Korkeakouluopiskelijan toimeentulo puhutti heinäkuun alussa paljon. Kohu sai alkunsa siitä, kun opiskelijoille vaadittiin lisää: lomaa, rahaa tai ilmeisesti tarkalleen ottaen perustuloa. Vaatimuksen ydin taisi olla hieman epäselvä ja sitä ymmärrettiin oikein ja väärin, vahingossa ja tahallaan.
Monet argumentit puheenvuoroissa pohjautuivat ”silloin kun minä olin opiskelija”-ajatteluun. Se ei välttämättä ole kaikkein hedelmällisin lähtökohta rakentavaan asiakeskusteluun, olivatpa omat opiskeluvuodet yhä meneillään tai olipa niistä vierähtänyt jo 30 vuotta.
Ei ole helppo asia määritellä, mikä olisi riittävä määrä vapaa-aikaa ja toimeentuloa. Olisikin ollut mielenkiintoista nähdä tähän liittyen edes jonkinlainen pelinavaus, joka keskustelussa kuitenkin loisti poissaolollaan.
Konkretisoin kuitenkin aihepiiriä eritoten taloudellisesta näkökulmasta tekemällä vertailun Taloustaito-lehteen korkeakouluopiskelijoiden käteen jäävistä tuloista (= työtulo + asumistuki + opintoraha - verot - vuokra) Suomen eri korkeakoulukaupungeissa vuonna 2018.
Laskelmissa korkeakouluopiskelija asuu vuokralla opiskelija-asuntoyhteisön tarjoamassa vuokra-asunnossa. Laskelmat ottavat huomioon työtulot (11 973 euroa/vuosi), asumistuen, opintorahan, vuokramenot sekä verot ja veronluonteiset maksut. Vertailu ei tosin liity em. kohuun sikäli, kun sen työstäminen on aloitettu hyvissä ajoin ennen heinäkuuta.
Helsinki yllätti
Kaikista vertailun kaupungeista hieman yllättäen edullisimmaksi opiskelijakaupungiksi valikoitui Helsinki, missä opiskelijan käteen jäävä tulo oli 965 euroa.
Vähiten vastaavasti käteen jäi Lahdessa, 943 euroa. Ero Lahden ja Helsingin välillä ei siis sinänsä ole järin suuri, joskaan ei olematonkaan. Vertailun tulokset olisivat ilman muuta erilaiset, mikäli se olisi toteutettu vapaarahoitteisten asuntojen vuokratasoilla.
Esimerkiksi, vapaarahoitteisten vuokrayksiöiden keskineliövuokrat ovat Helsingissä 25 euron tietämillä, kun opiskelija-asuntojen keskineliövuokra on noin 12. Muualla Suomessa erot ovat pääsääntöisesti pienempiä, joskin opiskelija-asuntojen neliövuokrat Helsingissä ovat pitkälti keskitasoa muuhun Suomeen nähden.
Opiskelija-asuntojen saatavuus on hyvinkin vaihtelevaa eri puolella Suomea. Vertailussa asuntojen vuokrat on laskettu opiskelija-asuntojen keskineliövuokrien perusteella 25 neliön alalle. Kuukausivuokrat vaihtelevat kaupungeittain 248 eurosta 319 euroon.
Vajaan 12 000 euron työtulo vuodessa voi olla suurempi kuin monella opiskelijalla todellisuudessa. Toisaalta ei liene tavatonta, että opiskelijan tulot ovat tätä suuremmatkin: harvoin kuulee sanottavan, että opintotuen tulorajat ovat liian korkeat (11 973 euroa = 9 kuukauden opintotuen vuosituloraja).
Mikäli opiskelijalla on mahdollisuus asua opiskelija-asunnossa mainituilla työtulojen tasolla, voidaankin sanoa, että käytännössä kaikissa vertailukaupungeissa opiskelijan käytettäväksi jäi noin 950 euroa verojen ja vuokran jälkeen kuukaudessa keskimäärin.
Mitä ajatuksia vertailu herätti?
Ensinnäkin, vertailussa opiskelijan käteen jäävä tulo oli yllättävänkin saman suuruinen kaupungista riippumatta. Summa, noin 950 euroa, tuntuu yllättävän suurelta, joskin se on suurelta osin seurausta edullisesta vuokratasosta ja työtulojen määrästä. Työtulon määrä voi siis olla yläkantissa, vaikka se tuskin ampuu kovin pahasti ylikään.
Tosin asumistuki korvaisi ainakin osan suuremmastakin vuokrakustannuksesta ja vastaavasti pienemmästä työtulosta. Jotkut opiskelijat asuvat kalliimmassa vapaarahoitteisessa asunnossa omasta tahdostaan, mikä periaatteessa on jo tietynlainen signaali hyvästä taloudellisesta tilanteesta.
Toisekseen: on tosiasia, että korkeakouluopiskelijakin tarvitsee lomaa. Vähintäänkin teoriassa tähän voi vaikuttaa ainakin parantamalla opiskelijan sosiaalitukia, alentamalla opintotuen tulorajoja tai lisäämällä opintolainojen valtiontakauksia entisestään.
Mielestäni relevantti kysymys kuuluisi, kuinka paljon lisää lomaa opiskelija tarvitsee ja missä määrin opiskelijoiden lomailuun voidaan tehokkaasti vaikuttaa – ja alleviivattakoon etten tarkoita, etteikö lomia välttämättä tarvitsisi lisää. On silti hyvä muistaa, että työtä tehdään muistakin syistä kuin silkasta toimeentulon parantamisesta.
Opiskelijat käyvät töissä työkokemuksen kartuttamiseksi, mikä on hyvää totuttelua valmistumisen jälkeistä elämää varten. Samalla opiskelija tulee luoneeksi verkostoja, joista on todennäköisesti arvaamatonta hyötyä myöhemmällä työuralla. Työnteko kartuttaa opiskelijalle pääomaa, jota ei luentosaleista saa.
Tämä pääoma on ehdoton valttikortti viimeistään, kun valmistumisen jälkeen siirrytään työmarkkinoille, ja tämän tiedostanevat myös opiskelijat. Sekään ei tosin ole täysin ongelmatonta sikäli, kun työurasta murehtiminen opiskelumurheiden keskellä on arvatenkin kuormittavaa.
Kolmanneksi, kun on selvää, että vaikkapa asumistuen määräytymisperusteet tai opintorahan määrä on oltava kaikille samat, olisi vastaavasti linjakasta, että edullisia opiskelija-asuntojakin riittäisi vähintään kaikille halukkaille. Nykyisellään näin ei ole, vaan opiskelija-asuntoon voi monin paikoin joutua jonottamaan, etenkin pääkaupunkiseudulla ja Jyväskylässä.
Jos kaksi samanlaista opiskelijaa saisi eri summan kuukausittain opintorahaa, se kuulostaisi jyrkästi yhdenvertaisuuden vastaiselta. Kun puolestaan opiskelija-asunnon saaminen on enemmän ja vähemmän tuurista kiinni, eikö silloin opiskelija-asuntojen epäreilu saatavuus tee opiskelijoista keskenään epätasa-arvoisia etenkin silloin, kun erot vuokrissa ovat huomattavia?
Janne Kalluinen
Lue koko vertailu korkeakouluopiskelijan tuloista, menoista ja veroista 14.8.2019 ilmestyneestä Taloustaito-lehdestä 7/2019.
Kommentoi