veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Maapallolla on – liikaa, sopivasti, liian vähän – ihmisiä?

Mauri Kotamäki

Olen viime aikoina törmännyt omassa kuplassani puheenvuoroihin, joissa on väitetty, että täällä maapallolla on liikaa ihmisiä. Käsittääkseni mielipide on jokseenkin yleinen.

Kosmologi Kari Enqvistin kolumnissa kerrotaan, että maapallolla on liikaa ihmisiä. Perustelu näyttäisi olevan kutakuinkin, että sata lisäihmistä kuluttaa maapallon resursseja sadan lisäihmisen verran (muiden kulutuksen pysyessä ennallaan) ja siksi väestönkasvu on yksinomaan haitallista.

Samoin professori emeritus Esko Valtaoja on (esim. täällä) argumentoinut, että ihmisiä on liikaa. En tarkalleen tiedä mihin Valtaojan ajattelu perustuu, mutta varma hän tuntuu olevan. Ristiriitaiseksi asian tekee se, että samaan hengenvetoon hän puhuu eksponentiaalisesta teknologian kasvusta kaikkien ongelmien selättäjänä.

Valtaoja tuntuu siis ajattelevan, että teknologinen kehitys ratkaisee ympäristöongelmat, mutta maapallon liiallinen kansoittuminen on silti ongelma. Suopea tulkinta Valtaojalle voisi olla, että teknologinen kehitys ratkaisee ennen pitkää kaikki ongelmat, mutta lyhyellä aikavälillä väestön kasvu aiheuttaa tarpeetonta pahoinvointia.

Jo tässä vaiheessa paljastettakoon, että minulla ei ole vahvaa mielipidettä asiasta suuntaan tai toiseen. Sen sijaan on olemassa ihan hyviä argumentteja sekä väitteen puolesta että vastaan.

Alla esiin nousevat argumentit perustuvat oman filtterini läpi kulkeneina pitkälti Steven Landsburgin kiinnostavaan esitykseen, joka puolestaan pohjaa yhteen Landsburgin kirjan lukuun teoksessa More Sex is Safer Sex (HT Tuukka Saarimaa).

Landsburgin ajattelu noudattelee sinänsä tavanomaista talousteellistä ajattelua – hyötyjä verrataan kustannuksiin. On olemassa hyötyjä ja kustannuksia, jotka ovat yksityisiä. Toisin sanoin, jos minä teen jotain, niin saan tekoni hyödyt täysimääräisesti, mutta myös kustannukset lankeavat minun kontolleni (eivätkä vaikka naapurin Matin). Samaan hengenvetoon on todettava, että jos toimintani ei haittaa ketään muuta, on kenenkään muun vaikea kyseenalaistaa valintojani. Ainakin minä uskon, että jokainen on oikeutettu tekemään toteuttamaan itseään kutakuinkin niin mielivaltaisesti kuin haluaa, kunhan se ei vahingoita ketään muuta.

Tarkastellaan asiaa päätöksentekijän eli tässä tapauksessa potentiaalisen vanhemman näkökulmasta. Mitkä ovat yhden lapsen ”hankkimisen” yksityiset hyödyt? Rakkaus, onni, ilo, apu kotiaskareissa ja maatilalla, syytinki ja niin edelleen. Yksityisiä kustannuksia voisivat olla vaipat, ruoka, vaatteet, uhmaikä, menetetty vapaa-aika, huoli teiniän kapinasta ja niin edelleen. Henkilö on taipuvainen vanhemmuuteen, mikäli yksityiset hyödyt ylittävät haitat.

Mutta yksityiset hyödyt eivät aina ole kovinkaan kiinnostavia yhteiskunnallisen päätöksenteon näkökulmasta – kiinnostavampia ovat yksityisten ihmisten ratkaisujen vaikutukset muihin eli ulkoisvaikutukset. Jos minä keksin ikiliikkujan, niin sen lisäksi, että saan paljon mainetta, kunniaa ja rahaa, niin myös muu yhteiskunta hyötyy keksinnöstäni. Kyseessä on positiivinen ulkoisvaikutus. Ulkoisvaikutus voi olla myös negatiivinen. Polttaessani märkiä puita takassa aiheutan negatiivisen ulkoisvaikutuksen saastuttamalla ilmakehää.

Myös vanhemmuuden kohdalla ulkoisvaikutukset ovat olennaisia. Lapsi ei ainoastaan ilahduta vanhempiensa maailmaa, vaan tuo rakkautta, ystävyyttä, erilaisuutta ja moninaisuutta myös muille. Lapsi on myös tulevaisuuden markkinatoimija; kutakuinkin kaikki vaihdanta parantaa (ex-ante) toimijoiden hyvinvointia. Lapsia myös tarvitaan, jotta sukupolvien välistä tulonjakoa harjoittavat tulonsiirtojärjestelmät (kuten eläkejärjestelmä) pysyvät toimintakykyisinä.

Negatiivisia ulkoisvaikutuksia puolestaan ovat kaikki pahat asiat, jotka vielä syntymätön lapsi potentiaalisesti elämänsä aikana muille ihmisille aiheuttaa: rikollisuus, paha mieli, riidat, tartuttaa sairauksia, mitä näitä nyt on.

