Etusivu
-
VAPAALLA 23.7.2025
Suomalaisten kuskien ohitustaidot retuperällä
Lähes jokainen autoileva on ohitettu huomattavalla ylinopeudella ja lähes neljä viidestä ohituskieltoalueella. Kaksi kolmesta on joutunut väistämään tai jarruttamaan toisen riskiohituksen takia. -
TYÖ & ELÄKE 22.7.2025
Ethän kailota liikesalaisuuksia laiturilla – viisi vinkkiä turvalliseen kesäetäilyyn
Turvallisen työnteon perusasioita ei pidä unohtaa laiturinnokassakaan. Joskus se tarkoittaa, että etäpalaveri kannattaa pitää mieluummin keittiönpöydän äärestä kuin soutuveneestä käsin. -
BLOGIT 22.7.2025
Heikentynyt dollari yllätti sijoittajat
Moni sijoittaja on tänä vuonna hieraissut silmiään tarkastellessaan osakesalkkunsa tuottokehitystä. USA:ssa keskeiset pörssi-indeksit takovat uusia ennätyksiä, mutta osakesijoitusten arvonkehitys on siitä huolimatta ollut tahmeaa. Selittävä tekijä on tänä vuonna tuntuvasti heikentynyt dollari. -
VEROTUS 22.7.2025
Perukirja on vasta alku – perinnönjakokirja viimeistelee perinnönjaon
🅑 JÄSENILLE
Pelkän Verohallinnolle toimitetun perukirjan perusteella perilliset eivät kuitenkaan vielä saa perintöä itselleen. Kun perilliset haluavat perinnön omiin nimiinsä eli kuolinpesän omaisuuden jaetuksi, on kuolinpesässä toimitettava erillinen perinnönjako. Perinnönjaosta laaditaan perinnönjakokirja. -
RAHAT 21.7.2025
Miten arpajaisissa voitetun osakkeen luovutusvoitto lasketaan?
Voitin arpajaisissa pörssinoteerattuja osakkeita. Arpajaisten järjestäjä on maksanut voitostani arpajaisveron. Kuinka luovutusvoittoni lasketaan, jos myyn osakkeet? -
TYÖ & ELÄKE 21.7.2025
Työmarkkinoiden uudet tulijat – miten ulkomaalaiset solahtavat suomalaiseen työelämään?
Maahanmuuttajilla on iso merkitys Suomen työmarkkinoilla. Väestörakenteen vinouman takia työmarkkinoille on asiantuntijoiden mukaan välttämätöntä saada uusia tulijoita, jos halutaan pitää kiinni suomalaisesta hyvinvointivaltiosta. Miten ulkomaalaiset solahtavat suomalaiseen työelämään? -
KOTI 21.7.2025
Toiko suvi sekä hyttyset että tiekärhämät? Mökkeilijä, selätä kiistat yksityistien pidossa
Kesäasunnolle ajellaan usein yksityistietä pitkin. Saako tielle rakentaa oman liittymän ilman lupaa? Voiko oman nimen salata muilta tiekunnan osakkailta? Lue vastaukset mökkiläisiä askarruttaviin kysymyksiin. -
VAPAALLA 18.7.2025
Valppaana vesillä – miten pelastetaan ihminen?
Vesipelastustaidot hallitseva osaa pelastaa hukkumisvaarasta sekä itsensä että toisen ihmisen. Taitoja tarvitaan, sillä joka vuosi Suomessa hukkuu 100–150 ihmistä. -
VAPAALLA 18.7.2025
Huijarit väijyvät venekaupoilla – näin vältät karikot käytetyn veneen ostossa
Talouden alakulo on saanut käytettyjen veneiden hinnat painumaan. Vaikka venekaupoilla voi tehdä nyt löytöjä, ostajan on syytä olla tarkkana. Asiantuntijat kehottavat kiinnittämään huomiota veneen dokumentteihin. -
KOTI 18.7.2025
Vuokranantaja, hoida nämä asiat ennen avaimien luovutusta
Kun vuokralainen on valittu ja vuokrasopimus solmittu, vuokranantajan tehtävät eivät suinkaan pääty tähän. Vuokrasuhteen alku sujuu mukavasti, kunhan huolehdit muutamista tärkeistä toimenpiteistä ennen avainten luovutusta. -
KOTI 17.7.2025
Vuokrat kääntyivät laskuun pääkaupunkiseudulla – tilanne epätavallinen
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat huhti-kesäkuussa pääkaupunkiseudulla 0,3 prosenttia, kun muualla maassa nousu oli 0,9 prosenttia. -
VEROT 17.7.2025
Voinko hyödyntää elinkeinotoimintani vahvistetun tappion pääomatuloistani?
Olen toiminimiyrittäjä ja minulle on vahvistettu elinkeinotoiminnan tappiota yli 10 000 euroa vuodelta 2018, jolloin sen viimeinen vähennysvuosi on 2028. Milloin minun pitäisi viimeistään lopettaa elinkeinotoiminta, jos haluaisin hyödyntää tappion täysmääräisesti pääomatuloista? -
KOTI 17.7.2025
Säästöä vai säätöä varttisähköstä? Hinta voi aluksi pomppia
Sähkön kulutusmittauksen pulssi tihenee, minkä on määrä tasoittaa pörssisähkön hinnanvaihtelua. Ainakin aluksi hinta voi kuitenkin poukkoilla. Silloin sähkölaskun optimointiin tarvitaan automaatiota entistä enemmän. -
VAPAALLA 16.7.2025
Pääkaupunkiseutulainen mökkeilijä ei säikähdä pitkää matkaa ‒ 300 kilometrin mökkireissu on monelle ok
Lähes joka toisella suomalaisella on käytössään joko oma tai perheen omistama mökki. Mökillä käydään tyypillisesti vain muutaman kerran vuodessa ‒ useimmiten yhdessä puolison kanssa. Pääkaupunkiseudulla asuvat ovat muita valmiimpia pitkiin mökkimatkoihin, selviää S-Pankin teettämästä kyselytutkimuksesta. -
VEROT 16.7.2025
Mätkyt ja kiinteistöverot erääntyvät heti elokuun alussa
Elokuun 1. päivä on jäännösverojen eli mätkyjen eräpäivä 240 000 suomalaisella. Keskiviikkona 6. elokuuta puolestaan erääntyy kiinteistöveroa noin 1,9 miljoonalla kiinteistönomistajalla. -
BLOGIT 15.7.2025
Julkisesta velasta puhutaan paljon, ja syystä – aihe on tärkeä
Suomen julkinen velka on jo niin mittava, että nykyisillä talouden rakenteilla, siis potentiaalisella talouskasvulla, tästä pulmasta ei päästä enää eroon. Tiedossa on jo, että seuraavankin hallituksen on pukeuduttava julkisen talouden sopeuttamishousuihin. -
OMA TALOUS 15.7.2025
Tarvitsetko oikeasti sikanopean netin? Liika on liikaa – ainakin kukkarolle
🅑 JÄSENILLE
Uudet teknologiat mahdollistavat mellevät yhteysnopeudet. Monille riittää kuitenkin maltillisempi vauhti – erityisesti kännykässä. Huippunopeudesta on turha maksaa ekstraa, jos sitä ei voi kunnolla hyödyntää. -
VEROT 15.7.2025
Veronpalautusta tulossa elokuussa – varmista, että verottajalla on oikea tilinumerosi
Jos saat veronpalautusta 4. elokuuta, ilmoita tilinumerosi Omaverossa 28.7. mennessä. Lomakkeella tilinumeroa ei enää ehdi ilmoittaa. Jos et ilmoita tilinumeroasi, Verohallinto maksaa palautuksesi maksuosoituksena eli rahalähetyksenä. -
VEROT 14.7.2025
Saako hautakiven kunnostustyöstä kotitalousvähennyksen?
Hautakivi isovanhempieni haudalla on kunnossa. Voiko hautakiven kunnostustyöstä tehdä kotitalousvähennyksen? Yritys on YTJ-rekisterissä. -
TYÖ & ELÄKE 14.7.2025
Lisätuloa marjametsästä verotta – kunhan et saa poimimisesta palkkaa
Marjanpoimija tienaa mukavasti verovapaata lisätuloa, kun myy itse keräämänsä luonnonvaraiset marjat – vaikkapa mustikat, hillat ja puolukat – sellaisenaan. Jos saat marjametsässä rehkimisestä palkkaa, se on sinulle veronalaista.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 18.5.2026Aviopuolisosta pääsee eroon, mutta mitä tapahtuu veloille?Yhteiset velat tuovat omat mutkansa avioeroon. Puolisosta pääsee eroon, mutta yhteiset velat on maksettava tavalla tai toisella loppuun asti. Siitä saattaa joskus seurata ikäviä yllätyksiä. Kukaan ...
-
KOTI 18.5.2026Asuntolaina 100 000 euroa – näin viitekorko vaikuttaa kuukausierääsiSadantuhannen euron asuntolainan kuukausierä oli 555 euroa maaliskuussa 2026, kun viitekorkona oli 12 kuukauden euribor. Kolmen vuoden viitekorkoon sidotun lainan kuukausierään meni puolestaan 622 ...
