Etusivu
-
RAHAT 7.5.2025
Miljardilääkkeeseen tähtäävän Faronin toimitusjohtaja Juho Jalkanen: ”Nyt ollaan soidintanssin kliimaksikohdassa”
KARON GRILLI Faron-sijoittajilla on edessä poikkeuksellisen jännät ajat. Yhtiö on saanut tiedot kehittämänsä bexmarilimabin suoriutumisesta toisen vaiheen eli faasi II:n tutkimuksissa. Tuloksista on kerrottu sijoittajille namupaloja, mutta tarkempaa tietoa on luvassa vasta touko-kesäkuun vaihteessa. -
VEROT 6.5.2025
Tutkimus: työsuhdepyörä on hyödyksi yhteiskunnalle ja työhyvinvoinnille
Aktiivinen työmatkapyöräilijä on keskimäärin 4,5 päivää vuodessa vähemmän sairauslomalla kuin vähemmän liikkuva kollgansa. Euro pyöräilyyn tuottaa lähes kahdeksan euroa yhteiskunnalle, arvioivat asiantuntijat. -
RAHAT 6.5.2025
Mitä tekoälyltä kannattaa kysyä raha-asioissa – ja mitä ei?
Tekoäly on erinomainen apuri talousasioissa – kun sitä osaa käyttää oikein. Oikeilla kysymyksillä saat vastauksia, jotka säästävät aikaa, rahaa ja vaivaa. Tässä viisi ohjetta, joilla vältät sudenkuopat ja hyödyt eniten. -
VEROTUS 6.5.2025
Veroilmoituksestani unohtui vähennys! Ei hätää, voit täydentää ilmoitustasi palautuksen jälkeen
🅑 JÄSENILLE
Veroilmoitus pitää tarvittaessa korjata ja palauttaa ilmoitukseen merkittyyn päivään mennessä. Ilmoitusta voi silti täydentää vielä palautuspäivän jälkeenkin ennen verotuksesi valmistumista. Esitäytetyn veroilmoituksen 2024 palautuspäivät olivat tänä keväänä 1.4., 15.4., 22.4. tai 29.4.2025. -
RAHAT 6.5.2025
Mänty on talousmetsien suosituin viljelty puulaji
Talousmetsiin istutetaan tai kylvetään hakuun jälkeen eniten mäntyä. Kuusen osuus on 44 prosenttia ja rauduskoivun yli 5 prosenttia. Muita puulajeja käytetään talousmetsien uudistamisessa vain vähän. -
BLOGIT 6.5.2025
Kaatuuko eläkejärjestelmämme? Entä onko YEL pyramidihuijaus?
Suomalainen eläkejärjestelmä on optimoitu minimoimaan katastrofit. Se ei tuota parasta mahdollista tuottoa yksilölle, vaan jotain paljon tärkeämpää: varmuutta. Jos halutaan, että yrittäjät kokevat kuuluvansa mukaan, järjestelmän on oltava oikeudenmukainen myös heille. -
KOTI 5.5.2025
Karvas aromi maustaa asuntolainojen korkojen laskua
Jos korot painavat asuntomarkkinoilla niin paljon kuin usein sanotaan, piakkoin pitäisi kaupankäynnin ruveta vilkastumaan. Asuntolainojen suosituin viitekorko 12 kuukauden euribor on ollut enimmäkseen laskusuunnassa jo puolitoista vuotta. -
TYÖ & ELÄKE 5.5.2025
Olen sekä palkansaaja että toiminimiyrittäjä – voinko laskuttaa toiminimeltäni kilometrikorvauksia?
Voinko laskuttaa toiminimeltäni kilometrikorvaukset elinkeinotoimintani matkoista, kun käyn asiakkaiden luona tai muutoin toiminimen tilapäisissä työkohteissa? Näitä ajoja on reilusti alle puolet auton kaikista ajoista. -
RAHAT 5.5.2025
Miten Trumpin tullit iskevät teknologiateollisuuteen?
