veronmaksajat.fi

TYÖ & ELÄKE

Kuormittava työ ajaa etätyöhön – yhteenkuuluvuus ja hyvä johtaminen vetävät työpaikalle

Kuormittava työ ajaa etätyöhön – yhteenkuuluvuus ja hyvä johtaminen vetävät työpaikalle
31.5.2022

Heikompi työhyvinvointi on yhteydessä haluun tehdä enemmän etätöitä. Vastaavasti työn voimavarat ovat yhteydessä haluun tehdä nykyistä vähemmän etätöitä. Nuoret työntekijät suosivat etätöitä ja lapsiperheelliset lähitöitä. 

Työn kuormitustekijät lisäävät työntekijöiden halua tehdä jatkossa enemmän etätöitä, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimus. Työhyvinvointia ja työn sujuvuutta haittaavia kuormitustekijöitä ovat esimerkiksi työpaikan rooliristiriidat, byrokratiahaitat, kiire ja aikapaineet.

Tutkimuksen mukaan myös heikompi työhyvinvointi on yhteydessä haluun tehdä jatkossa nykyistä enemmän etätöitä.

”Esihenkilöiden on hyvä tiedostaa, että yksi mahdollinen syy kasvaville etätyöhaluille on työuupumuksen oireet ja työholistiset taipumukset. Kannattaa olla kiinnostunut asiasta ja jutella, miten ihmiset voivat ja miksi haluavat työskennellä kotona”, tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta sanoo tiedotteessa.  

Kun työ tarjoaa voimavaroja, työntekijät haluavat tehdä nykyistä vähemmän etätöitä ja suhtautuvat myönteisesti hybridityöhön. Voimavaroja ovat esimerkiksi hyvät vaikutusmahdollisuudet työhön, palveleva johtaminen, työpaikan reilut käytännöt sekä yhteenkuuluvuus työpaikan ja esihenkilön kanssa.

Hyvinvoinnin ja työolojen lisäksi työntekijöiden valintoihin vaikuttavat perhetilanne ja ikä.

Jatkossa vähemmän etätöitä halusivat tehdä työntekijät, joilla on kotona asuvia lapsia. Lapsiperheellisillä kodin vaatimukset saattavat häiritä työn sujuvuutta etätyössä.

Nuorempi ikä on yhteydessä haluun tehdä nykyistä enemmän etätöitä. Havaintoa voivat selittää tottumus etätyöskentelyyn, lapsiperheellisten pienempi osuus ikäryhmässä ja heikompi työhyvinvointi korona-aikana.

”Tässä saattaa olla kyse noidankehästä. Kun voidaan huonommin, jäädään kotiin, vaikka kaivattaisiin esimerkiksi yhteisöllisyyttä. Mukavuudenhalu tai ajan ja voimien säästäminen saa ihmiset välillä toimimaan tavalla, joka ei ole hyvinvoinnin ja työnteon kannalta paras yhtälö”, Jari Hakanen sanoo.

Tutkimuksessa toiveet etätyön määrästä jakautuivat. Suurin osa toivoi mahdollisuutta työskennellä etänä, mutta harvempi kuin joka viides halusi työskennellä kokoaikaisesti etänä. Aiemmasta Miten Suomi voi? -tutkimuksesta tiedetään, että hybridityössä työhyvinvointi on keskimäärin parempi.

  • Tutkimuskysely toteutettiin seitsemällä työpaikalla vuoden 2021 syksyllä, jolloin osan aikaa oli voimassa valtakunnallinen tai alueellinen etätyösuositus ja monilla työpaikoilla kokeiltiin erilaisia hybridityön muotoja. Vastaajia oli 4 176.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti