veronmaksajat.fi

Asumisen pelisäännöt nykyaikaan

Mia Koro-Kanerva

Suomalaiset ovat erakkokansaa. Rappukäytävään uskaltaudutaan vasta kun naapuri on varmasti ehtinyt jo pihalle ja bussissa täyttyvät ensimmäisinä yhden istuttavat paikat. Tällaista taustaa vasten voi olla hankala ymmärtää, että Suomessakin paasataan jakamistalouden tulemisesta.

Jakamistalous asumisessa on sitä, että oman kodin ovet avataan entistä useammin lyhytaikaisille majoittujille, turisteille ja työkomennuksella oleville.

Jakamistalous voidaan ymmärtää asumisessa myös laajemmin. Esimerkiksi se, että opiskelijat pääsevät asumaan yhdessä ikäihmisten kanssa ja saavat asua edullisesti sitoutuessaan auttamaan vanhuksia, on erittäin mielenkiintoinen avaus tulevaisuuden kohtuuhintaiseen asumiseen ja jakamistalouteen.

Lyhytaikainen kotimajoitus on nyt jo levinnyt maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän, ja matkoilla halutaan asua kodinomaisessa ympäristössä ja päästä paikalliseen pöhinään heti kiinni. Tämä onnistuu parhaiten, kun oppaana toimii paikallinen majoittaja.

Mutta vaikka jakamistaloudella on monia positiivisia ulottuvuuksia, se voi aiheuttaa ympäristössään myös kränää.

On ongelmallista, jos asunnon omistajalla ei ole hajuakaan siitä, kuka asunnossa asuu. Taloyhtiöt haluavat usein henkilölukuun perustuvan vesimaksun, eivätkä naapurit arvosta sitä, että seinän takana vaihtuu väki viikon välein. Asunnon käyttötarkoitusta (asuminen) venytetään äärimmillään täysipäiväiseksi majoitustoiminnaksi.

Pelisääntöjä pitää uudistaa. Tällä hetkellä ne istuvat huonosti siihen, mitä todellisuudessa tapahtuu. Alivuokraus on lain mukaan vuokralaiselle sallittua silloin, kun asunnosta vuokrataan enintään puolet. Tähän ei tarvita vuokranantajan lupaa eikä sitä voida myöskään sopimuksin kieltää.

Kun asunnosta vuokrataan yli puolet, se edellyttää vuokranantajan lupaa. Käytännössä vuokralaiset kuitenkin tarjoavat kokonaisia asuntoja sopimatta asiasta vuokranantajansa kanssa.

Ääritilanteessa vuokranantajalla olisi tällöin oikeus purkaa sopimus. Puuttuminen tähän on kuitenkin tosiasiassa hankalaa. Sopimusrikkomuksen on oltava olennainen. Onko vuokralaiselta olennainen sopimusrikkomus se, että hän kerran vuodessa kahden viikon ajan tarjoaa asuntoaan majoittujille?

Asian sopiminen omistajan ja vuokralaisen välillä sekä toiminnan selvät pelisäännöt olisivat kaikille paras vaihtoehto. Jakamistalous tulee, halusimme sitä tai emme. Vuokralaisille voitaisiin sallia vapaus asunnon satunnaiseen lyhytaikaiseen alivuokraukseen, kunhan vuokranantajalla olisi asiasta tieto ja siitä olisi sovittu vuokranantajan kanssa.

Taloyhtiöissäkin tilannetta parantaisi se, että satunnainen lyhytaikainen majoittaminen katsottaisiin asumiseen rinnastettavaksi eikä asunnon hallintaanottoa käyttötarkoituksen vastaisen käytön vuoksi tarvitsisi pohtia.

Mia Koro-Kanerva on Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja

Kirjoittajasta

Mia Koro-Kanerva

Mia Koro-Kanerva on Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja. Seuraa @Vuokranantajat twitterissä.