Teknologiateollisuus ry teki maaliskuussa jäsenyrityksilleen kyselyn, jonka mukaan Suomen suurimman vientialan suhdannekuopan pohja on ohitettu. Katkaisevatko kauppasota ja geopolitiikan myllerrykset nyt orastavan nousun? -
BLOGIT 5.5.2025
Töiden kasaantumisesta on mahdollista selviytyä vaipumatta epätoivoon – lue viisi omakohtaista vinkkiä
Onko sinulla koskaan sellainen olo, että työpöydällä on hoidettavana sata asiaa yhtä aikaa? Tuntuuko siltä, että työt ja deadlinet kasaantuvat usein samaan ajankohtaan? Taina Latvalan listalla on viisi asiaa, jotka helpottavat kaaoksen hallintaa. -
BLOGIT 2.5.2025
Työsuhdepyöräedulle tuomio – kiva verotuki giljotiiniin
Hallitus linjasi kevään kehysriihessä työsuhdepolkupyörien verovapaan edun poistosta. Jatkossa etu arvostettaisiin käypään arvoon eikä siitä saisi enää verohyötyä. Polkupyöräetua käytti viime vuodenvaihteessa yli 100 000 henkilöä. -
RAHAT 2.5.2025
Sijoittajan ei kannata suin päin paeta Amerikasta
Pörssien jyrkät heilahtelut jatkuvat Donald Trumpin julistaman kauppasodan varjossa. Osakesäästäjän kannattaa välttää äkkinäisiä päätöksiä ja pitää kiinni suunnitelmastaan. -
TYÖ & ELÄKE 2.5.2025
Eläkkeelle jäämistä myöhennetään, eikä ilmiö rajoitu vain asiantuntija-aloille
Vuosina 2021–2024 eläkkeelle siirtymistä lykkäsivät eniten asiantuntijapalvelu- sekä tietotekniikka- ja viestintäalojen työntekijät. Hallinto- ja tukipalveluissa sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa, eläkkeen lykkääminen on lähes yhtä yleistä. -
KOTI 2.5.2025
Pölyttäjä kiittää villistä pihasta ja parvekkeesta
Keväiset leskenlehdet, krookukset ja sinivuokot työntyvät jo esiin lämmenneestä maasta. Myös monet muut sipulikasvit kukoistavat ja paju kukkii jo laajalti. Kevään väripilkut ilahduttavat ihmisiä, mutta erityisesti niistä on apua talvihorroksestaan heräileville pölyttäjille. -
RAHAT 1.5.2025
Kryptovarapörssi konkurssissa – saanko vähentää tappion menettämistäni kryptovaluutoista?
Kryptovaluuttani oli säilytyksessä kryptovarapörssissä, joka meni konkurssiin. En ole saanut kryptovaluuttojeni arvoista mitään korvausta. Saanko vähentää kryptovaluuttojen menetyksestä aiheutuneen tappioni? -
VAPAALLA 30.4.2025
Iloista vappua! Tässä vinkit vappuroskien lajitteluun
Väsähtänyt foliopallo on sekajätettä, ja kauniisti kimalteleva sipsipussi on puolestaan muovia. Likainen ylioppilaslakki lisää kantajansa katu-uskottavuutta vapunpäivän karkeloissa. Ääritapauksessa lakin loppusijoituspaikka löytyy sekajäteastiasta. -
KARON PÖRSSI 30.4.2025
Markkinat sulkevat silmänsä asuntoyhtiön omaisuudelta – mitkä ovat Suomen varakkaimmat taloyhtiöt?
🅑 JÄSENILLE
KARON GRILLI Asuntomarkkinoilla tuntuu sitkeästi vallitsevan hinnoitteluvirhe: asuntojen ostajat, eivätkä ehkä myyjätkään, ota huomioon taloyhtiön omaisuutta ainakaan täydestä hinnasta. -
BLOGIT 30.4.2025
Trump – mielivaltainen veronkiristäjä?
Trumpin tulleille voi löytyä joitain perusteluja. Mutta vaikuttaa siltä, ettei uutta hallintoa edes kiinnosta antaa politiikan perustaksi kokonaisvaltaista valmistelua tai järjellisiä syitä. -
KOTI 30.4.2025
Kuka saa kulkea mökkitiellä, mistä näen tonttini rajat? Viisi vinkkiä mökinomistajalle
Mökkiin ja sen omistamiseen liittyvät asiat askarruttavat, kun kesä ja mökkikausi jälleen koittavat. Tässä muistilista, joka vastaa neljään mökinomistajaa askarruttavaan kysymykseen. -
RAHAT 29.4.2025
Säästö- ja sijoitustilit – tässä korot säästäjälle
Säästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat huhtikuussa 0,25 prosentista 3,25 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan.
Näitä muut lukevat nyt
-
TYÖ & ELÄKE 21.4.2026Yrittäjän eläkkeet Suomessa ja Ruotsissa: kumpi on parempi?Suomen ja Ruotsin eläkejärjestelmien vertailu on hankalaa, sillä ne ovat hyvin erilaiset. Mutta kertyykö ruotsalaiselle yrittäjälle riittävämpi eläke kuin suomalaiselle? Eläketurvakeskuksen Mika Vi...
-
KOTI 22.4.2026Yhtiökokous vaikuttaa talouteesi – 9 vinkkiä taloyhtiön osakkaalleTaloyhtiön yhtiökokouksessa tehdään päätöksiä, jotka voivat vaikuttaa osakkaan asumiskuluihin vuosiksi eteenpäin. Esillä ovat esimerkiksi vastikkeet, korjaukset ja se, onko taloyhtiö varautunut kus...