-
VEROT 18.5.2026Sisarukset jakavat kuolinpesän – miten omaisuus arvostetaan?Vuonna 2002 kuolleen appeni kuolinpesään jäi jäämistöosituksen jälkeen kaksi sisarusta tasaosuuksin osakkaiksi. Kuolinpesä jätti tuolloin jakamatta seitsemän vuokra-asuntoa, joita on sittemmin vuok...
-
VAPAALLA 15.5.2026Tarkista lemmikkisi turkki päivittäin, vaikka käytössä olisi punkkilääkeLemmikkien punkkilääkkeet – liuokset, tabletit ja pannat – ovat tehokkaita puutiaisten karkotuksessa. Nykyään lemmikille saa punkkisuojan eläinlääkäriltä myös injektiona. Punkkisyynit ovat silti ta...
-
RAHAT 15.5.2026Tekoälyn talouskoulu: Puhelinoperaattoreiden liittymäpaketit vertailussaPuhelinliittymän voi napata vaikka kauppareissulta edullisella kuukausihinnoittelulla. Tekoälyn talouskoulun 13. osassa muistutetaan, että kyse on usein kuitenkin tarjousajasta, jonka jälkeen hinta...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 13.3.2025Sampo splittasi – mitä siitä on hyvä tietää verotuksessa?Pörssiyhtiö Sammon omistajien tileille ilmestyi iso määrä uusia osakkeita, kun Sammon osake splitattiin eli pilkottiin moneen osaan. Sillä on merkitystä verotuksessa, kun myyt osakkeita. Vakuutusko...
-
VEROT 19.3.2025Verohallinto muistuttaa: alle 30-neliöisestä pihamökistä pitää maksaa kiinteistöveroKiinteistönomistajat saivat tiistaina vuoden 2025 kiinteistöverotuspäätökset Omaveroon. Henkilöiden pitää tarkistaa ja täydentää päätökset viimeistään huhtikuun 15. päivä. Yhteisöjen on tarkistetta...
-
RAHAT 17.3.2025Suomalaiset kohentavat yhä puskureitaanSuomalaiset säästävät. Viime vuosina ei ole ostettu asuntoja, autoja tai paljon mitään muutakaan isompaa. Kaikki eivät kuitenkaan pysty säästämään. Työttömyyden lisääntyminen ja takavuosien kova el...
-
VAPAALLA 17.3.2025Ostan uudet juoksukengät – paljonko maksaisin niistä?Juoksuharrastus tuo iloa, kun jalkineet ovat sopivat ja hyvässä kunnossa. Kauppojen hyllyt pullistelevat uusia kenkämalleja. Verkossakin on melkoinen valikoima. Mistä tietää, millaiset olisivat par...
-
RAHAT 19.3.2025Onko Pepsi pahis?KARON GRILLI Voiko sijoittaja omistaa yhtiötä, joka jatkaa toimintaansa Venäjällä aivan kuin Vladimir Putin ei koskaan olisi Ukrainaan hyökännytkään, eikä ainakaan uudelleen vuonna 2022? Sain kysym...
-
KOTI 14.3.2025Pörssisähkön reippaat hintapiikit ajoittavat kulutusta tehokkaastiPörssisähköä käyttävät kotitaloudet vähensivät sähkönkulutustaan jopa 40 prosenttia päivinä, jolloin sähkön hinnat olivat historiallisen korkeita, selviää Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja sähköy...
-
TYÖ & ELÄKE 14.3.2025Eläkkeestäni osa verotetaan ansiotulona – peritäänkö siitä joitakin maksuja?Minulla on yksilöllinen vapaaehtoinen eläkevakuutus. Kun alan nostaa eläkettä, siitä osa verotetaan pääomatulona ja osa ansiotulona. Peritäänkö eläkkeen ansiotulo-osuudesta muita maksuja, kuten työ...
-
KOTI 17.3.2025Ostan uuden digiboksin – saanko asennuksesta kotitalousvähennyksen?Vanhan televisioni tekniset ominaisuudet eivät enää täytä uuden lähetystekniikan asettamia vaatimuksia. En halua ostaa kokonaan uutta televisiota. Ostan uuden digiboksin, jonka avulla saan tv-lähet...
-
VEROT 18.3.2025Puuttuiko veroilmoitukseltasi verotuspäätös? Miljoonalta muultakin puuttuiEtkö saanut verotuspäätöstä esitäytetyn veroilmoituksen mukana? Verohallinto lähettää päätöksen myöhemmin. Veronpalautusten ja jäännösveron maksupäivät ovat näillä asiakkailla aikaisintaan syyskuus...