Sitten on se ulkoisvaikutus, jonka pohtiminen saa helposti ainakin omat aivoni pahasti solmuun. Kuinka vielä syntymätöntä elämää tulisi käsitellä tällaisen kysymyksen asiayhteydessä? Hyvin merkittävä ulkoisvaikutus kohdistuu syntyvään lapseen itseensä, joka olisi muuten jäänyt syntymättä. Kuinka tätä kannattaisi ajatella, en ole edes varma. ”Elämän lahjan” merkitystä tässä palapelissä on vaikea käsitellä. Ihmiskunnalle kyseisen elämän arvo ei kuitenkaan ole ääretön (vaan jotain äärellistä) tai muussa tapauksessa ihmiskunnan ensisijainen tavoite olisi kasvattaa väestön määrää niin paljon kuin mahdollista – ja näin ei nähdäkseni ole.

Jollakin kaukaisella tavalla analogia humanitääriseen maahanmuuttoon on olemassa. On vain osittaista tarkastella maahanmuuton vaikutuksia esimerkiksi Suomen (eli suomalaisten) näkökulmasta, koska suurin hyötyjä maahanmuutosta lienee sodan ja sairauksien keskeltä tuleva maahanmuuttaja itse.

Landsburgia seuraten en käsittele edellä kuvattua ongelmaa tämän enempää. Silti vielä on jäljellä kaksi kenties tärkeintä ulkoisvaikutusta.

Ensimmäinen on se negatiivinen Enqvistilainen ulkoisvaikutus, joka seuraa resurssien kuluttamisesta. Yksi ihminen lisää kuluttaa elämänsä aikana yhden ihmisen verran lisää ja näin osallistuu sademetsien tuhoamiseen ja ilmaston pilaamiseen.  Yksi lisäihminen lämmittää maapalloa oman painoarvonsa verran ja ihmisten ja fyysisen kulutuksen kasvun seurauksena suuret alueet maapallolla muuttuvat elinkelvottomiksi.

Pahimmillaan ihmiskunta on vaarassa tuhoutua, koska meitä on liikaa eivätkä kulutustottumuksemme muutu riittävän nopeasti maapallon suojelemiseksi. Tämä skenaario on otettava tosissaan ja siis hyvästä syystä myös ilmastonmuutoksesta puhutaan niin julkisesti kuin kahvipöydissäkin. Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi käytetään myös verraton määrä resursseja, josta päästäänkin viimeiseen ulkoisvaikutukseen – teknologiseen kehitykseen eli ideoiden tuotantoon.

Ihmiset saavat ideoita ja ideat johtavat innovaatioihin ja teknologiseen kehitykseen. Vuosien saatossa on keksitty kaikenlaista, joiden avulla on pystytty parantamaan ihmisten hyvinvointia mukaan lukien ympäristön tilaa. Ihmiset saavat ideoita. Jos keskimäärin tuhatta ihmistä kohti syntyy innovaatio, joka marginaalisesti hyödyttää ihmiskuntaa, niin miljoonaa ihmistä kohti näitä innovaatioita syntyy tuhat, miljardia ihmistä kohti miljoona ja niin edelleen.

Ihmiset tuottavat ideoita, enemmän ihmisiä tuottaa enemmän ideoita.

Näiden ideoiden joukossa on myös sellaisia keksintöjä, jotka potentiaalisesti (yleensä marginalistisesti) tuovat ratkaisuja myös ilmastonmuutokseen.

Kysymys kuuluu, onko ideoiden keksimisen ja hyödyntämisen vauhti nopeampaa kuin ihmiskunnan tuhoavien tendenssien kehittyminen? Jos maapallolla olisi nyt miljardi ihmistä enemmän, ehtisivätkö ne lisäihmiset saada enemmän tuhoa aikaan vai keksittäisiinkö keino ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi 20 vuotta verrokkimaailmaa aiemmin, jolloin mahdollisesti ihmiskunta jäisi plussan puolelle.

En tiedä. Väitän, etteivät tiedä nekään, jotka sudesta varoittelevat.

Varovaisuusperiaatteen nojalla on kuitenkin selvää, että ilmastonmuutosta tulisi torjua kaikin mahdollisin keinoin eikä jäädä odottelemaan pelkästään innovaatiovetoista ratkaisua. Keinothan ilmastonmuutoksen torjumiseen jo ovat, mutta poliittisesti asia on kimurantimpi. Se on kuitenkin jo toisen kirjoituksen aihe.

Kaikki tämä sanottuna lähinnä yhdestä asiasta olen jokseenkin varma: hyödyistä ja haitoista huolimatta lasten hankinta lienee järkevintä jättää ihmisten itsensä harteille. Hyvässä ja avarakatseisessa yhteiskunnassa lapsia syntyy juuri se oikea määrä.

Mauri Kotamäki

Kirjoittaja on Työeläkevakuuttajat Telan ekonomisti.

Kirjoittajasta

Mauri Kotamäki

Mauri Kotamäki on ekonomisti Työeläkevakuuttajat Telassa. Seuraa @Mau_And Twitterissä. 

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.