… ja nousevat tammikuun kuudes päivä, siinä puolen päivän jälkeen, 15 %.”
Jotain tällaista oraakkelimaista ennustusta minulta on työni takia pyydetty vuodesta 2005 alkaen. Valitettavasti en ole vielä löytänyt kristallipallostani niin tanakkaa sisältöä, että olisin jotain tuon kaltaista loihenut lausumaan.
Asuntojen hinnat ovat kroonisesti kiinnostava asia, vaikka useimmille meistä tavallisista suomalaisista asuntovelkaisista oman asunnon päivän arvolla on lähinnä viihteellinen merkitys. On toki asioita, jotka vaikuttavat asuntojen hintoihin, niiden myyntiaikoihin ja vähemmässä määrin kauppamääriin. Keskeisimpinä ovat korkotaso ja työllisyystilanne, ja niiden vaikutus meidän rivikuluttajien uskoon tulevasta. Ja uskohan on tunnepohjainen juttu.
Keskustelussa asuntokaupasta ja sen suunnasta tuppaa unohtumaan, että selvästi yli 80 % asunnoista ostetaan ensisijaisesti omaksi kodiksi ja vasta toissijaisesti sijoitukseksi. Ihminen taitaa lopulta olla sellainen epeli, että isot päätökset tehdään tunteella ja perustellaan järjellä. Ainakin omat asumisvalintani ovat perustuneet ensisijassa tarpeeseen, työpaikan tai perhetilanteen muutoksiin, ja sitten se varsinainen osoite on valittu aika vahvasti sen fiiliksen varassa, joka eteiseen, olohuoneeseen tai keittiöön kävellessä on tulla tupsahtanut.
Vasta kaksi viikkoa sitten yllätin itseni, rakkaan vaimoni kera, asuntonäytöltä hokemassa ”wau, voi että tässä on hyvä tunnelma” ihan hyvin tietäen, että yhtiössä on julkisivuremontti nurkan takana ja putkien tekninen käyttöikä on lopuillaan. Mutta keittiö oli kiva ja olkkari avara. Kaikeksi onneksi myyjä oli vielä rakastuneempi kotiinsa ja tunteillahan on useimmiten melko kova neliöhinta.
Niin, asunto on hyödyke, josta nautitaan tuottoa aineettomassa muodossa, ja siksi asuntomarkkina käyttäytyy hieman epäloogisemmin kuin mitä kansantalouden luennolla aikanaan opetettiin. Pääkaupunkiseutu ja erityisesti Helsingin kantakaupunki ovat mediakeskustelun keskiössä, vaikka ne edustavatkin vain pientä osaa koko markkinasta. Samoin kuin Helsingin keskustan asuntomarkkinoiden tämän päivän tilanne ei kerro koko Helsingin kaupungin tilanteesta juuri mitään. Tosiasia on, että pysyvä alitarjonta järkevistä vuokra-asumisen vaihtoehdoista työntää ihmisiä asuntomarkkinoille. Tällä hetkellä ehkä hieman hitaammin, mutta väistämättömästi.
Asuntomarkkinat ovat hyvin paikallisia ja yksittäiset päätökset tehdään tarve edellä, mutta kuitenkin tunteella. Suurimmalle osalle ratio astuu mukaan viimeistään pankin tiskillä. Vaikka mediakeskustelussa nousee esille ylivelkaantumisen uhka, on sanottava, että ainakin yhdeksän kymmenestä viimeisen neljännesvuosisadan aikana kohtaamistani asunnon etsijöistä suhtautuu hankkeeseensa hyvinkin järkevästi. Ja uskon että vastuulliset pankkiirit auttavat järkiintymisessä niitä loppuja.
Vastauksena kysymykseen, ”kannattaako asunto ostaa nyt”, käy yhtä hyvin niin ”kyllä”, ”ei” tai kumpi tahansa lisättynä sanalla ehkä tai mutta. Päätös on yksilöllinen ja riskejä pitää arvioida huolella, niin oman työtilanteen kuin korkojenkin osalta. Sen sijaan, että yrittää optimoida ajoitusta, joka luvalla sanoen ei onnistu kuitenkaan, tärkeintä on yrittää pitää järki päässä. Järjen pitäminen päässä tarkoittaa kiinnostusta yhtiön tilaan enemmän kuin olkkarin tapetteihin ja tietysti riittävien puskurien luomista omaan talouteen sitä pilvistä päivää varten.
Jos joku on sitten oikeasti kiinnostunut mielipiteestäni siitä ,että miten asuntojen keskineliöhinnat kehittyvät seuraavan vuoden aikana, niin arvelen, että ensin valutaan muutama prosenttiyksikkö alaspäin ja vuoden päästä ollaan kutakuinkin nykyisillä tasoilla, tai vähän alle. Siis keskimääräisillä neliöhinnoilla, koko maassa.
Näillä ajatuksilla. Silti ajattelin tarttua heti, kun vastaan tulee se Helsingin kantakaupungin kolmio, jossa yhtiön asiat ovat kunnossa, omiin tarpeisiin sopiva pohja, joka sopii pankin määrittämään budjettiin…. ja jossa on hyvä henki.
>> Taloustaito
