Viime aikoina olen joitakin kertoja havahtunut siihen, että pyyhin kyyneleitä älypuhelin kädessäni. Olen nähnyt sosiaalisessa mediassa kuvan vakavasti sairaasta lapsesta, joka itkee äitinsä sylissä. Toisena päivänä ruudulle ilmestyy yhtäkkiä kuva toisesta pienokaisesta eri maassa, lapsesta, joka taistelee toisenlaista vaarallista sairautta vastaan.
Luen kuvatekstejä, joista huokuu vanhempien huoli ja tuska. En tunne ketään näistä henkilöistä, mutta lasten tilanne ja perheiden hätä koskettavat minua.
Tällaiset hetket ovat minulle somessa kaikkein raskaimpia. Saatan jäädä miettimään ihmisten murheita pitkäksi ajaksi.
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu yhä useammin siitä, miten sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Olen törmännyt artikkeleihin muun muassa somen aiheuttamista ulkopuolisuuden tunteista, kateudesta, ulkonäköpaineista sekä somekiusaamisesta.
Uskon, että edellä mainituista ainakin ulkopuolisuuden tunteet lienevät useimmille tuttuja. Varmasti aika moni on joskus katsellut kuvia iloisista illanistujaisista, joihin ei ole tullut kutsua tai vappubileistä, joissa haluaisi ehkä itsekin olla mukana skoolaamassa serpentiinit kaulassa.
Sen sijaan sitä istuu kotisohvalla sokerimunkki lautasella ja selailee puhelintaan.
Mentori ja kirjailija Teemu Syrjälä erittelee blogitekstissään ”Miksi sosiaalinen media menee niin kovasti tunteisiin?” (5.11.2019) erilaisia taustatekijöitä somen herättämille tunnereaktioille. Yksi niistä on nimenomaan vertailu muihin. Vertaileminen voi vaikuttaa itsetuntoon ja aiheuttaa harmituksen ja ahdistuksen tunteita.
Välillä pohdin, millaista elämä olisi ilman sosiaalista mediaa. Voisinko henkisesti paremmin, jos lakkauttaisin sometilini enkä tietäisi, mitä muut milloinkin tekevät?
Miten paljon aikaa silloin vapautuisi muihin asioihin kuten vaikkapa kaunokirjallisuuden lukemiseen tai vain asioiden pohtimiseen teekuppi kädessä?
Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa ”Tutkimus vahvistaa, että sosiaalisen median ahmiminen ahdistaa – ja tauko somesta edistää mielenterveyttä” (17.5.2022) kerrotaan brittiläisen Bahtin yliopiston tutkimuksesta, jonka mukaan vain viikonkin tauon pitäminen sosiaalisesta mediasta voi vaikuttaa myönteisesti ihmisten henkiseen hyvinvointiin ja vähentää ahdistuksen ja masennuksen tunteita.
Yliopiston tiedotteessa todettiin, että joillakin tutkittavista henkilöistä vapautui tutkimusviikolla jopa yhdeksän tuntia enemmän aikaa muuhun toimintaan.
Mutta täytyykö sosiaalisessa mediassa olla vähintäänkin työn vuoksi?
Kirjailijana koen aika hankalaksi ajatuksen siitä, että jäisin kokonaan pois somesta. Onhan sosiaalinen media eräänlainen areena, jolla voi kertoa seuraajille uudesta romaanista, näytelmästä tai muusta projektista. Se on myös tila, jossa voi olla vuorovaikutuksessa lukijoiden (ja ylipäätään ihmisten) kanssa, mikä on tervetullutta vastapainoa yksinäiselle työlle.
Lisäksi sosiaalinen media voi antaa mahdollisuuksia myös kollegiaaliseen toimintaan ja verkostoitumiseen, sillä siellä voi saada kutsuja erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja julkistustilaisuuksiin.
Voi siis ajatella, että some toimii parhaimmillaan uraa edistävästi.
Toisaalta on olemassa myös kirjailijoita – menestyneitäkin sellaisia – joita ei somessa näy.
Heillä on varmaan parempaa tekemistä.
Viime aikoina olen alkanut olla aidosti huolissani siitä, miten psyykeni jaksaa käsitellä kaikkea sitä tunnevyöryä, joka sosiaalisessa mediassa hyökyy päälle. Somekanavissa on läsnä niin valtava määrä porukkaa ja kokemuksia, että empaattisena ihmisenä pelkään välillä ylikuormittuvani.
Uupumusta käsittelevässä Anna-lehden artikkelissa ”Pelkkä lepo ei takaa palautumista ja pidä uupumusta loitolla – vapaa-aika kannattaisi jakaa kolmen tärkeän asian kesken” (16.1.2023) psykologi ja psykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola kehottaa pitämään somesta taukoa, jos siellä alkaa tuntua pahalta. Viisasta on myös valita, ketä haluaa seurata ja keskittyä vaikkapa ihailemiinsa esikuviin.
Itse voisin yrittää ainakin rajoittaa sosiaalisen median käyttöä, ettei se veisi liikaa aikaa ja energiaa. Esikuvia olen jo etsinytkin seuraamalla muun muassa kiinnostavia kirjailijoita, muusikoita ja muita taiteilijoita, joiden kirjoitukset ja kuulumiset inspiroivat.
Somessa on toki muutakin sisältöä, joka tekee iloiseksi. On hauskaa katsella, kuinka suloiset kaksosvauvat halivat toisiaan, tai tykätä tuttavien iloisista perheuutisista, tai ihastella hellyyttäviä kuvia kissan- ja koiranpennuista.
Anna-lehden jutussa ”Kateus on tunne, joka leimahtaa nykyään erityisesti tietynlaisesta omasta somekäyttäytymisestä – teetkö samaa?” (29.8.2022) on esitetty kiinnostava huomio sometottumuksista ja niiden yhteydestä hyvinvointiin. Jutussa haastateltu psykoterapeutti Emilia Kujala kehottaa käyttämään somea mieluummin aktiivisesti (kuten esimerkiksi kommentoimalla) kuin passiivisesti selailemalla. Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan passiivinen someskrollailu lisää ulkopuolisuuden tunteita ja fear of missing out -ilmiötä eli fomoa.
Myös yliopistonlehtorit Lauri Hietajärvi ja Janne Matikainen Helsingin yliopistosta kirjoittavat passiivisen ja aktiivisen somekäytön piirteistä ja vaikutuksista argumenttikatsauksessaan ”Sosiaalinen media on vuorovaikutusta tukeva ympäristö” (2021). Somen aktiivinen käyttö voi olla sisällön tuottamisen lisäksi esimerkiksi sitä, että on mukana jonkin yhteisön toiminnassa, jolloin vuorovaikutuksella on selvä päämäärä ja tarkoitus.
Tiedeneuvonnan kehittämishanke Sofin raportissa julkaistussa yllä mainitussa katsauksessa korostuukin juuri sosiaalisen median tarjoamien yhteisöjen ja vuorovaikutuksen merkitys. Vaikka somen erilaisissa porukoissa voi toki olla myös varjopuolia, parhaimmillaan yhteisöt voivat toimia tärkeinä identiteetin rakennuspalikoina.
Jos somessa haluaa olla, sen aktiivinen hyödyntäminen on uskoakseni järkevää myös työn ja näkyvyyden kannalta. Sitä paitsi, onhan sosiaalinen media nimensä mukaisesti tarkoitettu nimenomaan sosiaaliseksi toiminnaksi eikä yksinäiseksi, surumieliseksi surffailuksi.
Taina Latvala
Kommentoi