veronmaksajat.fi

Voisimmeko tänä vuonna olla stressaamatta rahasta?

Taina Latvala
Taina Latvala

Kirjan Pitoa

Kirjailija Taina Latvala on 80-luvulla syntyneen sukupolvensa vahva ääni. Hänen esikoisteoksensa Arvostelukappale sai Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2007. Latvalan tuorein teos on nimeltään Torinon enkeli (2021). Seuraa Twitterissä @LatvalaTaina

Tiedättekö sen hiostavan tunteen, kun sähköpostiin kilahtaa puhelinlasku? Tai kun eteisen lattialla odottaa perinteiseen tyyliin pari valkoista kirjekuorta. Ensimmäinen ajatus on: mitä nyt taas? Mitä te haluatte minusta?

Tunnetun sanonnan mukaan raha rauhoittaa. Se on ihan totta, mutta sen sijaan raha-asiat eivät rauhoita, ainakaan minua. Päinvastoin.

Etenkin laskujen maksamisen jälkeen voi olla jopa pelottavaa käydä katsomassa pankkitilin saldoa.

Joskus raha-asiat stressaavat siksi, että ne voivat olla vaikeita ymmärtää tai vaativat perehtymistä. Ja mehän emme jaksa perehtyä mihinkään, ainakaan raskaan työpäivän jälkeen. Me haluamme katsoa Netflixistä Bridgertonia.

Vuoden vaihtuessa aloin miettiä, olisiko minun – ja muidenkin ihmisten – jollakin tavalla mahdollista vähentää raha-asioihin liittyvää stressiä.

Spontaani vastaukseni oli: ei.

Lopulta sain kuitenkin kasaan nämä viisi ehdotusta: 

1. Maksa laskut heti

Jos suinkin mahdollista, älä jätä laskuja roikkumaan. Tekemättömät hommat stressaavat eniten, joten hoida laskut samana päivänä kun olet avannut ne, mikäli tililläsi vain on rahaa. Ja kyllähän siellä on. Tästä tulee hyvä vuosi – nyt se on päätetty!

2. Mieti, turvaatko rahaan liikaa

Monille raha voi olla (tiedostamattakin) väline, jolla elämää yritetään hallita. Ihminen saattaa esimerkiksi paiskia hulluna töitä, jotta hän saisi haalittua kasaan yhä enemmän rahaa – mutta oikeastaan hän kaipaakin lähinnä turvallisuuden tunnetta.

Kirjassaan Rikastamo Unna Lehtipuu ja Terhi Majasalmi toteavat, että rahaan liittyvät turvattomuuden tunteet voivat aiheuttaa virhepäätelmiä. Joku voi jopa valita puolisonsa sillä perusteella, että tämä on varakas.

”Turvattomuuden takia et ehkä myöskään koskaan hyppää oravanpyörästä kohti omaa ammatillista unelmaasi tai yrittäjyyttä, mikä edellyttäisi taloudellisen riskin ottamista.”

Tosiasia on, että elämää ei voi kontrolloida eikä pelkällä rahalla pysty hankkimaan turvaa. Taiteilijan epävarmassa ammatissa olen itse joutunut kantapään kautta opettelemaan, että turvallisuuden tunteen pitäisi löytyä muistakin asioista kuin omasta kukkarosta. On yritettävä pysyä tyynenä ja muistettava: Minä osaan, minä pärjään. Olen hyvä siinä mitä teen. Luotan itseeni ja luotan elämään.

Miten näissä asioissa sitten voisi kehittyä? Joku voi löytää avun terapeutin sohvalta, toinen rukoilee, kolmas ahmii opaskirjan, neljäs juttelee läheisten ja hyvän ystävän kanssa – etenkin, jos ystävä sattuu kaiken lisäksi olemaan ekonomi. Olen sitä mieltä, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla vähintään yksi hyvä ja luotettava ekonomiystävä.

