veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Raja railona aukeaa

Jukka Ahtela

Joulunaikaan tuli taas ajateltua Eurooppaa. Ei vähiten Ukrainan takia, sillä mitä pidemmälle kriisi jatkuu, sitä enemmän Ukraina näyttäytyy osana Eurooppaa. Siis länttä, ei itää. Ukraina-nimen etymologia juontaa rajamaata tarkoittavaan sanaan. Kun katsoo Euroopan karttaa, havaitsee helposti, että Euroopassa on edelleen runsaasti rajamaita, alueita, jotka ovat olleet läpi historiansa valtiollisten vuorovesien kohteena. Elsass, Slesvig-Holstein, Etelä-Tiroli, Karjala, Sleesia, puhumattakaan entisen Itävalta-Unkarin hajoamisen jättämästä perinnöstä, joka kipuilee edelleen esimerkiksi Unkarissa ja Romaniassa.

Politiikan historiassa Euroopan rajankäynnit ovat useimmiten perustuneet sodat päättäneisiin rauhansopimuksiin, joissa rajoja on uudelleen ja uudelleen määritelty. Euroopan rajoja merkittävästi muuttaneet rauhansopimukset kuten Westfalenin rauha 1648, Wienin tanssiva kongressi 1814–1815, Versaillesin rauhansopimus sekä Pariisin rauhansopimus 1948 ilmensivät enemmän valtiollisia valtapyrkimyksiä kuin väestöllisiä, kulttuurisia tai kielellisiä näkökohtia.

Euroopan unionissa tavarat, palvelut, pääomat ja henkilöt liikkuvat vapaasti. Rajojen ylittäminen on helppoa. Vapaa liikkuminen on säädetty eurooppalaiseksi perusoikeudeksi. Ajaminen moottoritietä Belgiasta Hollantiin on yhtä helppoa kuin ajaminen kolmostietä Uudeltamaalta Kanta-Hämeeseen (itse asiassa Belgiassa ja Hollannissa ajaminen on helpompaa, koska siellä ei roikuta kroonisesti vasemmalla kaistalla kuten Suomessa). Pankkiyhteydet toimivat EU:ssa sisämarkkinasäännöillä, enää ei puhuta ”ulkomaan maksuista”. Töitä voi hakea kaikilta työmarkkinoilta ja sosiaaliturva seuraa perässä. Ja niin edelleen.

Monikansalliset yritykset näyttävät toimivan sujuvasti yli rajojen, jopa maailmanlaajuisesti. Ne toimivat kuin valtio konsanaan omine organisaatioineen, toimintaperiaatteineen ja kulttuureineen. Toisin kuin kansainvälinen rikollisuus, ne kunnioittavat valtiollisia rajoja ja sopeuttavat toimintansa kulloiseenkin toimintaympäristöön, sen lakeihin ja muihin yhteiskunnan normeihin.

Eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta EU:n jäsenvaltioiden keskinäiset rajat ovat varsin epäkiinnostavia, toisin kuin ulkorajat. Sen sijaan jäsenvaltioiden keskinäisillä rajoilla on merkitystä erityisesti verotuksen näkökulmasta. Jokainen jäsenvaltio pyrkii huolehtimaan siitä, että valtio käyttää täysimääräisesti oikeuttaan verottaa sen valtapiiriin kuuluvia oikeusalamaisia. Tästä seuraa, että useimmat julkiset toiminnot, sosiaaliturva mukaan lukien, määräytyvät kansallisten rajojen mukaan. Tähän tosin antaa oman vivahteensa henkilöiden liikkumiseen liittyvä sosiaaliturvan koordinointijärjestelmä sekä vaikkapa potilaiden vapaa liikkuvuus, jotka ovat omiaan murtamaan käsitystä siitä, että sosiaaliturva on tiukasti sidottu valtioiden rajoihin.

Näköpiirissä tuskin on, että EU:n jäsenvaltiot luopuisivat julkisista perustehtävistään ja sen myötä verotusoikeudestaan. Tätä ei muuta edes EU:n jäsenvaltioihin kohdistuva talous- ja finanssipolitiikan vahvistuva ohjaus ja koordinointi, joka mielestäni terveellä tavalla ohjaa jäsenvaltioita hyvän taloudenpidon kaidalle polulle,

Kansallisuus ja kulttuuri eivät aina helposti sopeudu westfalenilaiseen valtioraja-ajatteluun. Euroopassa on parhaillaan useita alueita, jotka ovat haastaneet valtionrajoja. Skotlanti ja Katalonia ovat olleet viime aikoina uutisotsikoissa, mutta myös Belgia natisee liitoksistaan. Baskimaalla on pitkä perinne itsehallintopyrkimyksissään. Ehkäpä jonakin päivänä näiden alueiden pyrkimykset johtavat jopa itsenäisyyteen, lisääntyvään itsehallintoon joka tapauksessa. Mutta lopputuloksena olisi rajojen lisääntyminen Euroopassa. Ja uusia veronkantajia, jotka ilmoittavat pärjäävänsä omillaan; kuin vahvat peruskunnat konsanaan.

Palataanpa noihin edellä mainittuihin raja-alueisiin. Läpi historian ne ovat kokeneet kovia, mutta niiden kulttuurissa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla hyvät piirteet rajan molemmin puolin. Kuten vaikkapa elsassilainen keittiö, jossa ranskalainen gourmandise kohtaa saksalaisen selväpiirteisyyden ja annoskoon. Tai karjalaisuus, jota ilman nykyinen Suomi olisi paljon synkempi paikka.

Jukka Ahtela on varatuomari yrityksessä Ahtela Consulting Oy

Kirjoittajasta

Jukka Ahtela

Varatuomari Jukka Ahtela on Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen ja Eläketurvakeskuksen hallituksen puheenjohtaja. Seuraa @AhtelaJ Twitterissä.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.