Lainakattokeskustelussa on otettu tietyt kysymykset omituisen itsestään selvinä. Markkinoilla pidetään oikeutettuna ja järkevänä, että nuori ostaa ensiasunnokseen suoraan kunnollisen kokoisen pitkäntähtäimen asunnon juuri sieltä, missä haluaa itse asua ilman sen kummempaa säästämistä.
Itsestään selvän lähtöasetelman ohella on tosin kyselty, miksei vanha etukäteissäästämisen malli enää kiinnosta. Vastaukseksi on esitetty etukäteissäästämisen mahdottomuutta.
Minä kysyisin, mihin on kadonnut se malli, jossa askel askeleelta edetään pikku hiljaa miniasunnosta keskikokoisen kautta perhekokoon. Eikö miniasunnon kauppahintaan olisi helpompi säästää tarvittavaa pesämunaa vaikka lainakatto toteutuisikin?
Totta puhuen kysymyksen voisi kyllä asetella vielä paremmin niin, onko ensimmäisen ostettavan asunnon todella oltava se, jossa itse asuu. Pienen sijoitusyksiön ostaminen voisi olla monelle ensiasunnon ostoa harkitsevalle järkevämpi ensiaskel omistusasuntomarkkinoilla.
Järkevämpi ensiaskel 30–40 neliön ensiasunnon sijaan olisi minun mielestäni noin 20 neliön yksiö. Euroissa tällaisen pinta-alaeron merkitys etenkin pääkaupunkiseudulla on melkoinen.
Asuntojen.hintatiedot.fi -sivuston mukaan 00500-postinumeroalueella Helsingin Kalliossa alle 20 neliön yksiön voi vielä saada alle sadallatuhannella eurolla. Jos mielii yli 30 neliön asuntoon, saa siitä pulittaa 50 000-80 000 euroa enemmän.
Vaihtoehtona ujommalle voisi olla myös kimppasijoittaminen ensiasuntoon. Porukassa sijoittaminen mahdollistaisi asunnon tai parin ostamisen pienemmälläkin investoinnilla. Lisäetuna olisi myös parempi riskien hajautus, kun koko omaisuus ei olisi kiinni yhdessä kohteessa.
>> Taloustaito
