Etusivu
-
RAHAT 4.11.2014
Rahastovertailussa toimialarahastot
Taloustaito vertaili toimialarahastoja viiden vuoden tuoton perusteella. Parhaita tuottoprosentteja tarjoavat terveydenhoitoalan ja teknologia- ja telekommunikaatioalan yrityksiin sijoittavat rahastot. -
TYÖ & ELÄKE 4.11.2014
Näkyykö talousahdinko jo hyvätuloisissakin?
Talouden taantuma on ajanut monet perheet taloudellisesti ahtaalle ja esimerkiksi maksuhäiriöt ovat kasvaneet jyrkästi. -
VAPAALLA 3.11.2014
Uusi Opel Corsa on koko perheen kaveri
Nyt esitelty viidennen sukupolven Opel Corsa jatkaa tutulla linjalla. Perinteet jatkuvat, mutta tuoreessa mallissa kaikki on uutta muotoilusta tekniikkaan saakka. -
VEROT 3.11.2014
Verotiedot eivät kerro todellisia tuloja
Julkiset verotiedot antavat varsin kattavan kuvan palkoista, joita on maksettu vuonna 2013. Sen sijaan eri henkilöiden saamien pääomatulojen määriä ei pysty vertailemaan julkisten verotilastojen perusteella. -
KOTI 3.11.2014
Epävarmuus panee painamaan jarrua
Asuntokauppa on jäissä syvemmältä kuin aikoihin. Suomen talouden taantuma puree, työttömyys ja tulojen väheneminen pelottavat ihmisiä ja asunnonostoaikeet siirretään sivuun odottamaan aikaa parempaa. -
RAHAT 31.10.2014
Kulutusluottojen korot: Ålandsbankenissa nyt edullisinta
Edullisimmillaan 10 000 euron vakuudellisen kulutusluoton sai lokakuun lopussa 5,43 prosentin korolla. -
TYÖ & ELÄKE 31.10.2014
Miksi työeläkehakemus hylätään?
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyjien määrä laskee. Eläkkeen sijaan moni hakija kuntoutuu takaisin töihin. Hylkäävä eläkepäätös voi kuitenkin olla iso pettymys. -
VAPAALLA 31.10.2014
Tammi antaa aromia valkoviiniin
Tammen käyttö viininvalmistuksessa on suositumpaa kuin koskaan. Miksi puulla on vieläkin niin suuri merkitys viinille? -
KOTI 31.10.2014
Kuluttaja testasi: Pyykit puhtaaksi 20 asteessa
Suklaajäätelötahrat saivat kyytiä 20 asteessa yhtä hyvin kuin 40 asteessa. Yksikään testatuista pyykkikoneista ei huuhdellut pyykkiä kunnolla. -
TYÖ & ELÄKE 30.10.2014
Työttömyysvakuutusmaksuihin tulossa 0,15 prosenttiyksikön korotus vuonna 2015
Sekä palkansaajan että työnantajan keskimääräiseen työttömyysvakuutusmaksuun on ehdotettu 0,15 prosenttiyksikön korotusta vuodelle 2015. -
RAHAT 30.10.2014
Miten hyödynnän vuokraustoiminnan tappion verotuksessani?
Minulle on kertynyt asuntojen vuokrauksesta tappiota noin 4 500 euroa. Muita pääomatuloja minulla ei ole. Saanko hyödynnettyä tappion verotuksessani? -
VEROT 29.10.2014
Tuloveroja kertyi 33,5 miljardia euroa
Tuloveroja kertyi viime vuonna 2 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2012. Kertymää kasvatti kiristynyt verotus. -
KOTI 29.10.2014
Kiinteistöveron toinen erä maksuun maanantaina
Kiinteistöveron toisen erän eräpäivä on maanantaina 3. marraskuuta. Kiinteistövero maksetaan joko yhdessä tai kahdessa erässä. Jos vero on suurempi kuin 170 euroa, se maksetaan kahdessa erässä. -
RAHAT 29.10.2014
Kotikonstein Buffettiksi?