-
VEROT 21.4.2026Miten yritys hakeutuu pois ennakkoperintärekisteristä?Yritykseni on merkitty ennakkoperintärekisteriin, koska se myi aiemmin palveluja. Nyt se on käytännössä pelkkä sijoitusyhtiö, joka ei siis enää myy mitään muuta kuin välillä arvopapereitaan. Ennakk...
-
VAPAALLA 23.4.2026Onko veneesi rekisterissä? Uudelleenrekisteröinti onnistuu maksutta huhtikuussaKevät on veneilijälle kiireistä aikaa, mutta yksi asia jää helposti huomaamatta: onko oma vene varmasti rekisterissä. Traficom kehottaa tarkistamaan asian viimeistään 30.4.2026 – tällöin rekisterii...
-
KOTI & AUTOT 23.4.2026
🅑 JÄSENILLE
Saitko lisävarusteita työsuhdeautoon? Näin etua verotetaanMetalliväri, nahkaverhoilu, vetokoukku tai vaikka peruutuskamera… Miten verottaja suhtautuu työsuhdeautoon hankittuihin lisävarusteisiin, jotka hankitaan automallin vakiovarusteiden päälle? Työsuhd...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 30.12.2024Miten palkan ja eläkkeen verotus muuttuu 2025?Kun pääministeri Orpon hallituksen ensimmäinen verovuosi 2024 toi kevennyksiä verotukseen, vuosi 2025 kääntää suunnan monille veronmaksajille kiristäväksi. Palkansaajien ja eläkkeensaajien veromuut...
-
VAPAALLA 20.12.2024Taidekaupassa on nyt ostajan markkinat – mihin sijoittaa 5 000, 10 000 tai 50 000 euroa?Pitkään jatkunut talouskurimus on vaikuttanut myös taidekauppaan. Viisas sijoittaja voi silti kahmaista helppoja voittoja, jos pitää silmät auki. Laatutaiteen hinnat eivät ole pelkästään Suomessa ...
-
VEROT 20.12.2024Vuokralaiseni muutti pois asunnosta kesken vuotta – saanko silti vähennyksiä kuluistani?Minulla on ollut asunnosta vuokratuloja, mutta vuokralainen muutti pois kesken vuotta. Uutta vuokralaista en ole löytynyt, vaikka olen tarjonnut asuntoa vuokralle. Miten vuokrausilmoitusten kulut j...
-
KOTI 26.12.2024Joulunviettäjä, tässä sinulle lajittelutärpit – pakkausjätteet kiertoon välipäivinä, rosolli taipuu kasvissopaksiJouluna syntyy pakkausjätettä moninkertaisesti arkeen verrattuna. Pakkausjäte, kuten pahvilaatikot ja alumiinivuoat, säilyvät muutaman päivän kotona ja ne ehtii lajitella ja kierrättää välipäivinäk...
-
RAHAT 23.12.2024Minulla on sijoitusasunto – saako tonttivastikkeen vähentää vuokratulosta?Vuokraan omistamaani sijoitusasuntoa käyvällä vuokralla ja maksan myös siihen liittyvää ns. tonttivastiketta. Onko tämä tonttivastike vähennyskelpoinen vuokratulosta? Verojuristi Tuomo Lindholm vas...
-
KOTI 24.12.2024Joulupaketista ilmestyi uusi puhelin – älä hötkyile, tässä kuusi vinkkiä käyttöönottoonUuden puhelimen käyttöönotossa kannattaa olla huolellinen, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä. Jos on liian sukkela, saattaa pudota kyydistä, kun siirtelee tietoja vanhasta laitteesta uuteen. Uude...
-
KOTI 20.12.2024Ethän säilytä tuhkaa vaarallisella tavalla – voi syttyä vielä muutaman päivänkin kuluttuaTuhkan varomaton säilytys aiheuttaa merkittävän paloriskin. Pölyävä tuhka voi eristää kuuman kekäleen sisälleen ja roihahtaa vielä päivienkin päästä. Joulukaudella kannattaa olla tarkkana, kun polt...
-
KOTI 19.12.2024Kodin reitittimen puhtaanapito on nyt tärkeämpää kuin koskaan – pidä laitteesi ovet lukossaNordeaan kohdistuneisiin järeisiin palvelunestohyökkäyksiin oli mitä ilmeisimmin valjastettu myös kotimaisia verkkolaitteita. Niiden tietoturva on syytä ottaa entistäkin vakavammin. Kyberuhka ei ol...
