Sitra julkaisi tänään keskiviikkona (21.9) kiinnostavan tiekartan kiertotalouteen. Se sisältää kuvauksen kiertotalouden dynamiikasta sekä 6 avainhanketta, joiden kautta Suomesta halutaan tehdä konkreettisesti kiertotalouden johtava maa maailmassa.
Hankkeet kuvaavat kuinka esim. biotaloudesta, erilaisista harvinaisista materiaaleista ja avoimesta datasta saadaan yhteistyöllä tuotettua uusia konsepteja kansainvälisille vientimarkkinoille. Ensi vuonna Sitra aikoo järjestää suuren kansainvälisen kokouksen kiertotaloudesta.
Raportti on hyvin tehty, mutta pikaisen tutustumisen perusteella siitä näyttäisi uupuvan tärkeä näkökulma. Sitra on kirjoittanut oppaan markkinoille, jonka yritykset tuntevat jo hyvin. Kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntämiseksi tarvitaan suomalaisen omistamisen ja liiketoiminnan viennin strategia.
Ruotsalaisten suurpääomat istuvat ruotsalaisyritysten hallituksissa, ja ovat taitavia yhdistämään yrityksen edun maan edun kanssa yhteneväksi. Tämä näkyy mm. metsä- ja metalliteollisuuden yhtiöiden sijoittautumispäätöksissä ja hallitusjäsenyyksien jaoissa.
Ranskalaiset ja kiinalaiset yhtiöt toimivat globaaleilla markkinoilla kansalliset intressit jatkuvasti mielessä. Joko hyvällä tai pahalla. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun maiden pääministereillä on ollut ”ajatuksia” yhtiön strategian toteuttamiseksi.
Suomessa karsastamme näitä toimintatapoja. Pohjoismaiseen malliin kuuluu, että valtio hoitaa yrityksille puitteet ja antaa niiden kilvoitella sen jälkeen markkinoilla mahdollisimman vapaasti. Valtionomistuksessa pyritään jatkuvasti suurempaan läpinäkyvyyteen ja ennakoitavuuteen valtion intressien kommunikoimisessa.
Meillä pohjoismaisen ajattelutavan ystävilläkin on kuitenkin syytä pohtia aktiivisesti näiden toimintatapojen hyviä ja huonoja puolia.
Onnistuminen nk. ”megatrendien” kysyntään vastaamisessa vaatii suurten yritysten sitoutumista, keskinäistä yhteistyötä ja kansallista yritysstrategiaa. Tämä näkökulma jää ylipäätään suomalaisessa talouskeskustelussa hyvin vähälle.
Puhutaan paljon myös siitä, että Suomen pitäisi pyrkiä cleantechin suurvallaksi. Joidenkin mukaan jopa olemme jo sitä. Esim. Vihreiden puheenjohtaja Ville Ninistö on kuitenkin todennut osuvasti (Kauppalehti 20.9), että pienet suomalaisfirmat häviävät valtaville maailmanmarkkinoille, ellei kunnianhimon tasoa nosteta. Käy samoin kuin kotoisissa sote-harjoituksissa: kun pöydälle kertyy iso potti, mukana kyydissä ei kestä kuin rikkaimmat ja vahvimmat pelurit.
Internet, jakamistalous ja digitaaliset palvelut luovat uusia markkinoita ja teknologioita, ja niiden varaan rakentuvat innovaattoriyritykset pääsevät siten kasvamaan ohi perinteisten kilpailijoiden. Voidaan ajatella, että cleantech tai kiertotalous ovat lähtökohdiltaan perinteisempiä: esim. teollisuuteen investoimalla ja teollista internetiä toteuttamalla saadaan energiankulutus ja päästöt minimoitua.
Kasvussa tarvitaan kuitenkin erittäin vaativaa palveluarkkitehtuuria ja osaavaa globaalien arvoketjujen hyödyntämistä. Tämä ei onnistu pieniltä. Tarvitaan uusia nokioita: nopeaan, kansainväliseen kysyntään vastaamista suomalaisyhtiön oman laajentumisen kautta.
Suomessa puhutaan paljon start-upeista ja painotetaan pienyrittäjyyden merkitystä talouden nostamisessa uuteen kasvuun. Digitalisaation katsotaan vahvistavan uusin yritysten mahdollisuuksia tähdätä suoraan maailmanmarkkinoilla ja haastaa isompia. Kuinkahan paljon tässä on kotikutoista, yrittäjäjärjestöjen luomaa romantiikkaa ja kuinka paljon punnittua suunnitelmallisuutta?
Tällä hetkellä kansainvälinen markkina oligopolisoituu kovaa kyytiä. USA:ssa suuryritykset ja nimenomaan uudet, digiajan teknologiajättiläiset syövät pieniä start-uppeja kuin marjoja ravinnokseen. Vaikka kuinka pidämme pienistä yrityksistä ja toivomme uutta vetoa pk-sektorille, muualla maailmassa konsolidoituminen lisääntyy ja keskittää dataa, pääomia ja osaamista suurimpien haltuun. Ei ole lainkaan poissuljettua, että se mikä tapahtuu nyt teknologiamarkkinoilla (Google, Facebook, Uber) on vain esimakua tulevasta muillakin toimialoilla.
Suomalaisten yritysten pitää liittoutua osaksi suuria pelureita ja parhaassa tapauksessa pyrkiä itse kasvattamaan muskeleita maailmanvalloitusta varten. Suomeksi sanottua: kehittää omaa teknologia- ja palveluosaamista, ostaa pienempiä teknologiayhtiöitä ja perustaa nopeasti maayhtiöitä kehittyville markkinoille. Tässä on riskinsä, mutta vielä isompi riski on tulla itse syödyksi tai jäädä jälkeen markkinajohtajista.
Fortumin ja Konecranesin kaltaiset yritykset voivat näyttää esimerkkiä. Fortum osti kiertotalousyhtiö Ekokemin ja aikoo panostaa vahvasti kehittyvien talouksien markkinoille menemiseen. Sillä riittää muskeleita kansainvälisen tason läpimurtoon, jos taustalta löytyy kotimaista ymmärrystä ja sitoutumista siihen, mihin isossa kuvassa pyritään.
Ville Kopra toimii johtavana asiantuntijana Miltton Networks Oy:ssä
