veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Maastrichtin sopimus: parasta ikinä?

Jukka Ahtela

Runsas 25 vuotta sitten, joulukuussa 1991 solmittiin Maastrichtin sopimus. Jälkikäteen arvioiden se on kenties merkittävin sopimus Euroopan unionin historiassa.

Maastrichtissa perustettiin ”poliittinen unioni” ja sovittiin talous- ja rahaliiton käynnistämisestä. Otettiin askeleita sisä- ja oikeusasioiden sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamiseksi. Laajennettiin unionin toimivaltaa mm. ympäristö-, sosiaali-, kuluttaja- ja teollisuuspolitiikan alueille. Vahvistetiin Euroopan parlamentin asemaa ja lisättiin määräenemmistöpäätöksentekoa neuvostossa.

Tuo kaikki kuulostaa nyt kovin nostalgiselta. Tuolloin elettiin eurooppalaisen integraation kultakautta. Sisämarkkinat oli keihäänkärkenä avattu ja oletus oli, että tästä jatkettaisiin komission vahvan puheenjohtajan Jacques Delorsin johdolla Jean Monnetin käsikirjoituksen mukaan kohti talous- ja rahaliittoa sekä sen myötä aitoon poliittiseen unioniin.

Tällä kaikella tuntui olevan jopa kansalaisten tuki. Tanskan silloiselta ulkoministeriltä Uffe Ellemans-Jenseniltä kysyttiin Maastrichtin sopimuksen synnyttyä, miten tanskalaiset siihen mahtavat suhtautua kansanäänestyksessä. ”He eivät pelkästään sano kyllä, vaan myös kiitos!” vastasi optimistinen ulkoministeri. Puoli vuotta myöhemmin mahdoton tapahtui: tanskalaiset äänestivät sopimusta vastaan.

Jälkeenpäin arvioiden Maastrichtin sopimus edustaa eurooppalaisen integraation huippuhetkeä. Jäsenvaltioiden varovaisuus alkoi lisääntyä ja integraation vauhti hiipua, vaikka eteenpäin mentiin vielä monen perussopimuksen muutoksen kautta, aina Lissabonin sopimukseen asti.

Suurin vaikutus integraatiovauhdin hiipumisella oli talous- ja rahaliiton toimivuuteen. Sen osalta ponnistus petti kesken loikan: talous- ja rahaliitto olisi tarvinnut tuekseen vahvemman EU-tason poliittisen ohjauksen ja vastuun oton. Tämä tuli selväksi viimeistään vuonna 2008 alkaneessa talouskriisissä.

Onko Jean Monnetin käsikirjoitus museotavaraa vai voidaanko täydellä järjellä uskoa eurooppalaisen integraation tulevaisuuteen? Brexitin, populismin ja populismin pelon heiluttaessa eurooppalaista yhteiskuntajärjestystä vähissä ovat ne, jotka jaksavat julistaa integraation ilosanomaa. Mutta toisaalta ei pidä antautua sille harhakäsitykselle, että EU on menettänyt toimintakykynsä. Tylsältä vaikuttavaa lainsäädäntötyötä tehdään jatkuvasti sisämarkkinoiden ja talous- ja rahaliiton edistämiseksi sekä maahanmuutto- ja pakolaiskysymysten ratkaisemiseksi. EU pyrkii myös vahvistamaan asemaansa maailmanpolitiikan pyörteissä, tosin tuskallisen hitaalla etenemisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Suurin haaste eurooppalaiselle politiikalle on kuitenkin Euroopan unionin yhtenäisyys. Sen tärkein koossa pitävä voima on yhteinen eurooppalainen arvomaailma. Sitä testataan parhaillaan monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Demokratiaa sananvapautta ja ihmisarvoja haastetaan huolestuttavalla tavalla.  Toisaalta on vahvoja viitteitä siihen suuntaan, että varsinkin ns. perustajamaissa kaivataan uutta potkua integraation syventämiselle, silläkin uhalla, että unioniin syntyisi useamman kerroksen osakkaita. On selvää, että tässä valintatilanteessa Suomen olisi helpompi hengittää perustajamaiden joukossa.

Varatuomari Jukka Ahtela, Ahtela Consulting Oy

Kirjoittajasta

Jukka Ahtela

Varatuomari Jukka Ahtela on Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen ja Eläketurvakeskuksen hallituksen puheenjohtaja. Seuraa @AhtelaJ Twitterissä.

Blogeissa

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.