Warren Buffett on sijoitusmaailman Jeesus. Maailman menestyneimmän sijoittajan jälkiä pyritään seuraamaan ja hänen sanojaan siteerataan ja tulkitaan kuin Vuorisaarnaa. -
VAPAALLA 28.10.2014
Uusi Ford Mondeo on monipuolinen matka-auto
Ford heittää tuoreella Mondeollaan kovan haasteen kilpailijoilleen isojen perheautojen luokassa. Uusi mallisarja on tulvillaan nykyaikaisia mukavuus- ja turvaratkaisuja. -
VAPAALLA 28.10.2014
Testi: Halvoissa turvaistuimissa suuria puutteita
Tuoreen turvaistuintestin mukaan halvoissa lasten istumissa on isoja puutteita. Yli puolet testatuista istuimista sai yleisarvosanan heikko. -
KOTI 28.10.2014
Vuokralainen, näin pidät asumiskulut kurissa
Vuokrasuhteen pelisäännöt tunteva vuokra-asukas voi säästää asumiskuluissa. Silloin vältytään myös turhilta vahingoilta ja riidoilta. Aikaa ja vaivaa säästyy, kun vuokralainen tietää, pitääkö otta yhteyttä vuokranantajaan, huoltoyhtiöön vai isännöitsijään. -
TYÖ & ELÄKE 28.10.2014
Tutkimus: Syyskuun eläkeratkaisussa nostettiin eläkeikää liian vähän
Työmarkkinajärjestöjen syyskuussa tekemä eläkeratkaisu ei kutista riittävästi eläkevuosien ja työvuosien välistä suhdetta. Vanhuuseläkkeen alaikärajaa pitäisi nostaa viidellä vuodella seuraavan kymmenen vuoden aikana. -
VAPAALLA 27.10.2014
Autovanhus päätyy romuksi Suomessa vasta yli 20-vuotiaana
Romutettavan auton keski-ikä on Suomessa yli 20 vuotta, kun se EU:ssa on keskimäärin on 15 vuotta. Romutusikä on viime vuosikymmenen aikana kasvanut lähes kahdella vuodella. -
VAPAALLA 27.10.2014
Peltipurkeistakin on tullut keräilykohteita
Onko kaappisi uumenissa vanhoja, peltisiä makeis-, kahvi-, tee- ja keksipurkkeja? Ne ovat nyt trendikäs keräilykohde.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 11.9.2023Vainajalla on velkaa, varoja tuskin on – miten hoidamme perunkirjoituksen?Alkoholisoitunut setäni kuoli veloissaan, ja hän oli ilmeisesti myös varaton. Mitä teemme perunkirjoituksen kanssa, kun haluamme selvitä asiasta mahdollisimman vähällä vaivalla? Verojuristi Georg R...
-
VAPAALLA 8.9.2023Likööri, monikäyttöinen luostarin lääke sopii niin aterian alkuun kuin loppuunkinTunnustettu sanankäyttäjä M.A. Numminen lauloi 1970-luvulla suomeksi vanhan 1920-luvun saksalaisen foxin, jossa nautittiin likööriä. Ehkä tuollainen nostalgisointi sopiikin hyvin likööreille, sillä...
-
VAPAALLA 11.9.2023Takavaloton auto humpsahtaa hämärään – et kai ajele peräpää pimeänä?Moni kuljettaja ajaa tietämättään auton perä pimeänä. Syksyn tullen kannattaa tarkistaa, missä valokytkimen asennossa sekä ajo- että takavalot varmasti palavat. Automaattisten valojärjestelmien yle...
-
RAHAT 11.9.2023Helsingin pörssi käy vaisusta tuloskaudesta synkkenevään syksyynTuloskaudesta tuli odotettuakin vaisumpi Helsingin pörssissä. Myös loppuvuodesta voi tulla vaikea, sillä moni pörssiyhtiö arvioi näkymien muuttuneen entistä epävarmemmiksi. Helsingin pörssin pian p...
-
RAHAT 12.9.2023Kulutusluotto 20 000 euroa – kovin korko ylittää jo 9 prosenttiaVakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korot vaihtelivat Taloustaidon pyytämissä tarjouksissa 6,80 prosentista 9,19 prosenttiin. Edullisinta 20 000 euron kulutusluottoa tarjoaa OP Uusimaa, jonka ...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






