veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan

Piia-Noora Kauppi

Tarvitsemmeko hyvinvointimallimme pelastamiseen Karl Marxin oppeja? Vai odotammeko, että taivaalta sataa Asterixin voimaeliksiiriä?

Kansantaloutemme tila on surkea. Meillä on takanamme monta peräkkäistä tuhoavaa talousvuotta, eikä Suomen BKT edelleenkään ole saavuttanut vuoden 2006 kriisiä edeltävää tasoa. Näissä olosuhteissa on selvää, että ensi kevään eduskuntavaalikeskustelu tulee vielä tavallistakin suuremmassa keskittymään talouteen ja sen kaikkiin ulottuvuuksiin.

Kansantalouden vahvuus ei tietenkään ole mikään itseisarvo eikä vauraus per kapita sinänsä tee yhteiskunnasta hyvää ja kestävää. Mutta kansantalouden on pakko kasvaa, mikäli haluamme pitää kiinni hyvinvointimallistamme, joka saa konsensusyhteiskunnassamme kansalaisilta lähes sataprosenttisen tuen. 

Kasvun pakko johtuu siitä, että suomalainen hyvinvointimalli on niin moninkertaisesti vivutettu tulevilla kasvuodotuksilla. Tulonsiirtoja suurempi ongelma ovat katteettomat palvelulupaukset, joista emme tule selviämään ilman kasvua. Ja vaikka taivaalta sataisi Asterixin voimaeliksiiriä, millään edes häivähdyksen realistisilla kasvuoletuksilla ei näitä lupauksia tulla lunastamaan. Kaiken lisäksi Suomen ja koko Euroopan talouskasvu tulee todennäköisesti olemaan pysyvästi totuttua hitaampaa. Nämä vivutukset tulevat johtamaan hyvinvointijärjestelmämme rappiotilaan ilman riittäviä sopeutustoimia.

Hyvinvointiyhteiskunta on totuttu näkemään nimenomaan julkisen talouden konseptina, vaikka todellisuudessa nykyinenkään malli ei pysyisi pystyssä yksin julkisilla resursseilla. Hyvä esimerkki tästä on vapaaehtoinen omaishoiva, jota Suomessa annetaan 300 000 henkilötyövuotta läheisille. Vain pieni osa heistä saa vähäistä taloudellista tukea työhönsä. Omaishoitajat tekevät työtänsä puhtaasti lähimmäisenrakkaudesta. Julkisia hyvinvointipalveluita täydennetään merkittävästi yksityisillä palveluilla ja omalla rahalla. Tämä trendi julkisen ja yksityisen kumppanuudesta on voimistuva ja tulee omalta osaltaan auttamaan meitä selviämään haasteistamme.

Hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä ovat julkiset panostukset, jotka rahoitetaan pääasiallisesti verovaroin ja velalla. Verotuloja ei synny ilman työtä, yrittämistä ja riskinottoa. Verottaminen vaatii kuitenkin veronsa. Verotaakka ei voi kasvaa määräänsä enempää ilman, että työ, yrittäminen ja riskinotto vähenevät ja verottajan tulovirrat samalla kääntyvät laskuun. Ellemme siis halua jatkaa elämistä velaksi ja viedä vauvoiltamme tulevaisuuden eväitä, julkinen sektori on mitoitettava niin, että se pystytään rahoittamaan verotuloilla.

Suhde yksityisen ja julkisen sektorin välillä on kaikkein olennaisin huoltosuhde, sillä viime kädessä rahan lähde on aina yksityisellä sektorilla. Aikoinaan 1990-luvulla VM teki veturi/vaunulaskelmia siitä, ketkä Suomi-junaa vetävät ja ketkä ovat kyydissä. Tämä oli ilmeisesti niin vaarallista laskentaa, ettei netistä löydy eikä VM:stä pyytämälläkään saa näitä vanhoja (saati uusia) laskelmia. Tuolloin karkeasti 500 000 suomalaista veti puolta junasta ja reilu 1 miljoona suomalaista toista puolta. Sadat tuhannet töissä tuolloin olleet suomalaiset eivät tuottaneet edes oman kulutuksensa osuutta työvuosinaan saati maksaneet lapsuutensa ja tulevan vanhuutensa menoja.

Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen pitää olla myös yksilöiden välillä oikeudenmukainen siten, ettei työkykyisiä ja työikäisiä ihmisiä heidän olosuhteensa huomioiden rasiteta kohtuuttoman eri tavoin. Tähän sopii hyvin Karl Marxin sitaatti ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan”. Ei ole myöskään yhdentekevää, miten verotaakka muutoin kohdistuu. Verolinjauksia on mietittävä ennen kaikkea siitä näkökulmasta, kuinka ne suuntaavat kansantalouden rahavirtoja.

Verotus pitää kohdentaa niin, että siitä kärsivät vähiten työ ja pääoma, sillä ne ovat kaksi yksityissektorin kasvun tärkeintä edellytystä. Avoimen sektorin kasvua ei voi saada aikaan ilman uusia työpaikkoja ja pääomaa vaativia investointeja. Julkisen sektorin kasvu työn ja pääoman osalta vain lisää ongelmaa.

Kaikkein tuhoisimpia veroja hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta ovat sellaiset verot, jotka ajavat työpaikat ja pääomat pois Suomesta. Tällaisistakin veroista meillä on valitettavasti liian monia kokemuksia viime vuosien ajalta, ehkä edustamani alan osalta räikeimpänä esimerkkinä kansallinen pankkivero. Pankkivero vähensi valtion verotuloja, ei lisännyt niitä.

Yhteisvaluutan alueella verojärjestelmän merkitys taloutta ohjaavana tekijänä on kansallisesti entisestään korostunut. Verotuksen fiskaalisten tavoit­teiden ohella on tärkeää huolehtia siitä, että verojärjestelmä tukee markkinoiden ja kansantalouden kilpailukykyä. Lisäksi verovelvollisten näkökulmasta on olennaista, että verolainsäädäntö ja -menettely ovat johdonmukaisia ja ennustettavia.

Selvää on, ettei mikään yhteiskuntamme taho voima yritä tietoisesti romuttaa hyvinvointimalliamme. Verojärjestelmäämme koskevien isojen ja välttämättömien päätösten siirtäminen tulevaisuuteen tarkoittaa silti samaa kuin hyvinvointiyhteiskunnan heitteillejättö. Jos hyvinvointiyhteiskunnan pohja murtuu, nyt tehtyjen virheiden ja laiminlyöntien korjaaminen jälkikäteen voi osoittautua todella vaikeaksi.  

Piia-Noora Kauppi on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja

Kirjoittajasta

Piia-Noora Kauppi

Piia-Noora Kauppi on Finanssialan toimitusjohtaja. Seuraa @Piianoora Twitterissä.

Blogeissa

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.