veronmaksajat.fi

RAHAT

Pohjolan pörsseissä riittää valinnanvaraa hajauttajalle

Pohjolan pörsseissä riittää valinnanvaraa hajauttajalle
15.8.2024

Jos osakesalkkuun on kertynyt raskas Suomi-paino, muiden Pohjoismaiden pörssit tarjoavat osakesäästäjälle runsaasti hyviä vaihtoehtoja sijoitusten hajauttamiseen.

"Pohjoismaissa on paljon yhteistä, mutta pörssit ovat hyvin erilaisia. Sijoittajan kannattaa perehtyä ja ottaa huomioon kunkin maan pörssin erityispiirteet", Handelsbanken Varainhoidon salkunhoitaja Jani Rita sanoo.

Tukholman pörssissä riittää vaihtoehtoja

Ylivoimaisesti eniten valinnanvaraa löytyy Tukholman pörssistä, johon on listattu noin 760 yhtiötä. Niistä noin 400 on pienille kasvuyhtiöille suunnatulla First North -markkinapaikalla.

"Ruotsin pörssi on pienyhtiöihin sijoittavan taivas. Pelkästään sinne sijoittamalla saa varsin järkevän hajautuksen erikokoisista yhtiöistä usealla toimialalla", varainhoitokonserni EQ:n salkunhoitaja Davit Kantola sanoo.

MIHIN HUOMIOTA SIJOITUSKOHTEEN VALINNASSA?
"Kannattaa kiinnittää huomiota yhtiön omistajiin ja päättäjiin – onko heillä yhtiön kehittämisessä samat intressit kuin piensijoittajilla."
Salkunhoitaja Davit Kantola, EQ

Uusia innovaatioita kehittävien kasvuyhtiöiden vastapainoksi Ruotsin pörssistä löytyy myös suuria teollisuusyhtiöitä. Lisäksi siellä on laaja valikoima terveysalan yhtiöitä, jotka valmistavat lääkkeitä ja alan teknologiaa. Myös kuluttajamarkkinoilla toimivia pörssiyhtiöitä on Ruotsissa Suomea enemmän tarjolla.

Arvoltaan suurimpien pörssiyhtiöiden joukkoon kuuluvat teollisuuskonserni Atlas Copco, Wallenbergin suvun hallitsema sijoitusyhtiö Investor, teleyhtiö Ericsson, raskaita ajoneuvoja valmistava Volvo ja vaatekauppaketju H&M.

Kööpenhamina yhden jätin käsissä

Kööpenhaminan pörssissä yhtiöiden yhteenlaskettu markkina-arvo on huomattavasti Helsingin pörssiä korkeampi, mutta yhtiöitä on vähemmän kuin Suomessa.

Tämä johtuu lääkeyhtiö Novo Nordiskin huimasta kurssinoususta Euroopan arvokkaimmaksi pörssiyhtiöksi markkina-arvolla laskettuna. Yhtiön paino MSCI Denmark -indeksissä on peräti 69 prosenttia.

Seuraavaksi suurimmat yhtiöt ovat tuulivoimaloita valmistava Vestas ja kuljetusalan DSV, joiden molempien painoarvo on runsaat neljä prosenttia.

Ilman Novo Nordiskia Tanskan pörssi olisi sijoittajalle varsin tylsä kohde. Kantolan mukaan siellä on paljon pitkään pörssissä olleita yhtiöitä, mutta uusia listautumisia on nähty viime vuosina vähän.

"Tanskalaiset sijoittajat tähyävät kohteita globaalisti. He eivät sijoita samalla tavalla kotimaahan kuin Ruotsissa, jossa sijoituskohteita riittää runsaasti omasta takaa", Kantola sanoo.

Oslon pörssiä heiluttaa öljyn hinta

Oslon pörssistä löytyy muista Pohjoismaista poikkeavia toimialoja, kuten öljyn ja kaasun tuotannosta, merikuljetuksista ja kalankasvatuksesta liikevaihtonsa ammentavia yhtiöitä.