-
RAHAT 18.12.2024Liikevaihto satakertaiseksi parissa vuodessa, Betolarin Tuija Kalpala?KARON GRILLI Betolar kertoo pyrkivänsä 50–100 miljoonan euron liikevaihtoon vuoden 2026 lopussa. Vuoden 2026 aikana yhtiö tavoittelee myös liiketoiminnan rahavirran kääntymistä positiiviseksi. Kulu...
-
RAHAT 19.12.2024Kulutusluotto 20 000 euroa – tarkista tästä edullisimmat tarjouksetVakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korko vaihtelee Taloustaidolle annetuissa tarjouksissa 5,70 prosentista 6,72 prosenttiin. Edullisinta 20 000 euron kulutusluottoa tarjosi marraskuussa Noo...
-
VAPAALLA 23.12.2024Joulutähti kukoistaa, kunhan kartat vetoa ja viileääVärikkäinä säihkyvät joulutähdet ilahduttavat, kun ulkona on pimeää. Niiden kukinnasta voi nauttia useita kuukausia, kunhan malttaa noudattaa muutamaa ohjetta. 1. Varo kylmänaltistusta Joulutähde...
-
TYÖ & ELÄKE 23.12.2024Eläketurvakeskus: Suomalaisten työurat pitenevät verkkaisestiEnemmistöllä suomalaisista työurat ovat pidentyneet, mutta osalla työurat ovat jopa aikaisempaa lyhyemmät. Työurien kokonaispituus kasvaa melko hitaasti, kertoo Eläketurvakeskus. Eniten ansiotyöura...
-
VEROT 20.12.2024Verohallinnon maksuihin isoja korotuksia ensi vuonnaVerohallinnon perimiä hintoja maksullisista palveluista korotetaan noin 75 prosentilla vuonna 2025. Keskusverolautakunnan antamien ennakkoratkaisujen päätösmaksut kallistuvat puolestaan 20 prosentt...
-
RAHAT 30.12.2024Nämä ovat Taloustaidon luetuimmat jutut 2024 – lahjat, eläke ja autoetu askarruttavatOman lapsen auttaminen taloudellisesti, eläkkeiden raippavero ja turvallinen verkkoasiointi ovat kärjessä Taloustaidon vuoden 2024 luetuimpien juttujen listalla. Sinne nousi jälleen myös ikisuosikk...
-
TYÖ & ELÄKE 30.12.2024Tein virheen yritysjärjestelyssä – vältynkö veroseuraamuksilta?Tein yritysjärjestelyn luettuani netistä ohjeita. Lisäksi soitin pari puhelua Verohallintoon. Nyt kävi ilmi, että olin maallikkona ilmeisesti ymmärtänyt lukemani ja kuulemani asiat väärin, ja minul...
-
VAPAALLA 30.12.2024Vain oikein käytetty ilotulite ilahduttaa – säästä silmäsi ja käytä suojalasejaIlotulitteita saa ampua uudenvuodenaattona 31.12. vain kello 18–02. Jos ammut ilotulitteita, suosi syrjäisiä ja aukeita paikkoja. Suojalasien käyttö on pakollista ilotulitteen ampujalle ja suositel...
-
VEROTUS 27.12.2024
🅑 JÄSENILLE
Näissä tappioissa sijoittaja voi jäädä nuolemaan näppejäänSijoittaja, ole tarkkana, kun suunnittelet tappioittesi hyödyntämistä verotuksessa. Joissain tilanteissa voit joutua odottamaan verohyötyä pidempään kuin arvaatkaan. Pahimmassa tapauksessa jäät lop... -
VEROTUS 25.12.2024
🅑 JÄSENILLE
Rahasto-osuuksia myyvän voitot ja tappiot – varmista verotus edullisimmalla tavallaKun myyt rahasto-osuuksiasi, voit vaikuttaa verotukseesi monella tapaa. Kun suunnittelet myyntejä, suunnittele siis samalla verotustasi. Tiedot rahasto-osuuksien myynneistä ovat yleensä valmiina v... -
KOTI & AUTOT 19.12.2024
🅑 JÄSENILLE
Honda Civic e:HEW Advance – aikuiseksi varttunut koko perheen autoHonda Civic yllätti koeajossa. Auto osoittautui laadukkaaksi, sivistyneeksi ja jopa tilavaksi koko perheen autoksi. Jos vanha muistikuva Civic-mallista viittaa pienikokoiseen vain nuoremman väen su... -
VEROTUS 19.12.2024
🅑 JÄSENILLE
Sijoittaja, vältä mätkyt ennakkoverollaEnnakkoveroja maksamalla sijoittaja voi välttää jäännösverot eli mätkyt vuokratulosta ja luovutusvoitoista. Tarvittaessa voit täydentää maksujasi lisäennakolla. Jos olet alkanut tänä vuonna vuokrat...






