veronmaksajat.fi

Kohti työhyggeä

Henna Peltola

Perustamme organisaatioomme uutta yksikköä ja tämän myötä olemme saaneet mahdollisuuden toteuttaa ajatuksia puhtaalta pöydältä.

Toki sysäyksen tälle on antanut ylimmän johdon rohkea asenne. Ensimmäisenä työpäivänä minulle annettiin ainoastaan kynä, tyhjä paperi ja iso kasa luottamusta, jonka pohjalta lähteä rakentamaan uutta. Ei niin tyypillistä finanssialan toimintaa, jossa ulkoisesta sääntelystä on pitkälti tullut myös osa sisäistä maailmaa.

Uusien tilojen suunnittelussa lähdimme liikkeelle siitä, että tilojen tulee kuvastaa sitä, keitä me olemme, eikä sitä, mitä toimialaa edustamme. Halusimme, että sisääntuloaula muistuttaa enemmän kutsuvaa lounge-tilaa kuin kylmää konttoria.

Neuvotteluhuoneet on teemoitettu ja nimetty Suomen luonnon mukaan, olemmehan suomalainen toimija. Ison neuvotteluhuoneen katosta roikkuu pilviä, ja toisessa neuvotteluhuoneessa on innovointinurkkaus isoine tyynyineen. Innostava ja kaunis ympäristö tuo hyvää fiilistä niin työntekijöille kuin asiakkaillemmekin.

Tiimiä kootessa pohdittavaksemme on noussut työntekijäkokemus. Olemme joutuneet miettimään arvojamme, kulttuuriamme sekä sitä, minkä vuoksi meille kannattaa tulla töihin.

Etätyöt ja erilaiset työajan joustot ovat hyväksi todettu käytäntö, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten perheen ja työn yhteensovittamista voitaisiin työpaikoilla edistää. Yrityksessämme on jo käytössä sairaan lapsen hoitopalvelu, ja rekrytoinneissa on noussut esiin pienten lasten vanhempien toive tehdä lyhennettyä työviikkoa, mihin suhtaudumme positiivisesti.

Tulevaisuudessa keskusteluihin nousevat yhä useammin varmasti myös ikääntyvien vanhempien hoitamisen tarpeeseen liittyvät joustamiskysymykset.

Perheystävällisyys ei ole sukupuoli- tai sukupolvisidonnainen asia. Hyvissä yrityksissä johdetaan käytännön kautta ja käytännöt ovat kaikkien saatavilla. Meillä koiran saa ottaa mukaan töihin, ja haluamme tutustuttaa perheet työarkeemme kutsumalla heidät ensimmäisinä uuden yksikkömme tupaantuliaisiin.

Suunnitteilla on myös tilojen antaminen sekä yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden käyttöön että hyödynnettäväksi henkilökunnan perhejuhlissa iltaisin ja viikonloppuisin.

Ihminen on aina kokonaisuus, ja elämän eri osa-alueet tukevat hyvinvointia. Kun työkaluina ovat molemminpuoliset joustot, inhimillisyys ja empatia, päästään arjen hallinnassa ja tasapainoisessa elämässä pitkälle.

Henna Peltola

Kirjoittaja on säästöpankkiirien johtaja Nooa Säästöpankissa.

Kirjoittajasta

Henna Peltola

Henna Peltola on säästöpankkiirien johtaja Nooa Säästöpankissa. Seuraa @peltolahenna Twitterissä.

Blogeissa