"Norjan pörssi menee eri tahtia Suomen ja Ruotsin pörssien kanssa, sillä sen kehitykseen vaikuttaa öljyn hinta. Viime vuosina tarjonta on kuitenkin monipuolistunut, kun pörssiin on tullut muun muassa uusia teknologiayhtiöitä", Kantola huomauttaa.

Suurimpia pörssiyhtiöitä Norjassa ovat energiayhtiö Equinor, alumiinia ja uusiutuvaa energiaa tuottava Norsk Hydro ja teleyhtiö Telenor, joka Suomessa omistaa DNA:n.

Pienyhtiöissä eniten nousuvaraa

Davit Kantolan ja Jani Ridan mielestä pohjoismaisten pörssien kiinnostavimpia kohteita ovat tällä hetkellä pienyhtiöt.

"Kun katsoo historiaa, taloustilanteen paraneminen ja korkojen lasku ovat hyödyttäneet aina eniten pienyhtiöitä. Näin voi odottaa tapahtuvan nytkin", Rita perustelee.

"Monien pienempien yhtiöiden liiketoiminta keskittyy kotimaahan. Niitä auttaisivat kuluttajien luottamuksen palautuminen ja yritysten investointien elpyminen", Kantola täydentää.

Salkunhoitajien mielestä muihin Pohjoismaihin sijoittamisessa pätevät samat perussäännöt kuin kotimaan pörssiin sijoittamisessa. Sijoittaa kannattaa vain yhtiöihin, joiden liiketoiminta on ymmärrettävää ja tulevaisuuden näkymät kohtalaisen selkeät. Myös sijoitusten hajauttaminen on oleellista.

MIHIN HUOMIOTA SIJOITUSKOHTEEN VALINNASSA?
"Osake- ja indeksirahastojen avulla saa hyvän hajautuksen, mutta rahaston yhtiövalintoihin tai indeksin painotuksiin kannattaa tutustua."
Salkunhoitaja Jani Rita, Handelsbanken Varainhoito

Pohjoismaisiin pörssiyhtiöihin perehtyminen teettää enemmän työtä kuin kotimaisen pörssin seuraaminen. Vinkkejä osakevalintoihin voi saada siitä, millaisia yhtiöitä varainhoitoyhtiöiden salkunhoitajat ovat valinneet rahastoihinsa. Tiedot suurimmista sijoituksista löytyvät esimerkiksi rahastojen kuukausikatsauksista.

Suoria osakeostoja vaivattomampi tapa on sijoittaa Pohjoismaihin sijoittaviin osakerahastoihin tai pörssinoteerattuihin indeksirahastoihin eli etf-rahastoihin, jotka seuraavat jotakin tiettyä pohjoismaista indeksiä.

"Sijoitustuotteessa kannattaa tutustua siihen, millaisia yhtiöitä siihen on valittu.

Monessa pohjoismaisessa rahastossa suurimpien yhtiöiden painoarvo on suuri. Silloin sijoittaja ottaa näkemystä vaikkapa Novo Nordiskin tulevasta menestyksestä", Rita mainitsee.

Euroilla saa nyt enemmän osakkeita

Ruotsin ja Norjan kruunu on heikentynyt viime vuosina huomattavasti suhteessa muihin valuuttoihin. Maiden vientiyrityksille se on tuonut lisää kilpailukykyä, mutta kotimarkkinoilla toimivat yritykset ovat kärsineet tuontitavaroiden korkeammista hinnoista.

Halvan kruunun myötä Ruotsin ja Norjan pörsseistä saa nyt euroilla enemmän osakkeita samalla rahasummalla. Rita huomauttaa kuitenkin, että pitkällä aikavälillä länsimaiden valuuttakurssien vaihtelut yleensä tasoittuvat.

"Yksittäisen yhtiön menestyminen seuraavan 20 vuoden aikana on paljon tärkeämpää kuin valuuttakurssien muutokset. Sijoitukset kannattaa tehdä yhtiön liiketoiminnan, ei valuuttakurssien mukaan", Rita korostaa.


Matti Remes

 

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti