Gallupit, mielipidetutkijat, toimittajat ja asiantuntijakommentaattorit ovat saaneet jälleen kansan tuomion, kun Donald Trump voitti selvästi USA:n presidentinvalitsijamiesvaalit. Tähän on hyvät perusteet. Ennusteet, arviot kampanjoista ja ehdokkaista eivät menneet aivan kohdalleen. Tulos oli näiden samojen tahojen arvioiden mukaan yllätys, järkytys ja seurauksiltaan arvaamaton.
Obaman voitettua toisen kerran USA:n presidentinvalitsijamiesvaalit vuonna 2012 teki Republikaaninen puolue vaalitappiostaan niin sanotun ruumiinavausraportin. Siinä todettiin, että demokraateilla on pysyvä ja kasvava enemmistö äänestäjien keskuudessa, koska republikaanit olivat menettäneet naiset, mustat, latinot, muut vähemmistöt ja nuoret. Näitä ryhmiä puolueen pitäisi lähestyä ja pystyä paremmin puhuttelemaan muuten demokraattien uusi koalitio olisi voittamaton.
Sitten tuleekin pyörremyrsky Donald Trump, joka voittaa kaksi latinoväestön suosikkina pidettyä ehdokasta. Jeb Bush ja Marco Rubio olivat molemmat menestyneet hyvin suuren latinoväestön Floridassa, mutta jäivät jalkoihin. Trump teki suurin piirtein päinvastoin kuin tuo ruumiinavausraportti oli suositellut. Hän loukkasi vuorotellen melkein kaikkia demokraattisen koalition avainryhmiä.
Pölyn pikkuhiljaa laskeutuessa voi todeta, että asiantuntija-asemaan asettuneiden etukäteisanalyysien ohella myös jälkikäteisanalyysit ovat olleet melko kummallisia. Paul Krugman ennustaa suurta taloudellista kriisiä. Pörssikurssien heilunta on jäämässä lyhyemmäksi ja niukemmaksi kuin Brexit-paniikki. Politiikan ja talouden suhde ei taida olla kovin suoraviivainen.
Politiikan kommentaattorit ovat esittäneet kovin yksioikoisia uusmarxilaisia analyyseja, joiden mukaan taloudellisesti ahtaalle joutuneet ovat luopuneet demokraateista ja siirtyneet joukoittain uutta toivoa tarjoavan Trumpin leiriin. Näiden asiantuntijoiden mukaan populistinen mobilisaatio on tapahtunut, kun Trump on esittänyt valheita, katteettomia lupauksia ja hyökännyt vapaakauppasopimuksia vastaan.
Kansainvälisessä lehdistössä on noussut esiin toinen arvio, joka ansaitsee enemmän huomiota. Kyse ei ollut Trumpin menestyksestä, voimasta tai mobilisaatiokyvystä. Kyse oli demokratian tappiosta, kun USA:n presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus oli ennätyksellisen alhainen. Kumpikaan ehdokas ei saanut laajoja uusia kansajoukkoja liikkeelle. Tämä analyysin ydin on siinä, ettei Trump oikeastaan voittanut vaan Hillary Clinton hävisi.
Republikaanien presidenttiehdokkaan äänimäärissä ei ole tapahtunut vuosien 2008, 2012 ja 2016 vaaleissa olennaisia muutoksia. On kuitenkin syytä todeta, että äänioikeusiässä olevien kasvusta huolimatta Trump sai vähemmän ääniä kuin Barack Obaman vastaehdokkaat. Trump ei saanut äänivyöryä vaan sai lopulta liikkeelle republikaanien vakiintuneen kannattajakunnan suuren enemmistön.
Olennainen muutos on tapahtunut demokraattien vaalimenestyksessä, joka Obaman 2008 selvän voiton jälkeen on laskenut sekä 2012 että 2016. Tästä huolimatta Clinton sai niukasti enemmän ääniä kuin Trump. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun valitsimiesvaalissa osavaltiokohtainen vaalimenestys on ratkaisevaa.
Kansainvälinen lehdistö kiinnitti huomiota siihen, kuinka paljon parempia sijaisia Clintonin kampanjalla oli käytössään kuin Trumpilla. Presidentti Barack Obama, varapresidentti Joe Biden, presidentin puoliso Michelle Obama ja kilpakumppani Bernie Sanders kiersivät osavaltioita innostamassa äänestäjiä. Trumpia oman puolueen suuret nimet välttelivät tai jopa vastustivat. Tästä jo saattoi päätellä kuka voittaa ja kuka häviää.
Hillary Clintonin kampanja iskulause I am with her (olen hänen kanssaan) oli sen verran mitään sanomattoman veltto, että se hyvin kuvaa sitä, kuinka innottomasta projektista oli kyse. Ehdokkaalle on tuskin eduksi, että sijaiset ovat suositumpia kuin itse ehdokas. Oma puoliso ei ollut Clintonille voimavara vaan rasite. Mahdollisuus USA:n ensimmäiseen naispresidenttiin meni, kun mustat, latinot ja nuoret jättivät nämä vaalit väliin ja naisista huomattava vähemmistö äänesti Trumpia.
Republikaanien vaalikampanjan mustamaalaus, pilkka ja perusteltu kritiikki USA:n politiikan sisäpiiriläistä ja suuryritysten suosikkia kohtaan lamautti useat demokraatteihin kevyesti kiinnittyneet kannattajat. FBI:n johtajan omituiset ulostulot olivat viimeinen naula demokraattien kampanjalle. Äänestysaktiivisuuden lasku eli demokraattisen voittokoalition demobilisaatio on USA:n vaalituloksen ydin. Se on Hillary Clintonin vaalitappion anatomia.
Tapio Bergholm on SAK:n erikoistutkija
