veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Kuka on oikeasti köyhä? Alle 55-vuotias eläkeläinen on todennäköisin vastaus

Mauri Kotamäki

Olen viime aikoina törmännyt virheellisiin tulkintoihin köyhyyden eli pienituloisuuden mittaamisesta. Ajattelinpa siis blogin muodossa avata, kuinka tilastoihin perustuen pienituloisuutta on ollut tapana mitata sekä tutkijoiden että muiden asiaan vihkiytyneiden tahojen toimesta. Kirjoituksen lopussa käyn läpi eläkeläisköyhyyttä, koska nimenomaan siinä yhteydessä siteeratut luvut ovat valitettavan usein tuotettu Stetson Harrison -menetelmällä eli vedetty hatusta.

Köyhyyden määritelmästä

Köyhyys on subjektiivinen olotila eikä sille ole mahdollista löytää täysin aukotonta määritelmää. Joku saattaa kokea itsensä köyhäksi 2 000 euron kuukausituloilla, kun taas jollekin 1 500 euron tulot riittävät. Minkä tulorajan alapuolella oleva ihminen on siis köyhä?

Subjektiivisia kokemuksia köyhyydestä on vaikea uskottavasti mitata ja siksi köyhyyttä tarkasteltaessa käytetään objektiivisia ja standardoituja määreitä. Esimerkiksi Tilastokeskus seuraa Eurostatin ohjeita ja määrittelee pienituloisuuden (eli köyhyyden) seuraavasti:

”Pienituloisia ovat henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohti (ns. ekvivalentti rahatulo) ovat pienemmät kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalenttien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanitulosta.”

Määritelmään liittyy muutamia huomionarvioisia kohtia. Ensinnäkin olennainen muuttuja köyhyyden suhteen on käytettävissä olevat rahatulot eli se konkreettinen rahamäärä, joka ihmisille jää kukkaron pohjalle kaikkien tulojen, verojen ja tulonsiirtojen jälkeen. Joskus köyhyyttä yritetään mitata bruttotuloihin perustuen ja se on sekä teknisesti että filosofisesti ajatellen väärin.

Toiseksi köyhyys määritellään kotitalouskohtaisesti. Otetaan esimerkiksi kahden henkilön kotitalous, jossa toinen henkilö on hyvin suurituloinen, kun taas toisen henkilön tulotaso on pieni. Esimerkissä kotitalouden pienituloista henkilöä ei luokitella kuitenkaan köyhäksi, koska oletettavasti hän pääsee nauttimaan kotitalouden korkeatuloisemman henkilön tuomasta elintasosta.

Kotitalouskohtaisuuteen kuuluu myös ajatus yhteiskulutuksen hyödyistä. Käytännössä kotitalouden tuloja skaalataan ns. muunnetun OECD:n kulutusyksikköasteikon mukaan, jossa kotitalouden ensimmäinen aikuinen saa painon 1, muut yli 13-vuotiaat painon 0,5 ja lapset painon 0,3. Jos siis esimerkiksi kahden aikuisen kotitalouden käytettävissä olevat tulot olisivat 30 000 euroa vuodessa, niin ns. ekvivalentit rahatulot kulutusyksikköä kohti olisivat 30 000/(1+0,5)=20 000 euroa.

Kolmanneksi köyhyyden tai pienituloisuuden määritelmä on suhteellinen eli köyhyys mitataan suhteessa mediaanituloon. Joskus on tärkeä tehdä ero suhteellisen ja absoluuttisen köyhyyden välillä, mutta yleensä Suomea tai muita vastaavia länsimaita käsiteltäessä köyhyys viittaa nimenomaan suhteelliseen köyhyyteen.

Se, että pienituloisuus määritellään juuri suhteessa 60 prosenttiin mediaanitulosta on täysin sattumanvaraista. Yhtä lailla pienituloisuus voitaisiin määritellä suhteessa 50, 70 tai mihin tahansa muuhun lukuun mediaanitulosta. Tilanteesta riippuen erilaisia köyhyysrajoja käytetäänkin, mutta yleisimmin käytetty ja puhekielinen köyhyyden käsite viittaa nimenomaan 60 prosentin köyhyysrajaan.

Kuka on köyhä?

