veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Miten käy omistusasumiselle?

Tommi Rytkönen

Mitä tapahtuu omistusasumiselle, vai tapahtuuko mitään?

Jatkan hieman pidemmälle siitä, mihin edellisessä blogissani jäin, pohdiskelussani asumisen hallintamuotojen tulevaisuudesta.

Valistunut arvaukseni on, että muutaman vuoden kuluttua huomaamme, että suhteemme moniin arvostamiimme asioihin on muuttunut. Kuten suhteemme omistamiseen ja työelämään, jopa kokemukseemme omasta identiteetistämme. 

Muutamia tulokulmia perusteluksi. 

1. Taloskasvu

Meidän on syytä totutella siihen, että jatkuvan talouskasvun mukanaan tuoma, yksilöä hellivä, turvaverkko on ajateltua harvempi. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ei lakkaa olemasta, mutta saavuttaakseen jotain riisutun perustason päälle, yksilön on itse hankittava se.

Jos haluat, että vanhana sinua käännetään myös parillisinä päivinä, siihen on varauduttava jo silloin, kun palvelua ei vielä tarvitse. Jos kaikki varallisuus on omakotitalon muodossa, takkahuoneen muuttaminen iltakonjakiksi tai teatterielämykseksi kerran viikossa on vaikeaa. 

2. Omistusasumisen loiva alamäki

Ihan tuossa kulman (siis parin sukupolven) takana on aika, jolloin torpparin ainoa sosiaalisen nousun tavoite oli oma tupa. On selvää että asunnon omistamisen arvostus on meillä vielä pitkään tosi lujassa. 

Jokainen sukupolvi haluaa, että seuraavalla olisi asiat paremmin. Tämän asian tutkimiseen elämänsä uhrannut Ronald Ingehart on tullut siihen tulokseen, että aikuisena ihminen hankkii asioita, joista lapsena on ollut pulaa. Jos lapsena oli ahdasta, haluaa tarjota omille lapsilleen omat huoneet. Samalla ihminen haluaa myös ilmaista identiteettiään: kun lapsena oli puutetta tavarasta, leluja kerätään aikuisena ja viestitään ympäristölle vaurautta talolla, autolla ja vesiskootterilla. On muuten tutkittu että ns. normaali nelihenkinen perhe omistaa noin 10 000 tavaraa.

Vastineeksi olemme (olleet) valmiita myymään aikamme, perhe-elämme ja jopa terveytemme raatamisen alttarille. 

Entäpä seuraava sukupolvi? Se, joka on asunut Westendissä kylläisenä, tilavasti ja mukavasti katsellen vanhempiensa riutumista työtaakan alle rahan tavoittelussaan?

Voipi olla, että roinan periminen ei tätä sukupolvea kiinnosta. Mahdollisimman suuren tavaramäärän periyttäminen ei olekaan elämäntehtävänä kovin kutsuva.

Tutkimuksen kertovat, että tälle sukupolvelle arvokkaammiksi asioiksi ovat nousseet tavaroiden sijaan vapaus, elämykset ja kulttuuri. Kun edellinen sukupolvi halusi omistaa Nurmijärveltä 250 neliötä, 2 farmariautoa, kesämökin ja veneen, isoja taloudellisia päätöksiä jo nyt tekevä sukupolvi asuu mieluummin keskustoissa myös perheen perustettuaan. Ahtaammin, mutta lähempänä vapautta tehdä sitä, mikä tyydyttää vapauden ja elämysten tarpeita. Taustalla vaikuttaa myös halu tehdä ekologisia valintoja.

Keskusta-asumisen suosio nostaa tietysti sen hintaa. Sen myötä vapauden ja elämysten hakemisen joutuu vaihtamaan vuokran tai asuntolainan maksamiseen. 

Pohjimmiltaan omistusasuminen ja sen kalleus on seurausta vaihtoehtojen puutteesta. Kyse on myös jatkuvan talouskasvun kapitalisoitumisesta hintoihin. Tämä on pitänyt yllä illuusiota vaurastumisesta, kun oman asunnon myynnistä kertyneen voiton sijoittaa takaisin samaan markkinaan ja kokee näin rikastuneensa.

Vaurastuminen ei mene muodista, mutta sen ilmenemismuodot vaihtuvat. Avobemarin sijasta vaurautta ilmentää matala leposyke. 

3. Jakamistalous ja työelämä

Työelämä muuttuu pirstaleisemmaksi ja yrittäjämäisemmäksi. Tulot tulevat ehkä useammasta pienestä virrasta, ja kokemus niiden varmuudesta ei ole niin tärkeää. Tämä luo uusia asuntojen käyttömuotoja.

Väitän, että kun suhde omistamiseen rentoutuu, nähdään myös officen uusia ilmenemismuotoja. “Työhuoneyrittäjät” ovat jo tuttu ilmiö, mutta entäpä jos kruununhakalaiskolmio muuntuisikin päiväksi koodareiden työyhteisöksi ja taas illalla takaisin kodiksi? Kivijalkakauppojen tilat ovat jo vaihtaneet käyttötarkoitustaan, joten miksei muutos voisi ulottua ylempiinkin kerroksiin? Tämä mahdollistaisi asumisen siellä missä haluaa ja varojen allokoinnin omistamista tärkeämmiksi koettuihin asioihin.

Onko omistusasumisen aika siis ohi? Ei, mutta sen arvostuksessa tapahtuu muutoksia. Muut asumismuodot alkavat olla yhä kiinnostavampia. Ja hyvä niin, sillä omistamisen ja vuokraamisen väliin tarvitaan vaihtoehtoja. Kaupungistumisen myötä asuntoja täytyy kyetä rakentamaan sinne, missä niille on kysyntää.

Kaikkea varallisuutta ei pidä muurata seiniin. Jotta tämä olisi mahdollista, kuukausittaisesta kassavirrasta täytyy irrottaa osa säästöön niin tulevaisuuden elämänlaatuun kuin vanhuuden hyvän arjen turvaamiseen. Tai ihan vaan turhuuteen, sillä muuten säästäminen alkaa maistua puulta.

Tommi Rytkönen on Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja

Kirjoittajasta

Tommi Rytkönen

Tommi Rytkönen on Smartumin toimitusjohtaja. Seuraa @rytkoraattori Twitterissä.

Blogeissa

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.