veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Millä ajattelit maksaa loppusi?

Ulla Simola

Kiirettä pitää, että ehtii säästää tarpeeksi rahaa, jotta selviää kuolemasta. Tuossa on vähän liioittelua, mutta ei paljon.

Kävin tammikuun lopulla Finanssialan Keskusliiton (FK:n) tiedotustilaisuudessa, jossa esiteltiin FK:n teettämän eläkekyselyn tuloksia. Kahdessa eri kyselyssä oli tiedusteltu kansalaisilta ja poliittisilta päättäjiltä muun muassa, miten he uskovat tulevaisuudessa eläkkeiden riittävän vanhuuden hoivapalveluihin.

No eiväthän ne riitä, oli kyselyiden tulos.

Suomalaisia on jo pitkään yritetty valmentaa siihen, että vanhuuden varalle pitää itse säästää, muuten käy ohraisesti. Moni onkin jo ymmärtänyt, että tulevaisuudessa on oltava omaa rahaa saadakseen esimerkiksi apua kotiin sitten, kun ei enää jaksa ja pysty.

Viime aikoina on yhä voimakkaammin alettu painottaa, että eläkkeen päälle olisi hyvä varata omaa rahaa myös hoivaan eli siihen viimeiseenkin vaiheeseen.

Nyt korostetaan, että työeläkejärjestelmää ei koskaan ole edes suunniteltu korvaamaan hoivapalvelujen kustannuksia, vaan ainoastaan turvaamaan elinkulut. Tätä meille selvitti FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi liiton tiedotustilaisuudessa.

Kaupin viestin vahvisti tilaisuudessa yleisön joukossa istunut johtaja Mikko Kautto Eläketurvakeskuksesta: ”Eläke on tarkoitettu toimeentuloon, ei palveluiden mittavaan rahoittamiseen.”

Joskus hamassa tulevaisuudessa eläkkeelle jäävä kansalainen on ymmällään. Tähän asti vanhukset on (ainakin periaatteessa) hoidettu, mutta miten käy tulevaisuudessa?

On tärkeää huomata, että nyt ei puhuta mistä tahansa eläkesäästämisestä, vaan säästämisestä hoivapalveluihin. Minusta vanhusten hoivapalvelut, eritoten raskaan hoivan, voi rinnastaa vakavien sairauksien hoitoon. Ei ole kysymys siivouksesta tai kaupassakäynnistä, vaan selviytymisestä lopun edellä. Syöpäpotilaat eivät ole joutuneet myymään omaisuuttaan hoitoa saadakseen. Nyt ilmassa on ajatus, että vanhusten pitäisi näin tehdä.

Osa ihmisistä kuolee ennen/ilman hoivavaihetta, mutta monella se on edessä. Tutkimusten mukaan vanhus tarvitsee raskainta hoivaa keskimäärin 1-2 vuoden ajan ennen kuolemaansa. Vaikka jakso on aika lyhyt, se tulee kalliiksi. Keskiverto palkansaaja ei mitenkään pysty keräämään aktiivivuosinaan omaisuutta, joka riittäisi vielä viimevaiheen vaativiin, yleensä 24/7-hoivapalveluihin.

Kuka määrää tahdin, kun aletaan realisoida?

Finanssialan Keskusliitto korostaa, että sosiaaliturva on kaiken pohja ja että oman rahan hoivakäytön pitäisi olla vapaaehtoista. Mutta mitä vapaaehtoisuus voisi tarkoittaa käytännössä? Lasketaanko hoivamaksuihin kaikenlainen omaisuus, muukin kuin (pääoma)tulot? Missä tahdissa säästöt ja omaisuus on realisoitava ja käytettävä? Maksaako hoivastaan se, joka on säästänyt, mutta jos joku toinen ei samansuuruisista tuloistaan säästänyt, hän ei maksa? Mitä palveluja saa, jos on säästöjä, mutta ei suostu käyttämään niitä?

Ja entä jos omaa rahaa ei ole tai se loppuu elämän ehtoossa kesken – minkälaista hoivaa voi silloin saada?

Perusajatus, jonka mukaan se maksaa enemmän, jolla on varaa, on oikea. Miten sitä käytännössä toteutetaan elämän loppuvaiheessa, on vaikeampi kysymys. Palvelumaksut voivat olla tulosidonnaisia, kuten nyt, mutta millaisia olisivat ”säästösidonnaiset” maksut? Ja estetäänkö ihmisiä siirtämästä säästöjään ennen hoivavaihetta ”turvaan” eli hoivamaksujen ulottumattomiin vaikkapa lapsille tai testamentilla jonnekin muualle? Miten?

Kiristämistä ja purkamista vai jotain muuta

Sinänsä on asiallista, että keskimäärin vaurastuneet suomalaiset käyttävät varallisuuttaan myös omiin palveluihinsa vanhana. Kysymys onkin lähinnä rajojen vetämisestä sekä järjestelmämme luotettavuudesta ja johdonmukaisuudesta.

Maallikkona en osaa sanoa, millaisten maksujärjestelmien luominen olisi käytännössä mahdollista ja järkevää. Päättäjiltä odotan näin alkajaisiksi tietoa siitä, millaiseksi hyvinvointiyhteiskuntamme on tarkoitus tulevaisuudessa muokata ja minkälainen palvelutaso meillä pyritään turvaamaan kaikille.

Itse uskon, että verovetoinen systeemi on paras, mutta jos hyvinvointivaltiosta luovutaan, on kevennettävä myös verotusta. Nyt haiskahtaa pahasti siltä, että verotuksessa pysytään kiristyvillä linjoilla, mutta palveluja puretaan yhä enemmän.

Ennusteen mukaan veroaste Suomessa on tänä vuonna 44,7 prosenttia suhteutettuna bruttokansantuotteeseen.

Finanssiala ei puhu vapaaehtoisesta eläkesäästämisestä lämpimikseen. Ala muun muassa haluaisi markkinoille uuden vakuutustuotteen, elinikäisen vakuutuksen, jonka vakuutuksenottaja voisi maksaa kerralla esim. myymällä asuntonsa. Nykylainsäädäntö tekee tuotteesta verotuksellisesti epäedullisen, joten finanssiala tekee nyt pitkäjänteistä työtä muokatakseen maaperää muutokselle.

Tuollaisessa tuotteessa olisi paljon hyviä puolia, mutta myös sen laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia sietää pohtia tarkoin ennen kuin päätöksiä tehdään.

Ulla Simola on Taloustaidon toimituspäällikkö 

Taloustaidossa 2/2015 julkaistussa jutussa annettiin eläkesäästäjälle vinkkejä siitä, miten saada säästöt riittämään ja tuottamaan vielä eläkevuosinakin. Osa jutusta on luettavissa myös Taloustaidon verkkosivuilla.

Kirjoittajasta

Ulla Simola

Ulla Simola on Taloustaidon toimituspäällikkö. Seuraa @UllaSimola Twitterissä.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.