Etusivu
-
VEROT 20.12.2024
Vuokralaiseni muutti pois asunnosta kesken vuotta – saanko silti vähennyksiä kuluistani?
Minulla on ollut asunnosta vuokratuloja, mutta vuokralainen muutti pois kesken vuotta. Uutta vuokralaista en ole löytynyt. Ovatko vuokrausilmoitusten kulut ja loppuvuoden hoitovastikkeet vähennyskelpoisia verotuksessa? -
BLOGIT 20.12.2024
Palaute on lahja, jota kannattaa antaa ja pyytää
Kannustavan ja rakentavan palautteen lahja kannattaa muistaa joulunajan jälkeenkin. Ilman palautetta on mahdotonta kehittyä. -
VAPAALLA 20.12.2024
Taidekaupassa on nyt ostajan markkinat – mihin sijoittaa 5 000, 10 000 tai 50 000 euroa?
Pitkään jatkunut talouskurimus on vaikuttanut myös taidekauppaan. Nyt on ostajan markkinat. Viisas sijoittaja voi silti kahmaista helppoja voittoja, jos pitää silmät auki. -
KOTI 20.12.2024
Ethän säilytä tuhkaa vaarallisella tavalla – voi syttyä vielä muutaman päivänkin kuluttua
Tuhkan varomaton säilytys aiheuttaa merkittävän paloriskin. Pölyävä tuhka voi eristää kuuman kekäleen sisälleen ja roihahtaa vielä päivienkin päästä. Joulukaudella kannattaa olla tarkkana, kun polttaa ulkotulia ja lämmittää tulisijaa. -
BLOGIT 19.12.2024
Yritysvastuudirektiivi kiillottaa omaatuntoa, mutta mikroyritykset kuittaavat laskun
Yritysvastuudirektiivin tavoitteena on lisätä yritysten vastuuta ja läpinäkyvyyttä ympäristövaikutuksista ja ihmisoikeuksista. Nämä ovat tärkeitä periaatteita, mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Kuka nämä tavoitteet lunastaa? -
RAHAT 19.12.2024
Kulutusluotto 20 000 euroa – tarkista tästä edullisimmat tarjoukset
Vakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 5,70 prosentista 6,72 prosenttiin. -
KOTI & AUTOT 19.12.2024
Honda Civic e:HEW Advance – aikuiseksi varttunut koko perheen auto
🅑 JÄSENILLE
Usko pois, Honda Civic yllätti ja osoittautui koeajossa laadukkaaksi, sivistyneeksi ja jopa tilavaksi koko perheen autoksi. Jos vanha muistikuva Civic-mallista viittaa pienikokoiseen vain nuoremman väen suosimaan autoon, se on täysin väärä. -
VEROTUS 19.12.2024
Sijoittaja, vältä mätkyt ennakkoverolla
🅑 JÄSENILLE
Ennakkoveroja maksamalla sijoittaja voi välttää jäännösverot eli mätkyt vuokratulosta ja luovutusvoitoista. Tarvittaessa voit täydentää maksujasi lisäennakolla. -
KOTI 19.12.2024
Kodin reitittimen puhtaanapito on nyt tärkeämpää kuin koskaan – pidä laitteesi ovet lukossa
Kyberuhka ei ole enää utopiaa. Jos laiminlyöt reitittimen tai muiden verkkoon liitettyjen laitteiden tietoturvan, tietomurtautuja voi tulla kutsumatta kylään. -
RAHAT 18.12.2024
Liikevaihto satakertaiseksi parissa vuodessa, Betolarin Tuija Kalpala?
KARON GRILLI Betolar kertoo pyrkivänsä 50–100 miljoonan euron liikevaihtoon vuoden 2026 lopussa. Vuoden 2026 aikana yhtiö tavoittelee myös liiketoiminnan rahavirran kääntymistä positiiviseksi. -
BLOGIT 18.12.2024
Epäjärjestyksen maailman mullistava aika ja neljä vinkkiä joulurauhan löytämiseen
Epävakaa maailmantilanne ja mielenrauha ovat hankala yhtälö. Järjestys luo kuitenkin hallinnan tunnetta, ja hallinnan tunne on ihmiselle hyvinvoinnin kannalta tärkeää. -
OMA TALOUS 17.12.2024
Tauti iskee lomalla tai juuri ennen lomaa – onko lomapäiviä mahdollista siirtää?
