Juhlapuheissa Suomen ja suomalaisten taloudellisen menestyksen perusteeksi ja voimaksi väitetään osaaminen. Meidän pitäisi ylläpitää ja parantaa osaamistamme koko elämämme ajan.
Jos Suomen tulevaisuus on elinaikaisen oppimisen varassa, on nykyinen verotuskäytäntö vakava uhka maamme tulevaisuudelle. Järjestelmä rankaisee oppimista verottamalla, erityisesti silloin kun kansalainen maksaa itse koulutuksensa.
Järjestelmän perusperiaate on nettotulon verottaminen. Ennen veron laskemista tuloista vähennetään tulojen hankkimisesta aiheutuneet menot. Elantomenoja ei voi vähentää.
Periaate on selkeä ja hyväksyttävä, mutta piru piilee yksityiskohdissa. Kouluttautumiskulut voivat olla elantomenoa tai ne voivat olla tulonhankkimiskulua. Kyse on tulkinnasta, ja se tulkinta on tänään 50 vuotta ajastaan jäljessä.
Peruskoulutuksen hankkiminen on elantomenoa. Yleensä me saamme yleissivistävän ja ammattiin valmistavan koulutuksen verovaroin. Ongelmia verotuksessa tulee, kun ammatissa toimiva henkilö haluaa lisätä osaamistaan omalla rahalla. Päivän ja parin kurssit hyväksytään, mutta kunnon panostus koulutukseen saa verottajan tarttumaan punakynään.
Vähennystä ei saa, jos kurssilla oppii jotakin ihan uutta. Lisäsivistys tulkitaan peruskoulutukseksi ja verotuksessa vähennyskelvottomaksi. Tulosvastuullisiin tehtäviin sairaalassa kohonnut lääkäri tai kansanedustajaksi päässyt poliisi ei saa vähentää verotuksessa itse hankkimaansa yritystalouden tai kansantalouden opiskelua. Mielestäni on aivan älytöntä rinnastaa ylilääkärin taloushallinnon opinnot kaksikymppisen ylioppilaan tradenomiopintoihin. Tuskin ylilääkäri siirtyy valmistuttuaan kirjanpitäjäksi.
Vähennyksen saadakseen veronmaksajan on osoitettava, että hankittu koulutus on tarpeen juuri nykyisissä työtehtävissä. Vaatimus merkitsee, että työttömän on mahdotonta parantaa työmarkkina-asemaansa omaehtoisella koulutuksella. Hänen on pakko tyytyä verovaroin kustannettuun koulutukseen, sopii se hänelle tai ei.
Itse maksettu uuden asian oppiminen on siis nykytulkinnan mukaan elantomenoa, mutta sitä voi olla myös oman alan opiskelu, jos lopputuloksena on uusi titteli. Korkeimman hallinto-oikeuden tuoreen päätöksen mukaan psykologin psykoterapiaopinnot ovat elantomenoa, koska kurssin suorittanut saa sen jälkeen käyttää nimensä yhteydessä uutta titteliä. Sillä ei tuntunut olevan merkitystä, että koulutuksesta oli suurta hyötyä psykologin senhetkisessä työssä.
Koulutusmenojen vähennysvaatimus torjutaan väittämällä koulutus elantomenoksi eikä tulonhankkimismenoksi. Hämmästyttävää on, että viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on hyväksytty työnantajan maksama koulutus, mutta itse maksettua ei.
Voiko siis se, kuka maksaa laskun, ratkaista, onko kyseessä elantomeno vai ei? Mielestäni ei voi. Se, että työnantaja maksaa laskun tai osan siitä tai antaa käyttää työaikaa koulutukseen, on vain osoitus siitä, että koulutuksesta on hyötyä työnantajalle.
Työmarkkinoiden koulutusvapaakiista nosti työvoiman kouluttamisen ja verotuksen lehtien otsikoihin. Verohallinto on uusinut ohjeistustaan selvästi kannustavampaan suuntaan.
Nyt näyttääkin siltä, että hallinto-oikeudet ovat tulppana omaehtoisen koulutuksen lisääntymiselle. Verohallinto ei voi antaa KHO:n linjan vastaista tulkintaohjetta, joten KHO:n pitäisi muuttaa linjaansa. Hallintoneuvokset pitäisi ilmeisesti panna kurssille.
Vesa Korpela on lakiasiain johtaja Veronmaksajain Keskusliitossa
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 18.3.2015.
