veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Säilyttääkö raha arvonsa?

Tom Liljeström

Pitääkö sijoittajan varautua rahan arvon laskuun? Kysymys on aiheellinen, koska keskuspankit voivat pyörittää painokonetta haluamallaan nopeudella.

Entinen pankkiiri Detlev Schlichter on huolissaan rahan arvosta tuoreessa kirjassaan ”Paper Money Collapse”. Kirjoittajan historiallinen todistus on varsin voimakas. Hän toteaa, että mikään valuutta ei toistaiseksi ole jäänyt pysyväksi. Vanhimmat nyt käytettävät valuutat ovat Englannin punta ja Yhdysvaltain dollari.

Vaikka argumentointi on historiallisesti mielenkiintoista, voi kysyä miten relevanttia se on sijoittajalle. Sijoittajan aikajänne lienee tyypillisesti muutama vuosikymmen. Valuutat toimivat yleensä muutaman vuosisadan.

Sijoittajalle mielenkiintoisempaa on, miten keskuspankin rahan painaminen vaikuttaa velkakriisien korjaantumiseen. Ylivelkaantuminen korjautuu yleensä hitaasti. Talouden kääntyminen kestävämpään nousuun on tyypillisesti vienyt toistakymmentä vuotta.

Kirjan tulokulma on se, että valtiot tarvitsevat velkarahoitusta, koska säästövarat eivät hakeudu tuoton toivossa kohteisiin, joihin valtio panostaa. Termi syömävelka kuvaa hyvin, mistä on kyse. Koska raha on kanavoitu käyttökohteisiin, jotka eivät paranna takaisinmaksukykyä, palautuminen nousuun on hidasta. Riskinä sijoittajalle on, että valtio jatkaa rahan painamista vuosikymmeniä ilman että alijäämiä saadaan kurottua umpeen. Silloin inflaatiopaineet lisäävät rahan arvon laskun riskiä.

Nykyinen kansantalouden tilanne Euroopassa täyttää kohtuullisen hyvin yllä olevat tunnusmerkit. Miten sijoittajan pitää toimia? Ensin on huomioitava, että kirja puhuu pitkistä talouden kehityskaarista, joihin mahtuu monta nousua ja laskua. Toisena tulee varautuminen ja suojan rakentaminen setelipainon vaikutuksia vastaan.

Mistä löytyy ratkaisu? Varmuuden vuoksi pitää valita riittävä määrä reaalitalouden sijoituksia; mahdollisimman suhdanneriippumattomia raaka-aineita ja osakkeita, sekä kassavirtaa tuottavia kiinteistöjä, metsää ja maata; suoraan tai arvopapereina.

Artikkeli on julkaistu Sijoitustalous-blogissa 26.11.2012.

Kirjoittajasta

Tom Liljeström

Tom Liljeström on LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja. Seuraa @TomLiljestrom Twitterissä.

Blogeissa

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.