Konkretisoidaan vielä tilastoitua pienituloisuutta edellisen luvun määritelmän perusteella. Kaikki tässä kirjoituksessa käytetyt luvut löytyvät Tilastokeskuksen tulonjakotilaston tietokantataulukoista, joka onkin keskeisin pienituloisuuteen liittyvä tilastoaineisto.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan kaikkien kotitalouksien kulutusyksikköä kohti laskettu mediaanivuositulo oli vuonna 2015 (uusin tilastotieto) 23 708 euroa. Köyhyysrajaksi muodostuu tällöin 14 225 euroa vuodessa eli 1 185 euroa kuukaudessa. Lasketaan vielä selvyyden vuoksi pari esimerkkiä.

Yhden henkilön kotitalouksien kohdalla laskelma on suoraviivainen. Jos henkilön tulot jäävät kuukausitasolla keskimäärin alle 1 185 euron, luokitellaan hänet pienituloiseksi. Kahden aikuisen tapauksessa käytettävissä olevat tulot pitää jakaa kulutusyksiköiden määrällä eli 1,5:llä ja verrata saatua tulosta köyhyysrajaan. Jos kahden aikuisen kotitalouden tulot ovat 21 000 euroa vuodessa, luokitellaan kotitalous köyhäksi. Jos taas tulot olisivat vuositasolla 22 000 euroa, yltäisi kotitalous köyhyysrajan yläpuolelle eikä heitä luokiteltaisi pienituloisiksi. Yhden lapsen yksinhuoltajakotitaloudelle puolestaan pitäisi jäädä noin 18 500 euroa, jotta häntä ei luokiteltaisi pienituloiseksi.

Tilastokeskuksen kotisivuilla on taulukoitu lisää pienituloisuusrajoja erityyppisille kotitalouksille vuoden 2015 aineistoon perustuen.

Kurkistus eläkeläisköyhyyteen tilastoaineiston perusteella

Kuten ensimmäisessä luvussa totesin, olen erityisesti eläkeläisköyhyyden tapauksessa törmännyt useaan otteeseen virheelliseen tilastotiedon käyttöön. Tehdään siis vielä lopuksi pintapuolinen katsaus eläkeläisköyhyyteen.

Pääosin eli noin 85 prosenttisesti eläkeläisten tulot koostuvat tulonsiirroista - siis yllätys yllätys, eläkkeistä. Noin 9 prosenttia eläkeläisten bruttotuloista koostuu omaisuustuloista ja 6 prosenttia palkoista ja yrittäjätuloista. Eläkkeet puolestaan jakautuvat työeläkkeisiin sekä Kelan maksamiin vähimmäiseläkkeisiin; takuueläkkeen täysi määrä vuonna 2018 on noin 775 e/kk ja kansaneläkkeen noin 630 euroa yksinasuvalle ja 560 euroa parisuhteessa olevalle. Eläketulovähennysten ansiosta eläkkeet ovat verovapaita liki 1 000 euron kuukausituloon saakka.

Eläkeläiset (eli käytännössä kotitaloudet, joiden viitehenkilö on eläkkeellä) ovat absoluuttisesti mitaten suurin yksittäinen köyhien ryhmä. Köyhyysrajan alapuolelle jäi vuonna 2015 noin 174 000 eläkeläistä eli 13 prosenttia kaikista 1,3 miljoonasta eläkeläisestä. Eläkeläisten köyhyysaste on samaa tasoa koko väestön kanssa.

Pienituloisuuden todennäköisyys on kohonnut erityisesti alle 55-vuotiailla eläkeläisillä – siis käytännössä työkyvyttömyyseläkettä saavilla, joiden työura on jäänyt lyhyeksi tai rikkonaiseksi. Toisaalta eläkeläisköyhyys näyttäisi kasaantuvan nimenomaan yksin asuviin, joiden köyhyysriski on liki kymmenkertainen perheellisiin verrattuna.

Pelkkää työeläkettä saavia köyhyysrajan alapuolella ei pitäisi olla juuri ollenkaan. Köyhien eläkeläisten joukko koostuu kansaneläkettä ja takuueläkettä saavista, usein yksin asuvista tai työkyvyttömistä.

Eläkeläisköyhyyteen pystytäänkin puuttumaan tehokkaimmin parantamalla nimenomaan Kelan eläkkeitä saavien asemaa.

Mauri Kotamäki

Kirjoittaja on Työeläkevakuuttajat Telan ekonomisti.

Kirjoittajasta

Mauri Kotamäki

Mauri Kotamäki on ekonomisti Työeläkevakuuttajat Telassa. Seuraa @Mau_And Twitterissä. 

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.