Protektionismi teki näyttävän paluun, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump siunasi teräksen ja alumiinin tuontitullit. Trump hyödynsi vuonna 1962 säädettyä asetusta 232, joka antaa presidentille vallan asettaa tuontitulleja ilman edustajainhuoneen hyväksyntää, mikäli tuonti uhkaa kansallista turvallisuutta.
Teräksentuonnille määrättiin 25 prosentin ja alumiinille 10 prosentin tuontitullit. Tullit asetetaan kaikille muille valtioille paitsi Kanadalle ja Meksikolle.
Kanadan ja Meksikon tullisuoja on säädetty vain Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen uudelleenneuvottelujen ajaksi. Terästullit toimivat siis painostuskeinona kauppasopimusneuvotteluissa.
Euroopan Unioni ja Kiina vastaavat Yhdysvaltojen tulleihin todennäköisesti omilla kauppapakotteillaan. Samaan aikaan Yhdysvallat valmistelee Kiinaa vastaan uusia pakotteita tekijänoikeusrikkomusten nojalla.
Kyseessä ei ole ensimmäinen terästulliselkkaus. Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush sääti myös tullin teräksentuontia vastaan vuonna 2002. Euroopan Unioni vastasi säätämällä tullin Floridan appelsiinejä vastaan.
Florida on poliittisesti merkittävä osavaltio, koska se on vaaleissa kumman tahansa puolueen voitettavissa. Bush perui terästariffit seuraavana vuonna. Päätökseen vaikutti näkemys, että tariffit olivat taloudellisesti vahingollisia Yhdysvalloille.
Euroopan Unioni on jälleen hahmotellut poliittisesti painoarvoisia pakotteita. Listalla ovat esimerkiksi Harley-Davidson moottoripyörät, jotka valmistetaan republikaanijohtajan Paul Ryanin osavaltiossa Wisconsinissa. Kentucky Bourbon osuu republikaanijohtaja Mitch McConnellin osavaltioon. Levis farkkuja valmistavan yrityksen pääkonttori sijaitsee demokraattijohtaja Nancy Pelosin kotikaupungissa San Diegossa.
EU:n poliittisten tariffien vaikutusta vähentää se, että sekä republikaanit että demokraatit vastustavat entuudestaan tuontitulleja.
Trump on kertonut vastaavansa mahdollisiin eurooppalaisiin vastatulleihin asettamalla tullimaksut myös eurooppalaisia automerkkejä vastaan.
Trumpin tuontitullien arkkitehti on todennäköisesti emeritus professori Peter Navarro. Navarro on kirjoittanut useamman kirjan, joissa hän käsittelee kaupankäyntiä kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Yksi hänen keskeinen teemansa on, että kauppatasealijäämä vähentää talouskasvua. Hänen ajatuksensa ovat tuttuja edesmenneestä taloustieteellisestä ajatusvirheestä nimeltä merkantilismi.
Merkantilismin keskeisin ajatus on, että valtioiden välinen kaupankäynti on nollasummapeliä. Yhden hyöty on toisen tappio. Valtion rooli on tullien, monopolien ja muiden kilpailurajoitusten myötä kerryttää mahdollisimman suuri kauppataseylijäämä.
Ensimmäisten taloustieteilijöiden, kuten Adam Smithin, keskeisimpiä tehtäviä oli merkantilististen myyttien murtaminen. The Economist -lehti otti vapaakaupan keskeiseksi ohjenuoraksi.
Taloustieteilijät ovat lähes yksimielisiä siitä, että vapaakauppa on hyvinvointia lisäävä voima. Logiikka on yksinkertainen. Tuotanto kannattaa sijoittaa sinne missä sillä on parhaat edellytykset.
Presidenttivaalien jälkeen Trumpin puheet muurin rakentamisesta Meksikon rajalle ja rajasopeutusverosta (BAT) nostivat protektionismin nousun keskeiseksi huolenaiheeksi. Hankkeet kaatuivat osittain poliittisiin ja virhearviointeihin ja puutteelliseen valmisteluun. Heräsi myös arvioita siitä, että hankkeet olivat osa Trumpin bravadoa eikä megalomaanisia hankkeita ollut aikomustakaan toteuttaa.
Tuontitullien toteuttaminen vedoten kansalliseen turvallisuuteen viittaa Trumpin joukkojen osaavan käsitellä Yhdysvaltojen poliittista koneistoa aivan eri tavalla kuin valtakauden alussa. Hankkeiden vaatimattomampi mitoitus kielii paremmasta poliittisesta hahmotuksesta.
Trumpin joukoissa protektionismi koetaan keskeisenä osana kansallisen edun ajamista eli osana America First -ohjelmaa. Tästä syystä kaupparajoitteita on todennäköisesti tiedossa lisää.
Tulleilla ei ole merkittävää vaikutusta Yhdysvaltojen talouteen sillä teräksen- ja alumiinintuonti muodostavat vain 2 prosenttia Yhdysvaltojen kokonaistuonnista.
Tilanteen ajautuminen kauppasotaan on epätodennäköistä, koska Yhdysvalloissa republikaanit ja demokraatit vastustavat tulleja. Kongressi voi purkaa presidentin asettamat tullit, jos sekä senaatissa että edustajainhuoneessa kaksikolmasosaa äänestäisi toimenpiteen puolesta.
Presidentin valta voidaan siis murtaa mikäli demokraatit ja republikaanit liittoutuvat. Tuontitullien koskiessa vain kahta prosenttia tuonnista liittoutuma on puolueille poliittisesti liian kallis. Taloudellisen rasitteen kasvaessa kynnys epäpyhään liitoutumaan republikaanien ja demokraattien välillä madaltuu. Trumpin myötä materialisoitunut populistinen voima herättänee vastavoimia.
Valtteri Ahti
Kirjoittaja on Danske Bankin päästrategi