🅑 JÄSENILLE
Jos sairastuu vuosilomalla, lomapäiviä voi siirtää, kunhan toimii heti ja määrätyt muut ehdot täyttyvät. Sairastumisen ajankohta lomaan nähden ohjaa menettelyä. Kannattaa huomioida myös työehtosopimuksiin merkityt ehdot ja muut työnantajan kanssa asiasta sovitut pelisäännöt. -
RAHAT 17.12.2024
Sijoitusasunnossa iso yhtiölaina – miten se vaikuttaa, jos myyn asunnon?
Saan vähentää rahoitusvastikkeen vuokratulosta, koska taloyhtiö tulouttaa sen kirjanpidossaan. Kuinka tämä vaikuttaa verotettavaan myyntivoittoon tai luovutustappioon, jos joskus myyn sijoitusasunnon? -
TYÖ & ELÄKE 17.12.2024
Etätöistä lähitöihin? Työrauha ja toimivat tilat hyvä houkutin
Hyvä työrauha on toimistolle vetävä tekijä. Se tarkoittaa mahdollisuutta keskittyä työhön ilman suurempia häiriöitä ja keskeytyksiä. Jos työrauhaa ei ole tarjolla, hybridityöntekijä voi päättää jäädä mieluummin etätöihin. -
BLOGIT 16.12.2024
Miltä näyttää sijoittajan vuosi 2025?
Trump, tekoäly, aliarvostetut teemat, ohjauskorot – nämä ovat neljä seikkaa, joita sijoittajan kannattaa pitää silmällä ensi vuonna. -
KOTI 16.12.2024
Onko televisiosi ajan tasalla? Peruslaatuiset tv-kanavat pimenevät
Kevään 2025 aikana kaikki vapaasti katsottavat tv-kanavat siirtyvät teräväpiirtoaikaan. Nyt on viimeistään hyvä hetki päivittää televisio teräväpiirtoiseksi. -
VEROT 16.12.2024
Sain perinnön Isosta-Britanniasta – maksanko siitä veroa Suomeen?
Asun Suomessa ja olen Suomen ja Britannian kaksoiskansalainen. Englantilainen Isoäitini menehtyi ja jätti minulle perintöä 25 000 puntaa. Maksanko perinnöstä veroa Suomeen 20 000 eurosta alkaen? -
RAHAT 16.12.2024
Rahastotarjonta kutistuu kehittyvillä markkinoilla
Kehittyville markkinoille sijoittavissa osakerahastoissa on joitakin rahastoja, joilla on houkutteleva tuotto kahdentoista viime kuukauden ajalta. Sen sijaan pidemmän aikavälin tuotot eivät useinkaan ole tasolla, joka tarjoaisi rahastosijoittajalle vastinetta kehittyvien markkinoiden riskille. -
KOTI 16.12.2024
Selviydy talvesta, kadun kulkija – näin valitset pitävät kengät
Liukastuminen voi sattua kenelle hyvänsä, myös autoilijalle ulos astuessa. Lumipeitteinen jäätikkö on salakavala, samoin suojasäällä jään pinnalle sulava vesikalvo, mutta myös ihan tavallisena talvipäivänä alusta voi yllättää. Mätkähdys maahan aiheuttaa kipua, särkyä ja usein rahanmenoa. Yksinkertainen tapa välttyä harmeilta on käyttää turvallisia kenkiä. -
VAPAALLA 16.12.2024
Joulukuusi kukoistaa loppiaiseen asti, kunhan muistat muutaman niksin
Joulukuusen tärkein ominaisuus on, ettei se ei varista neulasiaan. Hyvällä hoidolla kotimainen aito kuusi kestää mainiosti loppiaiseen saakka, ja se on helppo kierrättää toisin kuin muovia ja metallia sisältävä jäljitelmä.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 16.12.2025Kulutuksen patoluukut ovat pysyneet kiinni – apua työllisyyden paranemisesta?Markkinakatsauksista päätellen talouteen on kertynyt viime vuosina paljon erilaisia patoutumia. On patoutunutta asunnonvaihtotarvetta, patoutunutta autonvaihtotarvetta ja ihan vain yleistä patoutun...
-
VEROT 16.12.2025Mätkyt tulossa – ehdinkö vielä maksaa lisäennakkoa?Tein nyt joulukuussa laskelman, jonka mukaan minulle on tulossa vuodelta 2025 mätkyjä 3 000 euroa. Haluan maksaa puuttuvan osan veroistani mahdollisimman pian, sillä mätkyistä on maksettava huojenn...