3. Uskalla toimia haaveittesi eteen

Jos sinulla on joitakin rahaan tai vaurastumiseen liittyviä unelmia, yritä mahdollisuuksiesi rajoissa muuttaa ne tavoitteiksi ja toteuttaa ne.

Haaveiletko vaikkapa toiminimen perustamisesta, sijoittamisesta tai uudesta työpaikasta? Siinä tapauksessa ota ensimmäinen askel unelmasi eteen.

Rhonda Byrne puhuu Salaisuus-nimisessä elämäntaito-oppaassaan (suom. Kaisa Luntinen) ”inspiroituneesta toiminnasta”. Byrne siteeraa kirjassaan markkinointiasiantuntija Joe Vitalea, joka antaa arvokkaan neuvon:

 ”Universumi pitää vauhdista. Älä siis viivyttele. Älä epäröi. Älä jahkaile. Kun saat tilaisuuden, kun saat virikkeen, kun saat sisäisen sysäyksen toimia, toimi.

Rikastamo-kirjassaan Unna Lehtipuu ja Terhi Majasalmi muistuttavat, että vaurastuminen ja säästäminen vaativat ”pitkää pinnaa”. He kehottavatkin lukijoita pilkkomaan tavoitteitaan pienemmiksi osatavoitteiksi.

”Voit esimerkiksi päättää säästää ja sijoittaa ensin pari prosenttia tuloistasi puolen vuoden ajan ja nostaa sitten rimaa yhä korkeammalle.”

Minulle ensiasunnon ostaminen oli iso (ja stressaava) päätös, joka vaati paljon pohdintaa ja asian tutkailemista yhdessä puolison kanssa. Jos haaveissasi on oma koti, kannattaa ottaa yhteyttä pankkiin – tai pankkeihin – ja pyytää asuntolainatarjous. Itse tein niin, että sovin henkilökohtaiset tapaamiset kahdenkin eri pankkivirkailijan kanssa. Näin sain selittää tilanteeni omin sanoin elävälle ihmiselle.

Stressi vähenee heti, kun saa vähänkin edistettyä asioita.

Ja vaikka lopulta päädyimmekin ottamaan lainan eri pankista, sain noista henkilökohtaisista tapaamisista paljon arvokasta tietoa.

4. Pysy kartalla tuloistasi ja menoistasi

Jos jatkuva rahanmeno stressaa, voi olla hyvä tutkailla, mihin rahaa kuluu ja mistä sitä tulee.

Rikastamo-kirjassaan Lehtipuu ja Majasalmi kannustavat lukijoita tekemään omasta taloudellisesta tilanteesta tuloslaskelman ja keräämään kuitteja, laskuja, luottokorttiotteita ja tilotteita vähintään 3-6 kuukauden ajalta.

”Tuloslaskelma toimii hyvänä herätyksenä, joka saa sinut mittaamaan taloutesi todellista lämpötilaa ja kulutustottumuksiasi nyt. Sen pohjalta voit ryhtyä rakentamaan uutta tulevaisuuttasi.”

5. Yritä omaksua myönteinen suhde rahaan

Millä tavalla puhut rahasta? Valitatko usein, että sitä on liian vähän? Aiheuttaako pelkkä rahan ajatteleminenkin lähinnä sydämentykytystä?

”Jos suhtaudut rahaan negatiivisin tuntein, karkotat sen”, kirjoittaa Rhonda Byrne Voima-nimisessä elämäntaito-oppaassaan (suom. Eija Kämäräinen).

Byrne kannustaakin suhtautumaan rahaan positiivisesti, rakastavalla asenteella. Hänen mukaansa olisi tärkeää tuntea rahaa kohtaan kiitollisuutta. Esimerkiksi laskuja maksaessa olisi hyvä kirjoittaa kuittiin: ”Kiitos, maksettu”.

Paperilaskujen kohdalla toimin näin yhä. Ja edelleen minulla on leipää pöydässä.

Hyvää, stressitöntä ja kaikin tavoin tuottoisaa uutta vuotta kaikille!

 

Taina Latvala

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kuusi ynnä yhdeksän?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit