Etusivu
-
KOTI 12.9.2014
Kiinteistövero puree tiukasti taloyhtiöissä
Taloyhtiön verot ja maksut ovat korkeimmat Lappeenrannassa ja Vihdissä. Edullisimmat kuntakohtaiset verot ja maksut ovat Kokkolassa, ilmenee Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailusta. Yli 30 000 asu... -
VEROT 12.9.2014
Kotitaloudet maksoivat lähes puolet ympäristöveroista
Ympäristöveroja kertyi vuonna 2012 yhteensä 5,8 miljardia euroa. Kotitalouksien osuus ympäristöverokertymästä oli liki 2,7 miljardia euroa (45 %) ilmenee Tilastokeskuksen ympäristöverot toimialoitt... -
RAHAT 12.9.2014
Venäjä-yhtiöt nousivat kärkeen
Taloustaidon listalla Venäjä-yhtiöt pärjäävät erinomaisesti, mutta kannattaako sijoittajan ottaa ylimääräistä riskiä, kun kasvun ennakoidaan jäävän itänaapurissa joka tapauksessa vaatimattomaksi? I... -
KOTI 11.9.2014
Miten kotitalousvähennys vaikuttaa kesämökin hankintamenoon?
Olen teettänyt omistamallani kesämökillä perusparannustyötä ja saanut työn osuudesta kotitalousvähennyksen. Jos myyn kesämökin, voinko vähentää myös kyseisen työn osuuden hankintamenona, vaikka ole... -
RAHAT 11.9.2014
Rahastovertailussa kehittyvät markkinat
Vertailussamme on tällä kertaa mukana kehittyville markkinoille sijoittavia rahastoja. Mukana ovat parhaat kolmen vuoden tuoton mukaan sijoitusalueittain. Mukana ovat rahastot sellaisista rahastoyhtiöistä, jotka ovat Finanssialan Keskusliiton (FK:n) jäseniä. -
VEROT 10.9.2014
Tutkimus: Suomalainen luottaa verottajaan, mutta epäilee tasapuolisuutta
Verohallinnon teettämän asiakastutkimuksen mukaan lähes kaikki (95 %) suomalaiset pitävät verojen keräämistä tärkeänä. Toisaalta vain 42 prosenttia vastaajista ajatteli, että verottaja kohtelee kai... -
RAHAT 10.9.2014
Koulutuksella varakkuutta – Solidiumista tuli myyntiliike
KARON PÖRSSI Jos perheenpää on koulutettu korkeasti, on todennäköisempää, että kotitalous omistaa riskipitoisia omaisuusluokkia. Tämän ovat huomanneet Euroopan keskuspankin työpaperisarjassa ilmest... -
VAPAALLA 9.9.2014
VW Passat on Suomen suosituin kaasuauto
Suomen selvästi suosituin kaasulla ja bensiinillä kulkeva auto on Volkswagen Passat ja erityisesti sen farmarimalli. Toiseksi suosituin on edelleen Volvo V70, vaikka sen Bi-Fuel-mallia ei ole valmi... -
VAPAALLA 9.9.2014
Kaasuautolla voi säästää rahaa
Miltä tuntuisi tankata auto ja maksaa siitä kaksikymmentä euroa? Edullista polttoainetta käyttävien kaasuautojen valikoima on kasvamassa. Useimmissa kaasuautoissa on myös reilunkokoinen bensiinisäi... -
VAPAALLA 9.9.2014
Kaasuauton rattiin edullisimmillaan vajaalla 16 000 eurolla
Kaasulla kulkevissa automalleissa alkaa olla valinnanvaraa. Loppuvuodesta valikoima täydentyy Seat Leonin tulossa olevalla kaasuversiolla, jota ei vielä ole hinnoiteltu. Audi A3 g-tron 32 388 e ... -
RAHAT 9.9.2014
Afrikkaan, mutta mihin siellä?
Afrikan talous kasvaa, mutta riskit ja mahdollisuudet voivat olla aivan erilaisia jättimaanosan eri puolilla. Afrikan kasvavat taloudet voivat tarjota uusia vientimahdollisuuksia suomalaisille yrit... -
VEROT 8.9.2014
Heinäkuun rakentamistietoja ilmoittaville viikko lisäaikaa
Heinäkuun tiedot rakennusurakoista ja rakennustyömaalla työskentelevistä työntekijöistä on ilmoitettava viimeistään perjantaina 12. syyskuuta. Heinäkuun rakentamistietojen viimeinen jättöpäivä oli ... -
RAHAT 8.9.2014
Euribor on edelleen edullisin viitekorko
Vaikka asuntokauppa on tahmeaa, uuttakin lainaa otetaan yhä. Suomalaisten asuntovelallisten suosikkiviitekorko on edelleen euribor. Kuvio kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolm... -
VEROT 5.9.2014
Verovelkarekisterilain sisältö hyväksyttiin
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona täysistunnossaan verovelkarekisteriä koskevat muutokset lakiin verotustietojen julkisuudesta. Lakimuutoksen lopullinen hyväksyminen tapahtuu todennäköisesti ensi v... -
VAPAALLA 5.9.2014
Rengasratsia käynnistyy maanantaina 8.9.
Poliisin, Liikenneturvan ja Autonrengasliiton Rengasratsia-turvallisuuskampanja järjestetään tänä syksynä 8.–12. syyskuuta. Henkilö- ja pakettiautojen renkaita tarkastetaan tien päällä laajasti kok... -
KOTI 5.9.2014
Asuntomarkkinat nollan ja miinuksen välissä
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan kesäkuusta heinäkuuhun pääkaupunkiseudulla 1,4 % ja muualla Suomessa 1,7 %. Hinnat olivat pääkaupunkiseudulla samalla tasolla kuin vu... -
VAPAALLA 5.9.2014
Miten viinisuositus syntyy?
Viinipalstalla on käyty vuoden kuluessa läpi viinin ja ruuan yhdistämistä perusmakujen avulla. Taloustaidon viiniasiantuntija Risto Karmavuo avaa teeman jatkoksi viinin arvioimisen periaatteita – s... -
VEROT 4.9.2014
Yrittäjä, ilmoita verottajalle ensimmäiset rakentamiseen liittyvät tiedot viimeistään 5.9.
Rakennustyötä tilaavien yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien on ilmoitettava Verohallinnolle tiedot ostamistaan yli 15 000 euron arvoisista urakoista joka kuukausi. Heinäkuun tiedot rakenn... -
VEROT 4.9.2014
Kepa: Tansaniassa toimivien yritysten veroja mahdoton selvittää
Maksavatko Tansaniassa toimivat suomalaistaustaiset yritykset maahan veroja todellisen kannattavuutensa mukaan? Kehityspolitiikan asiantuntijajärjestö Kepa joutui viime keväänä toteamaan, että Tans... -
RAHAT 4.9.2014
Mitä tuottaa kymppitonnin talletus?
Määräaikaistalletuksen keskituotto (12 kk) oli syyskuun alussa laskenut 0,81 prosenttiin. Korko on laskenut nyt kolme kuukautta peräkkäin. Elokuun alussa korko oli 0,82 prosenttia ja heinäkuun alus...
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 10.8.2023Sijoitusasunnon osakekirja sähköiseksi – voiko rekisteröintikulut vähentää verotuksessa?Kun asunnon omistaja muuttaa paperisen osakekirjansa sähköiseksi, hän joutuu maksamaan rekisteröintikuluja. Asuntosijoittajalle kulut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia, mutta vain yhdellä tavalla...
-
RAHAT 11.8.2023Sijoittajien suosikkimittarit avuksi osakkeiden valintaanMillaisia talousmittareita kannattaa käyttää apuna osakkeiden valinnassa? Kaksi osakesijoittajaa paljastaa, mihin he perustavat omat ostopäätöksensä. Osakesijoittaja ja Naisten Oman Pörssiklubin pe...
-
VEROT 10.8.2023Mitä metsävähennys tarkoittaa?Mökkinaapurillani on pieni viiden hehtaarin metsätila myynnissä, ja hän tarjosi sitä minulle. Naapuri puhui metsävähennyksestä. Mitä se tarkoittaa? Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa : ...
-
VAPAALLA 11.8.2023Näin ostat antiikkia ja vintagea vastuullisemmin – vanhan esineen kunnostaminen on hyvä valintaVastuullinen ostokäyttäytyminen, kierrätys ja esineiden kunnostaminen ovat ajankohtaisia trendejä. Aina ei tarvitse ostaa mitään, kaunis kuvakin on mukava muisto esineestä. Selvitä tuotteen alkuper...
-
KOTI 10.8.2023Äitimme asuu hoivakodissa - saako hän vanhassa kodissaan tehdystä työstä kotitalousvähennyksen?Äitimme on leski, ja hän asuu nykyään hoitokodissa. Äiti teettää vanhassa kodissaan kotitalousvähennykseen oikeuttavaa remonttityötä. Voiko äiti saada kotitalousvähennyksen, vaikka hän on jo muutta...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






