Tässä kuussa pieni poikamme saa kokea ensimmäisen joulunsa. Yhdestä talven kohokohdasta aukeaa kokonainen uusi maailma: tarinat ikkunoiden takana kurkkivista tontuista, Korvatunturin lahjapajoista ja joulupukista, porovaljakoista ja pukille lähetettävistä kirjeistä.
Vielä on vähän epäselvää, missä aiomme pyhät viettää. Olen kuitenkin jo pohtinut, millaisia jouluperinteitä lapsi meidän kanssamme omaksuu. Milloin käydään aattokirkossa? Koska syödään illallinen? Miten koti koristellaan?
Ja ennen kaikkea: koska pukki tulee?
Menetin uskoni joulupukkiin sinä käänteentekevänä vuonna, kun hän ilmestyi kotiimme pumpulilla höystetty naamari kasvoillaan. Olin tuolloin vasta alle kouluikäinen, mutta kukaan – edes joulupukki – ei pystynyt minua huiputtamaan.
”Sillä on naamari pääs”, kävin kuiskailemassa vanhempieni korvaan. Hekin vaikuttivat vähän pettyneiltä illan vierailevaan tähteen.
Tulevina jouluina meille ei enää kutsuttu pukkia, vaan minä sain toimia tonttuna ja jakaa kuusen alle asetetut paketit.
Muistan yhä joitakin joululahjoja, jotka lapsena sain. Muistan laskettelijabarbin ja Amerikasta lähetetyn Miss Universum -barbin, Annan nuoruusvuodet -romaanin ja Bertin päiväkirjat. Muistan muumipelin, jossa piti etsiä hillokellarin avainta ja josta on riittänyt iloa vuosikausiksi.
Kiistatta lahjat olivat tärkeä osa joulua, etenkin lapsen näkökulmasta.
Myönnettäköön, että lahjat ovat olleet minusta kivoja vähän vanhemmallakin iällä. Pitkälle aikuisikään – ehkä noin 38-vuotiaaksi – odottelin lahjojen jakoa miltei lapsekkaalla innolla ja jännitin salaa, olinko ollut yhtä kiltti kuin edellisenä jouluna.
Nykyään en ole niinkään huolissani siitä, millaisen määrän lahjoja saan, vaan pikemminkin siitä, minne saan mahtumaan ne kaikki.
Asun mieheni ja 11 kuukauden ikäinen vauvamme kanssa Helsingissä kompaktissa kaksiossa, jossa jokainen komero pursuaa tavaraa. Mikäli rohkaistun avaamaan eteisen kaapin, lattialle putoaa väistämättä jotakin, vähintään tyhjä kasvomaskipakkaus tai rikkinäinen käsilaukku, jonka olen ajatellut viedä suutariin. Jonakin päivänä.
Meidän pitäisi ehdottomasti tehdä suursiivous ja raivata pois turhaa rompetta, mutta kyseistä operaatiota tulee aina lykättyä hamaan tulevaisuuteen.
Toisinaan suorastaan ahdistun kodin tavarapaljoudesta. Merkittävä osa päivästä kuluu siihen, että yritämme säilyttää asunnossamme edes jonkinlaisen järjestyksen.
Luulen, että samasta ongelmasta kärsivät monet muutkin.
Joulun aikaan vaarana on suoranainen tavaraähky. Suositeltavaa olisikin ostaa joululahjaksi esimerkiksi elämyksiä (kuten lippuja teatteriin tai elokuviin) tai lahjoja, jotka kuluvat (kuten esimerkiksi kylpytuotteita tai hajuvesiä). Myös hyödylliset lahjat ovat mieluisia. Viime jouluna sain siskoltani muun muassa ihanat, lämpimät kintaat, jotka ovat korvaamaton apu lumisilla vaunulenkeillä.
Tänä vuonna mietin, millaisia lahjoja ostamme omalle pojallemme – ja millainen määrä olisi sopiva. Tähän liittyy myös kysymys siitä, miten opetamme häntä suhtautumaan materiaan nyt ja jatkossa.
Luulen, että liian suurten lahjavuorten edessä lasten olo voi tulla jopa vähän levottomaksi. Vaarana on, että lapset päätyvät availemaan paketteja mekaanisesti yksi toisensa jälkeen, sen sijaan että ehtisivät rauhassa keskittymään siihen, mitä paperin alta ilmestyy.
Minusta on tärkeää, että lahjasta on lapselle iloa pitkäksi ajaksi ja että se yhtä aikaa ilahduttaa ja kehittää pientä lahjan saajaa. Tällaisia lahjoja ovat esimerkiksi kirjat, palapelit, lautapelit sekä erilaiset harrastusvälineet kuten maalaus- tai askartelutarvikkeet.
Ylipäätään kannattaa miettiä, onko lahjasta toiselle ihmiselle todellista huvia ja hyötyä. Vai onko riskinä, että esine jää kaapin perukoille pölyttymään?
Monet suosivat nykyään aineettomia ja eettisiä hyväntekeväisyyslahjoja, joita hankkimalla voi antaa läheiselleen hyvän mielen ja auttaa samalla muita. Aineettomiin lahjoihin voi tutustua esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n ja Planin sivuilla.
Kukin viettää omanlaisensa joulun. Joissakin kodeissa aikuiset eivät vaihda lahjoja lainkaan, toisissa taas lahjat ovat illan suosituin ohjelmanumero, vaikka lapset olisivat jo kauan sitten kasvaneet aikuisiksi. Osa joutuu murehtimaan, miten rahat riittävät kunnon jouluruokaan.
Joulu on siis väistämättä myös rahakysymys, vaikka kuinka yrittäisi keskittyä juhlan syvällisempään sanomaan. On hyvin yksilöllistä, kuinka paljon rahaa kukin pystyy ja haluaa jouluun investoida.
Olen huomannut, että koronapandemian ja nykyään vallitsevan ekologisemman ajattelutavan myötä oma kiinnostukseni tavaraa kohtaan on vähentynyt. Arvostan nyt entistä enemmän yhdessäoloa, joululauluja ja juhlakonvehteja, yhteistä aikaa perheen kanssa.
Myös sota Ukrainassa on vaikuttanut omiinkin arvoihin ja ajatuksiin. Näinä aikoina saa olla kiitollinen siitä, että voi ylipäätään viettää joulua maassa, jossa vallitsee rauha.
Kun sen pitää mielessä, tavaraähky tuntuu aika pieneltä ongelmalta.
Taina Latvala
Kommentoi