veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Samurai sivaltaa pelisääntöjä

Tom Liljeström

Japanin keskuspankin johtaja Haruhiko Kuroda yllätti keskuspankkikolleegansa poikkeuksellisen räväkällä avauksella: Japanin keskuspankki tulee painamaan lisää jenejä prosentin verran kansantuotteesta per kuukausi. Siis per kuukausi, ei vuosi. Tätä tullaan tekemään seuraavan kahden vuoden ajan. Tavoitteena on saada Japani irrotettua laskevien hintojen kierteestä, joka on kiusannut taloutta jo pari vuosikymmentä.  

Kurodalla on toimenpiteeseen ainakin kymmenen hyvää syytä:  •Teollisuustuotanto on nyt noin kymmenen prosenttia alempana kun vuonna 2008.  •Autojen vienti on laskenut noin miljoonan kuukausivauhdista noin 0,8 miljoonaan ja kotimaan rekisteröinnit ovat laskeneet samassa linjassa.  •Konepajatilaukset ovat kokonaisuudessaan noin 70 prosentin tasolla huipusta.  •Uusien rakennusten määrä on laskenut noin sadantuhannen kuukausitasosta noin 80 000 tasolle.  •Vähittäismyynti on ollut kohta kymmenen vuotta lähes samalla tasolla.  •Kestokulutustavaran myynti  on ollut samana aikana loivassa laskussa.  •Keskuspankin ilmoitus uusista toimista nosti välittömästi kuluttajien luottamusta.  •Sama reaktio näkyy yritysten luottamuksen voimakkaana kasvuna.  •Pienet ja keskisuuret yritykset ennakoivat toimenpiteiden nostavan heidän myyntiään.  •Inflaatio on edelleen pakkasella, -0,9 prosenttia vuositasolla.   Onnistuuko Kuroda kääntämään talouden pyörät käyntiin ja saamaan hinnat noususuuntaan? Mahdollisesti, mutta panokset ovat kovat. Jos käteistä syydetään rekkakaupalla, on ilmeistä että käteisen rooli turvasatamana murentuu. Jos Yhdysvaltojen, Euroopan ja Ison-Britannian keskuspankit innostuvat nokittamaan Samuraita, niin inflaatio on se tapa jolla ylivelkaantuneisuus sulatetaan valtioilta.   Tämä on salkunhoitajalle tärkeä suuntaviiva!

>> Taloustaito

Kirjoittajasta

Tom Liljeström

Tom Liljeström on LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja. Seuraa @TomLiljestrom Twitterissä.

Blogeissa

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.