veronmaksajat.fi

“Seventy is the new 60”

Jukka Ahtela

Ennen vanhaan ihmiset vanhenivat nopeammin. Töitä tehtiin myös enemmän ja vanhemmalla iällä kuin nykyään. Nämä havainnot voi tehdä, kun selailee esimerkiksi Suomen Kuvalehtiä 1920- ja 30- luvuilta. Viisikymppisten syntymäpäiväkuvissa pönöttää vakavia miehiä (vain miehiä), joita nykykriteerein voisi arvioida lähemmäs seitsemänkymppisiksi. Pikku-uutisten vakioaineistoa ovat sankaritarinat yli 80-vuotiaista postinkantajista, jotka hoitavat päivittäin kymmenien kilometrien jakelureitit tiettömien taipaleiden taa.

Nykymaailmassa sankaritarinat ovat toisenlaisia ja syntymäpäiväkuvissa esiintyy hyvinvoivia ja nuorekkaita naamoja, miehiä ja naisia, ”ei päivääkään ikäistään vanhemman näköisiä”; ”Seventy is the new 60” sanotaan Amerikoissa. Mutta ikä ei ole edelleenkään naurun asia. Se on vakava asia. Väestö ikääntyy, huoltosuhde heikkenee, ikäsidonnaiset menot kasvavat, kestävyysvaje repeää.

Suomi on Saksan peesissä väestöltään pian Euroopan ikääntynein kansakunta. Työuria pitää pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Eläkeikää on nostettava. Tämän me tiedämme kaikki. Tiedämme, että tarttis tehdä jotain, mutta on niin vaikeaa päättää.

Väestön miljardikerholaiset Kiina ja Intia ikääntyvät kovaa vauhtia nekin, Kiina nopeammin, koska syntyvyys pienenee jatkuvasti. Vuonna 2050 Kiina tulee olemaan väestöltään hyvin ikääntynyt kansakunta. Mutta asiantuntija-arvioiden mukaan se pärjää hyvin, paremmin kuin Intia.

Ratkaiseva ero on koulutus. Kiinan väestö on jo nyt paremmin koulutettua kuin Intian. Koulutetut, osaavat ihmiset tekevät työtä tuottavammin, pidempään ja ovat lisäksi terveempiä. Kiinassa töitä tehdään paljon tietysti senkin takia, että eläke-edut ovat niukkoja. Oleellista on kuitenkin huomion kiinnittäminen ihmisten osaamiseen, inhimilliseen pääomaan, jonka varassa kansakunnan pärjääminen viime kädessä lepää.

Niin juhlapuheenomaiselta kuin se kuulostaakin, huolehtiminen kansakunnan inhimillisestä pääomasta on se metsä, joka meidän pitäisi nähdä puilta. Metsä tässä katsannossa tarkoittaa ihmisen osaamisen mielekästä, pitkäjänteistä ja tuottavaa kehittämistä ja hyödyntämistä koko eliniän ajan, ihmisen arvoa kunnioittaen.

Pitkä työura on luonnollinen alusta tähän. Puita ovat politiikat kuten sosiaali- ja terveyspolitiikka – eläkepolitiikka mukaan lukien -, veropolitiikka, työvoimapolitiikka, koulutuspolitiikka, teknologiapolitiikka ja maahanmuutto. Ne tulisi nähdä toisiaan tukevina ja inhimillistä pääomaa rakentavina tekijöinä; ei erillisinä sektoreina, jotka päivänpolitiikassa taistelevat niukoista resursseista. Suomella on historiallisesti hyvät näytöt koulutuksen, osaamisen ja työn arvostamisesta. Niiden pohjalta on hyvä jatkaa tulevaisuuteen.

Jukka Ahtela on varatuomari, yrityksessä Ahtela Consulting Oy

Kirjoittajasta

Jukka Ahtela

Varatuomari Jukka Ahtela on Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen ja Eläketurvakeskuksen hallituksen puheenjohtaja. Seuraa @AhtelaJ Twitterissä.

Blogeissa