veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Voiko taloutta verrata seiväshyppyyn?

Antti Marttinen

Mitä se on se talouden kansainvälinen kilpailukyky, josta koko ajan puhutaan? Onko se 1,5+1,7+0,7+0,3?  Vai kenties 0,9+0,6+0,1+0,45+1,72+0,4+0,6? Vai sittenkin ihan muuta?

Urheilusta kilpailukyvyn mittarit löytyvät paljon helpommin. Kilpailukykyä on se, että potkaisee pallon maaliin tai ylittää riman korkeammalta kuin muut.

Kilpailukykyä ei ole menestyminen rankkauksissa, puhutaan sitten urheilusta tai taloudesta. Ei ole sekään, että treeneissä penkistä nousee rautaa ihan tajuton määrä. Vain tulokset ratkaisevat.

***

Suomen talouden kilpailukyvystä puhutaan nyt niin paljon sen takia, että emme ole pärjänneet. Vienti ei vedä, talous lamaa. Seiväshyppääjä Suominen ei ole päässyt riman yli kahdeksaan vuoteen.

Kaikki tutut selitykset on käyty läpi. Pöljä päivä ei ole sattunut kohdalle ja tuomarit ovat olleet ilkeitä. Vastatuuli masentaa. Ja sitten se mykoplasma!

***

Alun numeroyhdistelmät ovat laskelmia eri toimenpide-ehdotusten vaikutuksesta kilpailukykyymme. Kuka tahansa ymmärtää, ettei niillä ole paljoa yhteyttä elävään elämään. Lopputulos on aina korkeintaan sinne päin.

Ei sitäkään oikeasti tiedetä, alkaisiko Suomella mennä ratkaisevasti paremmin, jos kilpailukyky paranisi kolmella, kolmellatoista vai vasta kolmellakymmenellä prosentilla.

Näennäistarkkoja laskelmia tehdään päätöksenteon yhden peruspiirteen takia. Se on se, että aina yritetään ylittää rima niukimmalla mahdollisella tavalla. Mittaillaan, että seiväshyppääjä Suomisen jalkojen pitäisi kulkea viisi senttiä, vatsan kolme ja käsien kuusi senttiä korkeammalta, niin koko ruumis (teoriassa) hivuttautuisi yli riman.

Eihän se näin mene. Kun ratkotaan ongelmia niukimmilla mahdollisilla muutoksilla, kohta joudutaan päättämään lisää. Ja sitten lisää ja lisää, kun ei riittänytkään. Näin on toimittu EU:ssa ja näin toimitaan usein myös Suomessa. Kun se rima ei millään ylity.

***

Talous ei ole urheilukilpailua. Se on kansainvälisellä tasolla vielä raaempaa. Urheilussa voi mitalikin tuoda kunniaa, mutta taloudessa lisääntyy koko ajan ”winner takes all”-suuntaus. Melkein hyvä ei riitä mihinkään.

On monta vaihtoehtoista tietä huipulle, monta tapaa parantaa. Mutta kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa, täytyy valita joku tie ja edetä sitä määrätietoisesti. On pakko valita.

Huonoin vaihtoehto on tehdä liian vähän. Silloin nähdään kova vaiva, koetaan kaikki kivut ja paineet – eikä saada palkkioksi mitään. Parempi on tehdä vaikka vähän liikaa; ei kai siitä suurta haittaa ole, jos kilpailukyky paranee enemmän kuin oli tarkoitus? 

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja

Kirjoittajasta

Antti Marttinen

Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja. Seuraa @AnttiMarttinen Twitterissä.

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.