veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Reilu epätasa-arvo vai epäreilu tasa-arvo?

Mauri Kotamäki

Mitä on reiluus? Mitä on tasa-arvo? Näitä kahta käsitettä pohditaan tuoreessa Yalen tutkijoiden tekemässä tutkimuksessa, jota tämä kirjoitus suurimmaksi osaksi referoi.

Kuvittele tilanne, jossa seitsemänvuotiaalle Laurille kerrotaan, että Jari ja Pekka ovat siivonneet huoneensa. Laurilta kysytään kuinka palkinto eli kolme nallekarkkia tulisi jakaa Jarin ja Pekan välillä. Mitä Lauri päättää? Lauri vaatimalla vaatii, että kumpainenkin osallistuja saa yhden nallekarkin ja kolmas karkki heitetään pois, koska se aiheuttaisi epätasa-arvoisen lopputuleman.

Psykologisessa tutkimuksessa laboratoriokokeet osoittavat, että jo hyvin pienestä pitäen ihmisillä on tietty mieltymys tasa-arvoon. Tasa-arvolla viittaan tässä kirjoituksessa taloudelliseen tasa-arvoon, jos kohta osa tuloksista yleistyy myös muunlaiseen tasa-arvoon.

Kurahousukansa jakaa nallekarkit yleensä tasaisesti ja harmistuu, jos jako ei mene tasan. Näin siis ainakin silloin, kun ei itse ole jaossa mukana. Olemme tottuneet ajattelemaan, että taloudellinen tasa-arvo on itseisarvoisesti hyvä asia. Tasa-arvo hyvä, epätasa-arvo paha.

Yhteiskunnassa siedetään myös taloudellista epätasa-arvoa

Yleisemmin voisikin luulla, että saadessaan valita ihmiset jakaisivat resurssit tasaisesti myös yhteiskunnassa. Mutta näin ei ole. Eräässä laboratoriokokeessa ihmiset pakotettiin valitsemaan tasainen tai epätasainen tulojakauma sillä ehdolla, että heidät asetettaisiin satunnaisesti jonkun kansalaisen paikalle tuossa yhteiskunnassa. Yli puolet valitsivat epätasaisen tulojakauman. Ihmisillä näyttäisi olevan mieltymys myös lievään epätasa-arvoon. ” People exhibit a desire for unequality – not too equal, but not too unequal” (Norton, 2014)

Mutta hetkinen. Eikö juuri todettu, että ihmisillä on mieltymys tasa-arvoon? Kuinka voi olla mahdollista, että ihmiset pitävät sekä tasa-arvosta että epätasa-arvosta?

Tässä kohtaa meidän tulee hieman laajentaa käsitteistöämme, nimittäin pelkkä tasa-arvon käsite ei ole riittävä – tarvitaan myös jonkinlainen reiluuden käsite.

Tasa-arvoinen on eri asia kuin reilu

Monissa tutkimuksissa reilu on sama asia kuin tasa-arvoinen lopputulema, ja siksi näitä kahta käsitettä ei välttämättä ole mahdollista erottaa toisistaan. Mutta reilu ei ole sama asia kuin tasa-arvoinen. Itse asiassa, jos edellisen esimerkin Laurille kertoo Pekan siivonneen tunnollisesti huonettaan ja Jarin laiskotelleen, jakaa Lauri nallekarkit enemmissä määrin Pekalle, vaikka tasainen jakokin olisi mahdollinen. Laurin mielestä on vain reilua, että isomman työn tehnyt Pekka saa enemmän nallekarkkeja. Tämä käyttäytymismalli on havaittu psykologisen tutkimuksen piirissä.

Starmansin ym. ydinväite on, että ihmiset eivät välitä epätasa-arvosta sinänsä. On hyväksyttävää tuottaa epätasa-arvoa, jos se tehdään reilusti. Nallekarkkien jako ahkeralle Pekalle ja laiskalle Jarille on nimenomaan esimerkki tästä. Ihmiset valitsevat ennemmin reilun epätasa-arvon kuin epäreilun tasa-arvon. Keskeistä on ihmisten kokema reiluuden tunne, joka tietyissä tilanteissa (muttei aina) johtaa tasa-arvoon.

Mutta viimeistään tässä kohtaa asiat muuttuvat kimurantiksi. Nimittäin mitä on reiluus? Taloudellista tasa-arvoa on mahdollista mitata erilaisten tulonjako- ja köyhyysmittareiden avulla, mutta reiluus on subjektiivinen käsite.

Mikä on reilu eläkeikä? Mikä on reilu korvaus tehdystä työstä? Se mikä on yhden mielestä reilua ei välttämättä ole toisen mielestä reilua ja kolmas on aivan eri linjoilla. Siksi reiluudesta puhuminen on vähintäänkin vaikeaa. Siihen demokraattisessa yhteiskunnassa tarvitaan poliitikkoja – tekemään arvovalintoja meidän äänestäjien puolesta ja mandaatilla.

Mitä tutkija voi sanoa reiluudesta?

Politiikkatoimenpiteitä miettivälle tutkijalle tai valistuneelle virkamiehelle reiluuden käsite on vaikea juuri siksi, että se on subjektiivinen. On esimerkiksi täysin mahdotonta sanoa kuinka korkea optimaalinen työttömyyskorvaus olisi ilman, että erikseen määritetään kuinka päättäjä (ja siis äänestäjät) painottavat eri väestöryhmien hyvinvointia. Tulisiko kaikilla kansalaisilla olla yhtä suuri paino? Vai tulisiko vaikka alempien tuloluokkien taloudellista hyvinvointia painottaa enemmän?

Eri ryhmien tai ”hyvien tavoitteiden” asettaminen vastakkain on poliitikolle myrkkyä – se on hyvin usein valintaa ruton ja koleran välillä. Siksi leikkaukset ovat ”rakennemuutoksia” tai ”uudelleen kohdentamisia”. Siksi julkisella sektorilla on tapana laajentua ja leikkauksia tehdään vasta pakon edessä ja valitettavasti usein suhdannepoliittisesti täysin väärään aikaan. Siksi asioista oikealla tavalla tiedottaminen tuntuu joskus olevan tärkeämpää kuin itse asiasisältö.

”Kyllä kansa ymmärtää…”

Haluaisin vielä lopuksi palata Starmansin ym. tulokseen. Työskennellessäni Valtiovarainministeriössä minulla oli ajoittain tunne, että taloudellisen epätasa-arvon pelko oli noussut liiallisiin mittasuhteisiin. Mitättömän pieni muutos gini-kertoimessa saattoi joskus kaataa ihan järkevän oloisen uudistuksen valmistelun. Parempien analyysivälineiden takia tämä mekanismi tulee vahvistumaan tulevaisuudessa, jolloin riskinä on myös laajemmin päätöksenteon vaikeutuminen.

Tuloeroihin tulee kiinnittää huomiota, mutta liiallinen gini-kertoimen tuijottelu ei ole rakentavaa. Päättäjien kannattaa muistaa, että äänestäjät kyllä ymmärtävät lievää taloudellista epätasa-arvoa, kunhan politiikka koetaan muutoin reiluksi. Mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Mauri Kotamäki

Kirjoittaja on Työeläkevakuuttajat Telan ekonomisti.

 

Kirjoittajasta

Mauri Kotamäki

Mauri Kotamäki on ekonomisti Työeläkevakuuttajat Telassa. Seuraa @Mau_And Twitterissä. 

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.