-
VEROT 15.12.2025Milloin rahalahja vaikuttaa perinnön verotukseen?Iäkäs äitini haluaisi maksaa loput autolainastani, jota on jäljellä 5 000 euroa. Olenko ymmärtänyt oikein, että kyseessä on lahjoitus, josta ei tarvitse maksaa veroa? Äitini ei ole lahjoittanut min...
-
KARON PÖRSSI 17.12.2025
🅑 JÄSENILLE
Osakemarkkinat 2026 – ovatko pankkien ennusteet finanssiviihdettä vai faktaa?KARON GRILLI Sijoitusstrategit ovat nopeampia kuin uudenvuodentinat. Jo marraskuussa sijoitusmedia alkaa pursuilla juttuja, joissa pankkien asiantuntijat kertovat, mitä he uskovat osakemarkkinoilla... -
VEROTUS 16.12.2025
🅑 JÄSENILLE
Sijoittajan verot: Erilainen sijoitus, erilainen verotusSijoitusmuotojen verotuksessa on eroja, jotka sijoittajan on hyvä ymmärtää ennen sijoituspäätöstä. Esimerkiksi osa sijoitusmuodoista tarjoaa mahdollisuuden lykätä verojen maksua. Suomessa pääomatul...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 14.8.2024Ekaluokkalaiselle äly- vai kellopuhelin? Vertailimme kellopuhelimien plussia ja miinuksiaKoulutaipaleen aloittaminen on iso muutos lapselle ja perheelle. Lapsi liikkuu kodin ulkopuolella yhä itsenäisemmin ja vanhemmat saattavat kaivata välinettä, jolla lapseen saa yhteyden päivän aikan...
-
RAHAT 16.8.2024Kuolinpesä myy rahasto-osuuksia – mikä on osuuksien hankintameno?Kuolinpesä myy omistamiaan sijoitusrahasto-osuuksia. Onko myytävien rahasto-osuuksien hankintameno sama kuin niiden arvo oli perukirjassa? Perukirja-arvosta on maksettu aikanaan perintövero. Pitääk...
-
VEROT 19.8.2024Ostamme kalustetun asunnon – miten vähennämme irtaimiston osuuden vuokratulosta?Ostamme käytetyn asunnon täysin kalustettuna ja laitamme sen vuokralle. Kauppakirjassa määritellään tietty summa irtaimiston osuudeksi, joka vastaa sen todellista käypää arvoa. Miten saamme vähenne...
-
RAHAT 7.8.2024Pörssiosakkeista luovutusvoittoa – miten teen ennakkoveroilmoituksen?Haluaisin maksaa etukäteen verot vuonna 2024 saaduista pörssiosakkeiden luovutusvoitoista. Miten teen ennakkoveroilmoituksen? Näin välttyisin jäännösveron maksulta ensi vuonna. Luovutustappioita ei...
-
RAHAT 15.8.2024Pohjolan pörsseissä riittää valinnanvaraa hajauttajalleJos osakesalkkuun on kertynyt raskas Suomi-paino, muiden Pohjoismaiden pörssit tarjoavat osakesäästäjälle runsaasti hyviä vaihtoehtoja sijoitusten hajauttamiseen. "Pohjoismaissa on paljon yhteistä,...
-
RAHAT 19.8.2024Harkiten irti yhteisestä metsästäJos perheen yhteismetsä ei enää tunnu toimivalta ratkaisulta, siitä pääsee kyllä eroon. Kannattaa vain tarkkaan punnita, mikä on itselle sopiva ja metsälle suotuisa tapa luopua yhteismetsästä. Vaih...
-
TYÖ & ELÄKE 8.8.2024Oletko jäämässä työttömäksi? Toimi näin!Monelle palkansaajalle työttömyys on uusi tilanne, eivätkä viranomaisten toimintatavat ole entuudestaan selviä. Tai viimeisimmästä työttömyysajasta on vain kulunut pitkä tovi. Näiden vinkkien avul...
-
RAHAT 14.8.2024Maailmalla spaceista tuli kirosana – Suomessa ne ovat lyöneet markkinatKARON PÖRSSI ahankeräysyhtiöt eli SPACit ovat kummallinen sijoitusilmiö. Ne ovat härveleitä, joiden ei pitäisi toimia, jos asiaa tarkastelee yksinkertaisesti taulukkolaskentaohjelman avulla. Siitä ...
-
VEROT 12.8.2024Yksi perillinen on saanut leskeltä ennakkoperintöä – onko ennakkoperintö merkittävä perukirjaan?Toinen aviopuolisoista on kuollut, ja nyt teemme perukirjaa. Leski on molempien vielä eläessä antanut yhdelle yhteisistä rintaperillisistä ennakkoperintöä avio-oikeuden alaisista varoistaan. Pitääk...
