Asunto-osakeyhtiö on kenties paras hallintoinnovaatio, jonka suomalainen yhteiskunta on tuottanut. Ilman sitä laajat keski- ja pientuloisten joukot eivät olisi koskaan päässeet kiinni omistusasumiseen – kaikessa sen ihanuudessa ja raskaudessa.
As Oy-malli on palvellut myös yhteisvastuuta kiinteästä omaisuudesta. Keskiverto suomalaismatkailija on ihmeissään maailman metropoleissa, joita leimaa välinpitämättömyys yhteisistä tiloista tai rakennusten kunnosta.
Asunto-osakemuoto opettaa osakkaita kuin vaivihkaa lähidemokratian tavoille yhtiökokousten ja äänestysten myötä. Parhaimmillaan se tukee myös yhteisöllisyyden city-versiota, jota muualta tulleet totisesti tarvitsevat kiireisen työelämän vastapainoksi.
Toki on myös lepsua hallintoa, huonoja isännöitsijöitä ja karmeita remontteja. Silti kyse on kaikin puolin puolustamisen arvoisesta järjestelmästä, nyt kun asumisen kustannuksiin kohdistuu kovin nousupaine nais- ja miesmuistiin.
Taloyhtiöiden talous on koetuksella kahdesta suunnasta.
Hoitokulut ovat luonnollisesti rajussa kasvussa yleisen kuluttajahintojen nousun vuoksi. Erityisen riskialtis tilanne on velkavetoisissa taloyhtiöissä, joissa myös pääomakustannukset voivat räjähtää korkeiden korkojen takia.
Uudiskohteissa tyypilliset taloyhtiölainat, jotka ovat sinänsä mahdollistaneet monelle pääsyn uuteen asuntoon kasvukeskuksessa, tuovat yhtälöön oman vaikeuskertoimensa. Kun taloyhtiölainan lyhennysvapaat loppuvat, on velallisella edessä karu paluu arkeen. Vapaiden aikana myös lainan korko on todennäköisesti kivunnut jatkuvasti ylöspäin.
Osakeyhtiön perusidea taloudellisesta yhteisvastuusta on paljaimmillaan kovina aikoina. Jos joku osakas – on hän sitten nuori ensiasunnon omistaja tai kokenut asuntosijoittaja – ei suoriudu velvoitteistaan, kaatuvat ne muiden osakkaiden niskaan.
Taloudellisten puskurien kerääminen ja muu varautuminen ei ole rakettitiedettä, mutta vaatii joka tapauksessa valveutunutta hallitusta. Hyvä hallitustyö edellyttää puolestaan yhteisestä taloudesta kiinnostuneita ja sitä ymmärtäviä osakkaita.
Suurimmat riidat taloyhtiöissä saadaan tyypillisesti aikaan siitä, että lyhyen ja pitkän aikavälin tarpeet törmäävät. Tuplaantuneiden sähkö- ja muiden pakkolaskujen tippuessa omasta postiluukusta on inhimillistä minimoida kaikki yhtiötason kulut. Kenties myös siirtää oikeasti kiireellisiä remontteja.
Taloyhtiön on kuitenkin pelattava sekä lyhyttä että pitkää peliä. Järkeviä välittömiä säästökohteita löytyy, mutta samaan aikaan on tinkimättömästi edistettävä kiinteistön arvon kannalta kriittisiä korjaus- ja kehityshankkeita.
Etunojamainen toiminta tulee lopulta myös halvemmaksi kuin tulipalojen sammuttelu ja siihen liittyvä hampaiden kiristely. Varsinkin taloyhtiössä.
Antti Oksanen
Parhaiten toimii keskikokoinen yhtiö jossa on omistuksestaan kiinnostunut ja suhtkoht homogeeninen omistajakunta esim. ikänsä ja taloudellisen kyvykkyytensä suhteen, eikä joukossa ole liikaa omaan erinomaisuuteensa ihastuneita tai muutoin neuvottelukyvyltään rajoittuneita (besserwisser).
Pienet alle kuuden asunnon yhtiöt ovat riski jo rahoituksen saatavuudenkin suhteen (osa pankeistahan ei lainoita niitä lainkaan) ja hyvin suuret yhtiöt vaativat paljon osaamista esim. projektijohtamisessa ja näinollen taitavaa, sitoutumishaluista hallitusta ja varsinkin kykyä valita hyvä isännöitsijä (niitäkin löytynee).
Kommentoi