Tiistaina jumittuneissa neuvotteluissa pankkiunionin toisesta vaiheesta kaikilla osapuolilla on sama päämäärä: varmistaa, että veronmaksajien rahoja ei tulevaisuudessa käytetä pankkien pelastamiseen. Sijoittajavastuun on oltava todellinen. Pankkien on oltava mahdollista antaa kaatua, jos ne eivät ole elinkelpoisia.
Erilaisia käsityksiä on siitä, miten nämä tavoitteet parhaiten saavutetaan. Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä kärjistyneeseen kiistaan on löydettävissä ratkaisu lähiviikkoina, jos poliittista tahtoa ja järkeä löytyy.
Nyt neuvotellaan siitä, miten kriisinratkaisu järjestetään hallinnollisesti sekä siitä, miten se rahoitetaan. Hallintaa varten ehdotetaan rakennettavaksi niin kutsuttu yhteinen kriisinratkaisulautakunta, joka muun muassa valmistelisi pankin alasajon. Rahoitusta varten ehdotetaan perustettavaksi pankkien itsensä kustantama kriisirahasto, jonka tavoitekoko olisi noin 55 miljardia euroa.
Euroopan parlamentti ei ole ollut tyytyväinen jäsenvaltioiden haluun irrottaa rahastoa koskeva päätös normaalista EU:n lainsäädäntömenettelystä. Erimielisyyttä on lisäksi erityisesti kahdesta perustavanlaatuisesta kysymyksestä: kuka päättää ja miten sekä missä vaiheessa rahasto on todella yhteisvastuullinen.
Jotta kriisitilanteessa on mahdollista toimia nopeasti, on tärkeää, että päätöksenteko on itsenäisten ja yksinkertaisten mekanismien takana. Parlamentti on ajanut tässä vahvaa roolia komissiolle. Neuvosto haluaa taas jäsenvaltioille suurempaa sananvaltaa kriisitilanteessa luomalla äärimmäisen monimutkaiset mekanismit tehtäville päätöksille.
Neuvosto pelkää, että komission vahva rooli johtaisi siihen, että yhteisen rahaston varoihin käytäisiin käsiksi liian kevyin perustein. Etenkin, jos resoluutiorahaston varat eivät riittäisi, vaan kriisinratkaisussa jouduttaisiin koskemaan esimerkiksi Euroopan vakausmekanismin varoihin, on jäsenvaltioiden huoli sinällään aiheellinen. EVM:n taustalla ovat loppujen lopuksi jäsenvaltioiden veronmaksajat.
Jäsenvaltioiden ajama malli on kuitenkin monella tapaa ongelmallinen, eikä se ole saamassa parlamentin hyväksyntää. Jos mekanismista luodaan liian monimutkainen poliittinen prosessi, kärsii sekä järjestelmän tehokkuus että sen puolueettomuus.
Kriisitilanteessa pankkien alasajosta päättämiseen ei voida kuluttaa viikkoja, vaan äärimmäisessä hädässä päätöksien on synnyttävä viikonlopussa. Kysymys jäsenmaiden ja pankkien tasa-arvoisesta kohtelusta on myös huolettanut parlamenttia. Jos kyseessä on ison jäsenvaltion pankkiryhmän tukeminen, neuvosto tuskin vastustaa tätä. Jos kyseessä on pienen jäsenvaltion pienempi pankkiryhmä, voidaan aiheellisesti kysyä, riittääkö jäsenvaltioilla tahtoa tukea tällaista pankkiryhmää kriisitilanteessa - huolimatta siitä, että riski koko euroalueen vakaudelle olisi vastaava kuin ison jäsenvaltion pankkiryhmän tuesta päätettäessä.
Rahaston osalta kinaa on aiheuttanut lisäksi se, missä vaiheessa pelastusrahasto on todella yhteiseurooppalainen. Neuvosto haluaisi rakentaa mekanismin, jossa vastuuta siirrettäisiin hiljalleen kansallisilta rahastoilta eurooppalaiselle niin, että yhteiseurooppalainen rahasto olisi täysin valmis kymmenen vuoden päästä. Parlamentti haluaa siirtyä yhteisvastuullisuuteen viidessä vuodessa. Perusteena tälle on koko järjestelmän uskottavuus. Viime viikolla EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ilmaisi tukensa parlamentin linjalle.
Lähestyvien eurovaalien vuoksi sovun löytämisellä on kiire. Sovun parlamentin ja neuvoston välillä tulee syntyä viimeistään maaliskuun toisella viikolla, jotta asia saadaan parlamentin viimeisen täysistunnon käsiteltäväksi huhtikuussa. Muuten pankkiunionia koskeva päätös lykkäytyy kuukausilla.
Vaikka euroalueen taloudellinen tila on tällä hetkellä suhteellisen vakaa, saattaisi lykkäytyminen lähettää epävakautta lisäävän viestin markkinoille. Neuvoston ja parlamentin neuvottelut jatkuvat huomenna. Molemmilta vaaditaan nyt kompromissivalmiutta.
Kompromissia rahastoa koskevaan kiistaan voitaisiin lähteä etsimään valtioidenvälisestä finanssipoliittisen sopimuksen mallista. Kriisinhallintamekanismi voitaisiin aluksi luoda erillisellä valtiosopimuksella, kuten jäsenvaltiot haluavat. Samalla tulee kuitenkin sopia, että järjestelmä tuodaan normaalin EU-menettelyn piiriin, kun lainsäädäntöä tarkastetaan muutaman vuoden kuluttua. Olennaista on, että valtioidenväliseen sopimukseen tulisi kirjata selkeästi periaate jäsenvaltioiden välisestä tasapuolisesta kohtelusta. Euroopan unionin tuomioistuimelle tulisi antaa valta ratkoa kiistoja. Tällainen kompromissi saattaisi olla hyväksyttävissä Euroopan parlamentissa vielä tämän kevään aikana.
>>