-
VEROT 9.8.2024Asun Kiinassa ja saan Suomesta vuokratuloa – minne maksan verot?Olen Suomen kansalainen. Asun pysyvästi Kiinassa ja omistan Suomessa osakehuoneiston, josta saan vuokratuloa. Mihin maksan veron vuokratuotosta? Entä jos myyn asunnon täältä ja saan siitä luovutusv...
-
TYÖ & ELÄKE 6.8.2024Aloita työstä palautuminen jo työpaikalla – ota mikrotauot avuksiTyöasentoihin on hyvä kiinnittää huomiota, mutta niin myös taukoihin. Näillä vinkeillä pystyt palautumaan paremmin työstäsi. Pitkään paikallaan istumisen tai seisomisen haittoja kannattaa vähentää...
-
VAPAALLA 16.8.2024Grillikauden jälkeen kuntosalille – miksi hankkisin personal trainerin?Personal trainer opettaa tekemään kuntoiluliikkeet oikein ja tuuppii eteenpäin silloin, kun oma motivaatio horjuu. Taloustaidon lukijat kertovat, mistä he löysivät itselleen kuntovalmentajan ja tul...
-
KOTI 12.8.2024Suhdannekuva tiivistettynä: näkyy jo merkkejä siitä, että aletaan odottaa merkkejäTalous kääntyy – jos kääntyy – parempaan päin piinallisen hitaasti. Ennusteita ja barometrejä luetaan tarkalla luupilla, jotta kaikki mahdolliset myönteiset vihjeet tulevasta talouden kasvusta varm...
-
RAHAT 15.8.2024Kulutusluotto 20 000 euroa – katso edullisin tarjousVakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korot vaihtelivat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 6,38 prosentista 7,72 prosenttiin. Edullisinta 20 000 euron kulutusluottoa tarjosi heinäkuun lopussa D...
-
VEROT 14.8.2024Äidilläni on pankin kuluja sijoitusasunnon vastikkeen maksusta – saako kuluista vähennyksen?Iäkkäällä äidilläni on sijoitusasunto, jossa on vuokralainen. Äitini ei käytä verkkopankkia, vaan maksaa laskut käymällä pankissa tai käyttämällä maksukuorta, jolloin jokaisesta laskusta menee eril...
-
VEROT 13.8.2024Myyn oy:n osakkeita ja lainasaatavan – onko molemmista kaupoista maksettava varainsiirtoveroa?Olen myymässä omistamani osakeyhtiön osakkeita ostajalle, joka mahdollisesti ostaisi samalla myös myynnissä olevan yhtiön tytäryhtiölle antamani lainan, joka minulla on myynnissä olevan yhtiön tytä...
-
VAPAALLA 9.8.2024Yrteillä maustettu vermutti vie kulttuurikierrokselle halki vuosisatojenHistoriasta kiinnostunut matkaaja kiertelee luultavimmin kotimaan erilaisissa linnoissa, kartanoissa ja museoissa. Tai kenties hän piipahtaa taitelijakotiin sekä tallustelee historiallisten kaupunk...
-
KOTI 13.8.2024Millaisessa kunnossa on taloyhtiöiden talous?Suomessa on noin 90 000 taloyhtiötä. Taloyhtiöiden yhtiövastikkeet ovat viime vuosina nousseet rajusti ja Suomessa on nähty myös ensimmäisiä taloyhtiöiden konkursseja. Miltä näyttää tulevaisuus tal...
-
VEROJURISTI VASTAA 13.8.2024
🅑 JÄSENILLE
Miten määrittelemme perinnöksi ja lahjaksi saadun mökin arvon?Perin vuonna 1990 kahden sisarukseni kanssa isäni omistaman puolikkaan vanhempiemme yhteisestä kesämökistä. Äitimme lahjoitti meille vuonna 2003 oman puolikkaansa, jonka jälkeen kukin meistä omisti... -
KOTI & AUTOT 6.8.2024
🅑 JÄSENILLE
Osakehuoneiston rekisteröinnissä ei kannata hötkyillä – ruuhkat Maanmittauslaitoksessa jatkuvatRekisteröinti maksaa tänä vuonna 69 euroa. Taloyhtiölle lisäkuluja voi tulla isännöinnin uusista järjestelmistä. Suomessa on meneillään suuri digihanke, jonka vaikutukset ulottuvat kaikkiin noin 90...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






