veronmaksajat.fi

RAHAT

Vertaislainat tömähtivät lakimuutokseen

Vertaislainat tömähtivät lakimuutokseen
1.11.2019

Yksityishenkilöiden väliset vertaislainat ovat nousseet viime vuosina piensijoittajien suosioon, sillä niistä on voinut saada mukavia tuottoja – tosin suurella riskillä.

Vertaislainat ovat yksityishenkilöiden toisilleen antamia lainoja, joita vertaislainayritykset välittävät ja hallinnoivat sähköisessä palvelussa. Piensijoittajan vertaislainoista saama tuotto muodostuu lainan nimelliskorosta, josta vähennetään luottotappiot.

Toiminnan alkuvaiheessa, muutama vuosi sitten, sijoitusten tuotot saattoivat nousta yli 20 prosentin. Huippuvuosista on nyt tultu selvästi alas. Esimerkiksi kotimaisen Fellow Financen mukaan sijoittajan saamat keskimääräiset tuotot ovat asettuneet 7–9 prosentin tuntumaan.

”Pitkällä tähtäimellä vertaislainoista voi odottaa 5–10 prosentin tuottoa riippuen riskitasosta”, Fellow Financen toimitusjohtaja Jouni Hintikka sanoo

Hyvän tuoton vastapainoksi vertaislainojen riskitkin ovat merkittäviä. Lainan antaja kantaa luottotappioriskin, jos lainan ottaja jättää lainan maksamatta.

”Oleellista on sijoittaa riittävän moneen lainaan ja pienentää hajautuksella luottotappioriskiä. Jos sijoittaa vain 2–3 lainaan, ja yksi lainoista jää maksamatta, niin tappiota voi syntyä. Luottotappioriskiä pienentää huomattavasti toimintamalli, jossa myymme maksuviiveelliset lainat sijoittajilta perintäyhtiöille”, Hintikka toteaa.

Hänen mukaansa noin 95 prosenttia piensijoittajista käyttää Fellow Financen sähköistä työkalua, joka hajauttaa sijoitukset automaattisesti useisiin lainoihin sijoittajan valitsemien sijoituskriteerien mukaan.

Suomen Pankin mukaan vertaislainoja välitettiin vuonna 2018 suomalaisille kuluttajille yhteensä 150,1 miljoonan euron arvosta, mikä oli noin 40 prosenttia edellisvuotta enemmän. Ennen syyskuun alkua tehtyihin vertaislainoihin ja niihin tehtyihin sijoituksiin lakimuutoksella ei ole vaikutusta. Lainan ottajat lyhentävät lainoja tehtyjen lainasopimusten mukaan, ja lainojen pääoma- ja korkosuoritukset tilitetään sijoittajille entiseen tapaan.

Vaihtoehdot kapenivat rajusti

Jatkossa sijoittajan vaihtoehdot vertaislainamarkkinoilla kapenevat, sillä kaksi alan vakiintunutta toimijaa on lopettanut toistaiseksi uusien vertaislainojen myöntämisen ja pääomien keräämisen niitä varten. Markkinoille jää vain yksi kotimainen toimija, Fellow Finance.

Lainaaja.fi-palvelun toimitusjohtaja Sami Törmä kertoo, että syynä uusien lainojen myöntämisen lopettamiseen on syyskuun alussa voimaan astunut lakimuutos.

Sen myötä vakuudettomien kuluttajaluottojen korkokatoksi tuli 20 prosenttia. Samalla tuli voimaan kulukatto, jonka mukaan lainan muut kulut voivat olla maksimissaan 150 euroa vuodessa.

”Suurimmassa osassa vertaislainoja korko on ollut 8–20 prosenttia, joten korkokatolla ei ole suurta vaikutusta. Sen sijaan lainanhoitokulujen katto laittaa ansaintalogiikan uusiksi”, Törmä sanoo.

Lainaaja.fi peri aiemmin lainan ottajilta avausmaksun, joka oli 5–7 prosenttia lainasummasta. Palkkioita on Törmän mukaan jaksotettava jatkossa pidemmälle aikajaksolle.

Ansaintamalli vaatii muutoksia

Myös vertaislainoja myöntävä Fixura kertoo, että lakimuutos vaatii muutoksia yrityksen ansaintamalliin. Siksi se ei myönnä toistaiseksi uusia vertaislainoja tai kerää niihin pääomia.

”Aiomme kuitenkin jatkaa vertaislainojen välittämistä tulevaisuudessa, mutta toiminnan uudelleen käynnistämiseen voi mennä kuukausia”, Fixuran toimitusjohtaja Simon Sandvik toteaa.

Vertaislainamarkkinoiden markkinajohtaja Fellow Finance kertoo sen sijaan, ettei lakimuutoksella ole oleellisia vaikutuksia yhtiön toimintaan. Toimitusjohtaja Jouni Hintikan mukaan yhtiö aikoo jatkossakin välittää vertaislainoja ja ottaa vastaan sijoituksia.

”Meillä vertaislainoista perityt korot jäivät jo ennen lakimuutosta alle 20 prosentin. Lainan avausmaksuihin ja tilihoitokuluihin liittyvään hinnoitteluun teemme puolestaan muutoksia, jotka vastaavat kulukattoa”, Hintikka toteaa.

ENTÄ VEROT? Lue lokakuun Taloustaidon näköislehdestä juttu Vertaislainojen verotus yksityishenkilöllä. Voit lukea jutun, jos rekisteröitynyt Veronmaksajien verkkopalvelun käyttäjäksi.

Matti Remes

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti