Eduskuntavaalien huomaa lähestyvän, kun poliittinen retoriikka saa yhä lisää tilaa mediassa. Otollisen maaperän tälle luo myös Suomen kansantalouden epäselvä tilanne. Päättyvä vaalikausi on kituuteltu, eikä piristävää valoa ole juuri näkyvissä tulevaisuudessakaan. Niinpä poliittisella kentällä on helppo heittää, ettei sama meno voi jatkua. Jotain tarttis tehrä. Yksimielisyys päättyy kuitenkin tähän.
Tilannetta voisi kuitenkin selkeyttää se, että tiedettäisiin mitä on tehty. Yksi harvinaisen yleinen käsitys tuntuu olevan, että taloutta on viime vuosina elvytetty kotimaisin päätöksin. Tästä herää kysymys, että mitä elvytyksellä oikein tarkoitetaan?
Talouden elvytyksessä on kyse finanssipolitiikasta, eli valtion tai laajemmin koko julkisen talouden tuloihin ja menoihin kohdistuvista toimista. Elvyttävä finanssipolitiikka tarkoittaa sitä, että veroja kevennetään ja/tai julkisia menoja lisätään. Toisin sanoen kansalaisten ja yritysten tuloja kasvatetaan julkisen vallan päättämillä muutoksilla. Finanssipolitiikan tarkka mittaaminen ei toki ole helppoa puuhaa - mihin lähtökohtaan tai vuoteen sitä esimerkiksi pitäisi verrata - mutta suuntaviivat ovat kuitenkin selvillä.
Monet pitävät suhdanneautomatiikkaa virheellisesti elvytyksenä. Kun taantumassa esimerkiksi työttömyysmenot kasvavat ja verotulot pienenevät ilman uusia poliittisia päätöksiä, puhutaan automatiikasta, joka monesti tasaa suhdannevaihteluita elvytyksen tapaan. Taloudellisen toiminnan vähenemisestä johtuva verotulojen pieneneminen ja työttömyyden kasvu ei kuitenkaan ole finanssipoliittista elvytystä. Samoin ikäsidonnaisten menojen automaattinen kasvu väestön vanhetessa ei ole elvytystä.
Elvytykseen viitataan monesti myös yksittäisten lisäpanostusten tapauksissa, esimerkiksi kun valtio tukee rahallisesti länsimetron rakennusurakoita tai homekoulujen korjauksia. Näitä voi toki kutsua elvyttäviksi päätöksiksi, mutta finanssipolitiikan kokonaisuuskuvaa ne eivät välttämättä muuta elvyttäväksi, mikäli samaan aikaan toisella kädellä kiristetään veroja ja leikataan muita menoja. Vaikka siltarumpujen rakentamista kutsuisi elvyttäväksi työllisyystoimeksi, samalla toteutetut veronkiristykset takaavat sen, ettei kyse ole elvytyksestä vaan tulonjakopolitiikasta.
Kun julkisuudessa on paljon puhuttu elvytyksestä tälläkin vaalikaudella, voi monelle tulla yllätyksenä se, että elvytystä ei ole todellisuudessa harjoitettu vuosiin. Päinvastoin, finanssipolitiikka on ollut kiristävää. Verotuksen osalta kiristykset alkoivat jo ennen nykyistä vaalikautta.
Finanssipolitiikan huomattavasta kiristyksestä suuntaa antaa verotuksen osalta kokonaisveroasteen nousu. Kansantalouden kokonaisveroaste on tänä vuonna peräti kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin mitä se oli ennen finanssikriisiä vuonna 2007. Finanssikriisin iskiessä veroelvytystä ensin toteutettiin, minkä johdosta myös veroaste laski vuodesta 2007 vuoteen 2010. Tämän jälkeen finanssipolitiikan linja muuttui huomattavan kiristäväksi, mistä kertoo veroasteen nousu jo siis kriisiä edeltäneeseen vuoteen 2007 nähden.
Valtiovarainministeriön Taloudellisen katsauksen mukaan käänteistä elvytystä, eli julkisen talouden sopeutustoimia on pelkästään tällä vaalikaudella tehty vuoden 2015 tasolla kuudella miljardilla eurolla. Kun tämä summa on poissa ihmisten taskuista, on sillä varmasti kaikkea muuta kuin elvyttävä vaikutus kansantalouteen.
Mikael Kirkko-Jaakkola on Veronmaksajain Keskusliiton pääekonimisti
