään ääri-ilmiöt koettelevat yhä enemmän myös suomalaisia taloja. Sade ja myrskyt panevat omakotitalojen katot lujille ja sadevesien ohjauksessa riittää parannettavaa. Talon kunnossapid...
-
RAHAT 11.11.2024Vetääkö infra rakennusalan nousuun?Rakennusteollisuus ry ennustaa, että jyrkästi supistuneessa asuntorakentamisessa ei tapahdu ensi vuonna vielä isoa käännettä. Sen sijaan maa- ja vesirakentamisessa päästäisiin kasvu-uralle. Mitkä a...
-
RAHAT 15.11.2024Säästöjä rahastoon – vertailussa parhaita osake-, yhdistelmä- ja korkorahastojaTaloustaidon rahastovertailu kertoo osake-, yhdistelmä- ja korkorahastojen rahastojen vuosituotot vuoden, kolmen ja viiden vuoden jaksoilta. Listalle on otettu kolmen vuoden vuosituoton mukaan parh...
-
TYÖ & ELÄKE 15.11.2024Selvitys: Miesyrittäjä laskuttaa yli tuplasti enemmän kuin naisyrittäjäMiesten omistamien pienyritysten keskimääräinen laskutussumma vaihtelee kuukausittain 1 600 eurosta 2 500 euroon, kun taas naisten kuukausilaskutus liikkuu 600 ja 1 000 euron välillä. Keskimäärin m...
-
TYÖ & ELÄKE 12.11.2024Teen paljon etätöitä – voiko työnantaja maksaa kotivakuutukseni?Teen pääasiassa etätöitä ja käyn vain harvoin toimistolla. Voiko työnantaja maksaa kotivakuutukseni, koska teen kotona etätöitä? Vai onko se veronalaista tuloa? Verojuristi Merja-Liisa Huolman-laka...
-
RAHAT 12.11.2024Kulutusluotto 20 000 euroa – katso tästä edullisin tarjousVakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 5,94 prosentista 6,98 prosenttiin. Edullisinta 20 000 euron kulutusluottoa tarjosi lokakuun lopussa...
-
RAHAT 18.11.2024Kotivaraksi käteistä – näin varaudut häiriöihin maksamisessaMaksuväline kahdesta pankista, kännykällä toimiva pikamaksusovellus tai pieni määrä käteistä voi pelastaa paljon, jos pankin maksupalvelu tökkii tai on nurin. Kaikkien suomalaisten kannattaa varaut...
-
KOTI 18.11.2024Asuntolaina 100 000 euroa – tässä erot kuukausierissäKun asuntolainan viitekorkona on kahdentoista kuukauden euribor, 100 000 euron lainasta lokakuussa maksettu kuukausierä oli noin 650 euroa. Kolmen vuoden viitekorkoon sidotun lainan kuukausierään m...
-
VEROT 14.11.2024Kaikki osingot yhdelle osakkaalle – onnistuuko?Omistan 30 prosenttia yrityksemme osakkeista ja toinen osakas omistaa 70 prosenttia. Voiko yhtiökokous päättää, että koko osinko maksetaan minulle? Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa : K...
-
KOTI 8.11.2024Asuntolaina 150 000 euroa – korkoahdistuksen pitäisi vähitellen hellittääJoskus tätä olisi kutsuttu romahdukseksi: lokakuussa vuosi sitten 12 kuukauden euribor oli keskimäärin 4,16 %, tämän vuoden lokakuun 22. päivänä se oli 2,62 %. Eroa on 1,54 prosenttiyksikköä. Eurib...
-
RAHAT 13.11.2024Onko yritysasiakaskaupassa Keskon herkkupaikka, pääjohtaja Jorma Rauhala?KARON GRILLI Viime vuosina Keskon kiinnostus on tuntunut keskittyvän yritysasiakaskauppaan. Se on ostanut pääosin ammattiasiakkaita palvelevia rautakauppoja ja panostanut ravintoloille ja keittiöil...
-
VEROT 15.11.2024Simon kunnalle messevät kiinteistöverotuotot aurinko- ja tuulivoimaloistaKiinteistöveroja kerättiin tänä vuonna kunnille yhteensä noin 2,4 miljardia euroa. Simon kunnan kiinteistöveropotista lähes 70 prosenttia kertyi aurinko- ja tuulivoimaloista. Noin 1,74 miljardia e...
-
VEROTUS 12.11.2024
🅑 JÄSENILLE
Pellon ja metsän vuokratulojen verotus muuttuu – kuulutko niihin, joilla verotus keventyy?Pellon ja metsän vuokratulojen verotus muuttuu vuoden 2025 alusta. Jatkossa näitä vuokratuloja ei veroteta yksityishenkilöillä enää maatalouden tulona. Muutoksen tavoitteena on yhdenmukaistaa pelto...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






