Lämmittelyblogissani tökkäisin keskustelua asuntomarkkinoista. Haastoin meitä asuntomarkkinoiden puhuvia päitä olemaan luovempia ja pohtimaan Helsinki/Tampere/Turku-akselin ulkopuolisille, hissuksiin harmaantuvien asukkaiden omakotitaloille muitakin tulevaisuuden kuvia kuin purkupallon heilahduksen.
Reippaasti nelikymppinen, suorakaiteen muotoinen, puurunkoinen, tiiliverhottu, öljylämmitteinen omakotitalo ei ole hittituote, eikä siitä sellaista tule. Tämä pätee niin Sipoossa kuin Sonkajärvelläkin.
Mutta samankaltaisten, samaan asumistarpeeseen vastaavien joukossa, siitä voi tehdä muita kiinnostavamman. Jos siis ylipäänsä ajattelee sellaisen lähivuosina myyvänsä.
Aloitetaan kuvitteellisesta, vaikkapa pohjoissavolaisesta pikkukaupungista, jonka väkiluku on juuri lipsahtamassa alle 20 000:n. Maakuntakeskukseen on matkaa pikkuisen liikaa niin, ettei päivittäinen pendelöinti omalla autolla harmittaisi lainkaan.
Tämä imaginäärinen kaupunki ei nökötä yhden hiljenneen tehtaan varjossa, vaan se on vertaistensa joukossa paremmassa asemassa. Jostain kohtalonoikusta pitäjään tai sen liepeille on siunaantunut yrittäjyyttä niin käymistuotteiden valmistuksen, huippuelektroniikan, kuin metsämöyriöidenkin tiimoilta. Ihan totta, niin voisi olla.
Sieltä täältä kuuluu vielä kaivattuja lasten kiljahduksia, vaikka työn ja opiskelujen perässä moni on lähtenytkin. Markkina-alue ei siis ole synkimmästä päästä, katovalojen voi ennustaa loimottavan raitilla vielä pitkän tovin.
Tuollaisella paikkakunnalla tehdään asuntokauppoja ehkä 10–20 kuukaudessa, ja varttuneemmilla asukkailla on voimistuva pyrky kohti keskustaa.
Keskustaan joku uskalikko värkkäilee muutaman vuoden välein kerrostalon, ja se myydään neljällä tonnilla neliö. Eli keskimääräisellä lievealueen omakotitalolla saa puolikkaan kaksiota. Ensin pitäisi kuitenkin myydä se suorakaiteen muotoinen talo, joka sydänverellä kerran rakennettiin peltoaukean reunaan.
Samankaltaisia taloja on vajaan sadantonnin hintaluokassa entuudestaan tarjolla seitsemisenkymmentä, ja niitä myydään kuukaudessa ehkä yhdestä viiteen. Voisi ajatella, että kun tämän nyt tuiskaiset Etuovelle, niin vuoden parin päästä voisi alkaa odotella tarjousta. Joka tuskin on ylempänä kuin millä vastaavasta lapsiperheen unelmasta kaupat tänä päivänä harvakseltaan kätellään.
Hitaan liu’un on suurin osa apatiaan vaipuneista välittäjistäkin hyväksynyt. Kaikista kohteista, kaikilla välittäjillä, on yhtä väsyneet kuvat kuin esittelytekstitkin ja ainoa myyntiargumentti on ”pannaan kato hinta halvemmaksi, niin jo lähtee”. Tämän toteaa kaveri virttyneessä pikkutakissa ja tumppaa nortin autotallin eteen.
Sitä seitsemännettäkymmenettäensimmäistä samankaltaista kohdetta, yhtä huonoilla kuvilla, ei yksinkertaisesti kannata markkinoille tuoda. Ja vastata sitten neljän kuukauden välein yksinmyyntisopimuksen tehneen välittäjän hinnanpudotuskyselyihin. Muuta asiaa hänellä ei nimittäin tule ensinäytön jälkeen tule olemaan.
Jos siis sieltä kuusiaidan siimeksestä aikoo Citymarketin kupeeseen muuttaa, niin kannattaa alkaa touhuun mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Jos tuntuu että ”muutaman vuoden päästä”, vastaus on, että n.y.t pitää aloittaa.
Muutaman satasen investointi on tehtävä ihan ensiksi. Heti kärkeen teetetään erittäin perusteellinen kuntokartoitus. Jos sitten sieltä valesokkelirakenteesta löytyy laho alajuoksupuu, niin se vaihdetaan. Muitten moitteiden kuntoon laittelulle otetaan vähintään alustava kustannusarvio, vanhasta talosta kun löytyy aina pientä sanomista.
Syitä kartoituksen tekemiseen nimenomaan aluksi on vähintään kaksi. Ensimmäinen on se, että ostajaa pelottaa ja jos kuntokartoitus tehdään vasta tarjouksen teon jälkeen, luettuaan raportista lahon rakenteen ostaja loittonee kovaa. Toinen vielä vankempi peruste on, että kukaan ei halua selvitellä asiaa jälkikäteen.
Jos ajattelee että talo voisi käydä perheelle, pitää mittailla mahdollisia koulumatkoja, pohtia mitähän se mahdollinen ostaja miettii. Vertailla vähän, mitä rivitaloasunto samoihin tarpeisiin maksaa ja olla rehellinen sen suhteen, ettei neljäkymmentä vuotta päivettynyt kuusipaneeli olohuoneen seinässä ehkä puhuttele tulevaa asukasta.
Löytyisikö lähistöltä joku puolituttu sisustuksesta innostunut hahmo? Voisiko hän käydä taloa ulkopuolisin silmin katsomassa? Josko pikkurahalla kannattaisi vessan peilikaappi vaihtaa tai peräti maalata roiskauttaa ne paneelit valkoiseksi. Ja sitten asiastaan innostunut ammattikuvaaja ottamaan kylän komeimmat kuvat.
Kannattaa kysellä, josko välittäjä olisi kuullut virtuaalistailauksesta. Vastaus voi sisältää viittauksen etelän hömpötyksiin, mutta kannattaa vaan sitkaasti kysyä paljonko sellainen maksaisi. Ei nimittäin maksa kuin muutaman kympin. Kun on kerran ryhdytty välittäjän riesaksi niin antaa mennä samaan syssyyn lisää.
Ehdota, että kohde nostetaan kaikkien omakotitalohakujen kärkeen verkkopalveluissa aina muutaman viikon pätkissä. Erityisesti alussa ja sitten aina muutaman viikon suvannon jälkeen.
Ainoa tavoitehan on, että tämä nimenomainen talo erottuu muista, ja ne muutamat ostajakandit saadaan kiinnostumaan juuri tästä. Tottahan hinnankin pitää olla realistinen, jos vastaava on myyty vuosi sitten 97 000 eurolla, niin ikävä kyllä tämä myydään sitten 93 000 eurolla. Laitetaan siis pyynniksi 95 500, jos muilla on 107 000. Reippaasti vaan, vaikka se juilisikin.
Tee näin:
- Ryhdy toimeen ennen naapuria.
- Teetä asiallinen kuntoarvio ja sen perusteella laita harkitusti rakenteelliset ongelmat kuntoon.
- Laita mietitysti maalia pariin seinään ja otata sitten markkinoiden parhaat kuvat, ammattikuvaajan sommittelemana ja teetä virtuaalisisustuksella mielikuva, mitä asunnolle voisi tehdä.
- Aseta hintapyyntö saman tien sellaiseksi, että kiinnostus herää.
Tommi Rytkönen
Kommentoi