-
KOTI 18.3.2025Varo, nyt petkutuksia Kelan nimissä – huijausviestissä pyydetään muuttamaan sairausvakuutustietojaKelan nimissä liikkuu tällä hetkellä paljon huijausviestejä, joissa pyydetään esimerkiksi muuttamaan omia sairausvakuutustietoja. Viestit ohjaavat sivustolle, jolla rikolliset kalastelevat pankki- ...
-
VEROT 18.3.2025Vanhemmat rakennuttavat mökin lapsensa tontille – onko tämä lahja?Vanhemmat rakennuttavat kesämökin lapsensa omistamalle tontille. Vanhempien rakennuttamaa ja maksamaa kesämökkiä käyttävät sekä vanhemmat että lapsi perheineen. Onko tässä kyse veronalaisesta lahja...
-
RAHAT 19.3.2025Säästö- ja sijoitustilit – nämä ovat nyt säästäjän korot 20 pankissaSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat nyt 0,25 prosentista 3,50 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. *** Pankilla on oikeus muuttaa kor...
-
VAPAALLA 14.3.2025Valkoviinien voittokulku jatkuu – joko olet maistanut trendikästä oranssiviiniä?Viinialan ajankohtaiset trendiraportitit kertovat vahvistuvasta hintatietoisuudesta. Kuluttajat kiinnittävät nyt laadun lisäksi huomiota viinipullon hintaan. Hintapaine kääntää viininystävän katsee...
-
VEROT 17.3.2025Taloustaito LIVE Verotapahtumassa – aamun haastattelutTaloustaito LIVE jalkautui Vero2025-tapahtumaan ja tarjoilee tunnelmapaloja ja haastatteluja suoraan aitiopaikalta, Veronmaksajien päätapahtumasta Helsingin Pikku-Finlandiasta. Aamun ensimmäisissä ...
-
VEROT 19.3.2025Taloustaito LIVE Vero2025-tapahtumassa – Osa 3Taloustaito LIVE jalkautui Vero2025-tapahtumaan ja tarjoilee tunnelmapaloja ja haastatteluja suoraan aitiopaikalta, Veronmaksajien päätapahtumasta Helsingin Pikku-Finlandiasta. Päivän kolmannessa k...
-
VEROT 18.3.2025Taloustaito LIVE Vero2025-tapahtumassa – haastatteluja veroista ja sijoittamisestaTaloustaito LIVE jalkautui Vero2025-tapahtumaan ja tarjoilee tunnelmapaloja ja haastatteluja (OSA 2) suoraan aitiopaikalta, Veronmaksajien päätapahtumasta Helsingin Pikku-Finlandiasta. Päivän toise...
-
VEROT 13.3.2025Selvitys: Pienet ja keskisuuret yhtiöt jättävät maksamatta jopa 120 miljoonaa euroa yhteisöverojaVerohallinnon mukaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden yhteisöveroja koskeva harmaa talous on keskimäärin 120 miljoonaa euroa vuodessa. Se vastaa noin viittä prosenttia tällaisten yritysten yhteisö...
-
VEROJURISTI VASTAA 18.3.2025
🅑 JÄSENILLE
Mitä eroa määräaikaisella ja elinikäisellä hallintaoikeudella on verotuksessa?Suunnittelemme kesämökin lahjoittamista lapsellemme. Aiomme pidättää lahjoituksessa kesämökkikiinteistön hallintaoikeuden. Miten määräaikainen, esimerkiksi 15 vuodeksi pidätetty, hallintaoikeus ja ... -
OMA TALOUS 13.3.2025
🅑 JÄSENILLE
Karon grilli LIVE, rahastot, käyttövoimien pudotuspeli, asuntomarkkinat , digiturva – katso tallenteet Vero2025-tapahtumastaVeronmaksajien Vero2025-tapahtumassa Taloustaidon lavalla nähtiin viisi kiinnostavaa keskustelua. Löydät niiden tallenteet kirjautumalla jäsentunnuksilla. Aiheina ovat Digiklinikka: Pidä kiinni rah... -
OMA TALOUS 13.3.2025
🅑 JÄSENILLE
Mitä kuluja sijoittaja voi vähentää verotuksessa?Pääomatulojen hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot saa vähentää verotuksessa, mutta miten on laita esimerkiksi nettiyhteyden laskujen kanssa tai vaikkapa matkakulujen, joita aiheutuu y...






