Seuraan Suomen taloutta tilastojen avulla ammatikseni ja olen tällä hetkellä hämmentynyt sekä murheissani: Suomi ei ole vielä toipunut vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisin jälkeisestä talouskriisistä.
Kriisin olemus poikkeaa täysin 1990-luvun alun lamasta. Nyt pudotuksen taustalla on työn tuottavuuden romahdus. Pitkäkestoinen työn tuottavuuden heikentyminen viittaa vakaviin kilpailukykyongelmiin, varsinkin kun Ruotsissa ja Saksassa tuottavuus on elpynyt uusille huipputasoilleen.
Elektroniikkateollisuuden alasajo selittää ison osan työn tuottavuuden pudotuksesta. Elektroniikkateollisuuden voimakas tuottavuutta kasvattava vaikutus ennen kriisiä perustui kuitenkin vahvasti suomalaisten yritysten kehittämään uuteen tieto- ja viestintäteknologiaan. Tämä osaaminen on edelleen tallella Suomessa. Nyt keskeisiä kysymyksiä ovatkin:
■ Pystymmekö kohdentamaan nämä resurssit uudelleen kansantaloudessa yhtä tuottavasti kuin ennen?
■ Millaisilla kannustimilla näiden tällä hetkellä vapaiden resurssien uudelleen sijoittumista voisi lainsäädännöllisillä toimilla ja veroratkaisuilla tukea ja jopa vauhdittaa?
Globaalin kysynnän muutosta emme voi viime kädessä syyttää vaikeuksistamme, sillä vaikeinakin aikoina kansainvälisillä markkinoilla jokin globaaleista toimijoista voittaa pelin ja saa kaupat tehtyä. Se, joka voittaa, on yleensä se tuottavin toimija. Reaalinen kilpailukyky lienee silloin kunnossa, kun tavara ja palvelut löytävät ostajansa.
Suomen työn tuottavuuden romahdusta voimme tarkastella myös yrityssektorimme kannattavuuden avulla, sillä tuottavuus on kannattavuuden perusta. Ruotsissa kannattavuus on vaikeista vuosista huolimatta samalla tasolla kuin 2008, ja korkeammallakin käytiin 2010-11, kun maailmantalous elpyi. Suomalaisyritysten kannattavuus ei missään vaiheessa parantunut vuoden 2008 alkua paremmaksi, vaan on pysynyt huomattavasti heikompana.
Ennen rahaliittoon kuulumista kansantaloutemme kannattavuusongelmat korjattiin valuutan devalvoinnilla. Nykyisissä olosuhteissa kannattavuus paranee joko reaalipalkkojen laskiessa tai työllisyyden heikentyessä. Sopeutuminen näyttää edenneen yksityisellä sektorilla toistaiseksi pääasiallisesti työllisten määrää pienentämällä.
Lisäksi yritysten investoinnit ovat romahtaneet, mikä on ymmärrettävä seuraus kannattavuuden heikentymisestä. Ruotsissa yksityisen sektorin investoinnit ovat kuroneet koko taantuman aiheuttaman kuilun ja kivunneet uusille huipputasoilleen.
Yritysinvestoinnit kulkevat normaalisti käsi kädessä työllisyyden kasvun kanssa, joten investointilaman jatkuminen on kova isku työllisyysodotuksille. Eikö nyt ole korkea aika katsoa mallia niistä talouksista, jotka ovat rakenteellisesti lähellä meitä, mutta toimivat paremmin? Ruotsi on lähellä, mutta niin kaukana.
Tiina Helenius on Handelsbankenin pääekonomisti
