Etusivu
-
RAHAT 29.1.2016
Tarkista, että ”talletus” on talletus!
Jos haluat talletuksen, ole tarkkana, ettet epähuomiossa valitse jotain aivan muuta. Tarjolla on sijoitustuotteita, jotka ehkä äkkiseltään vaikuttavat talletuksilta, mutta eivät sellaisia ole. Ne voivat olla vaikkapa osakkeita. -
RAHAT 28.1.2016
Mitä kuuluu rahastoille?
Vertailimme osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. -
KOTI 28.1.2016
Estääkö työhuone asunnon verovapaan myynnin?
Olen ammatinharjoittajana käyttänyt osaa asunnostani työtilana ja vähentänyt vastaavan osuuden hoitovastikkeesta elinkeinoverotuksessani. Jos myyn asunnon, onko edellä mainitulla vaikutusta myynnin verovapauteen? -
VEROT 27.1.2016
Jäännösveron kakkoserä maksuun 2. helmikuuta
Jäännösveron toisen erän eräpäivä on tiistaina 2. helmikuuta. Jäännösvero maksetaan kahdessa erässä, jos vero on 170 euroa tai enemmän. -
RAHAT 27.1.2016
Mysteeriöljy piinaa markkinoita
KARON PÖRSSI Osakemarkkinat ovat syöksyilleet viime aikoina yhtä matkaa öljyn kanssa. Pörssit ovat päässeet vähemmällä, mutta öljyn ja osakeindeksien graafeissa on yllättävästi samaa muotoa. -
RAHAT 27.1.2016
Osakesijoittaja, älä hermostu!
Moni uskoo, että pörssivuosi jää tänä vuonna viimevuotista laihemmaksi. Sijoittajan ei kannata kuitenkaan hötkyillä, sanovat asiantuntijat. -
VAPAALLA 26.1.2016
Tavaroiden alkuperä kiehtoo
Huutokaupattavien tavaroiden hintaa nostaa yleensä tieto esineen omistuksen historiasta. Ainakin, jos omistajiin on kuulunut tärkeitä henkilöitä tai jos esineisiin on liittynyt joitain dramaattisia tapahtumia. -
RAHAT 26.1.2016
Mistä pankista paras korko 10 000 euron talletukselle?
Ylimmillään 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) tarjottiin tammikuun alussa 1,50 prosentin korkoa ja alimmillaan vain 0,15 prosentin korkoa. -
VAPAALLA 25.1.2016
Katsastuksessa kahden kerroksen väkeä
Trafin julkaisemien mallikohtaisten vikatilastojen mukaan korjauskehotuksia annetaan määräaikaiskatsastuksissa yhä enemmän. Myös hylkäykset ovat lisääntyneet. -
VAPAALLA 25.1.2016
Avustimet eivät korvaa ajotaitoa
Nykyautot ovat tulvillaan järjestelmiä, jotka auttavat kuljettajaa erilaisissa ajotilanteissa. Toinen toistaan monipuolisemmista autoilua helpottavista järjestelmistä tärkein on edelleen auton kuljettaja. Juuri hän tekee päätökset – oikeat tai väärät. -
KOTI 25.1.2016
Asuntolainojen korot laskusuunassa
Pankkien Taloustaidolle antamien asuntolainatarjousten korot ovat laskussa. Tammikuussa edullisin korkotarjous on 1,08 % ja kallein 1,50 % kuten myös marraskuun lopussa. -
KOTI 25.1.2016
Uudistuva euribor heilahtelee enemmän
Uudet euriborit laskettaisiin toteutuneiden vakuudettomien rahamarkkinakauppojen perusteella. Uudistetut euriborit on tarkoitus ottaa käyttöön ensi heinäkuun alussa. -
TYÖ & ELÄKE 25.1.2016
Kuka voi saada omaishoitajan tukia?
Omaishoidon palkkiot ja palvelut ovat nykyisin kokonaan kuntien päätettävissä, joissa vaihtelu on erittäin suurta. Tämä aiheuttaa eriarvoisuutta. -
RAHAT 22.1.2016
Kulutusluotot vertailussa: mistä saa edullisimmin luottoa?
Kulutusluottojen korot vaihtelivat Taloustaidon tammikuussa saamissa tarjouksissa 5,23 prosentista 10,48 prosenttiin. -
VAPAALLA 22.1.2016
Ford S-MAXissa on hyvin tilaa seitsemälle
Ford S-MAX on kookas tila-auto. Sisällä tilaa on ruhtinaallisesti ja Ford kulkee ison auton tavoin, mutta ahtaissa tiloissa S-MAX tuntuu melkoiselta kaapilta. -
VAPAALLA 22.1.2016
Portugalin eloisat punaiset viinit
Jos tavoitteena on löytää hyvin kohtuuhintainen, mutta kuitenkin luonteikas punaviini, kannattaa Alkossa askel suunnata Portugali-hyllylle. Siinä missä vastaavan hintaluokan eli noin 8-10 euron uuden maailman viinit ovat yleensä tappavan tylsiä, löytää portugalilaisista huomattavasti laajemman makupaletin. -
VAPAALLA 22.1.2016
Ford Mondeo Vignale ei vastaa odotuksia
Vignale Mondeon koeajo jätti koeajajan ihmettelemään, saako ostaja vastinetta brändistä maksamalleen hinnalle. Uusi premium-malli Ford Mondeo Vignale ei vastaa odotuksia. -
KOTI 21.1.2016
Miten yhdistettyjen asuntojen myyntivoittoa verotetaan?
Omistamme niin sanotun kahden perheen omakotitalon, jossa asunnot on yhdistetty vuosia sitten. Osoitteemme on asuntoon kaksi. Joudummeko maksamaan luovutusvoittoa asunnosta yksi? -
KOTI 20.1.2016
Tontinosan lunastushinnasta ei varainsiirtoveroa
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan osakkaan ei tarvitse maksaa tontinosan lunastushinnasta ja tontinosan lunastushinnan maksamiseen liittyvistä kuluista varainsiirtoveroa. -
RAHAT 20.1.2016
Suomi-rahastot peittosivat indeksin – vai peittosivatko?
KARON PÖRSSI Vuoden alussa on tapana kirjoittaa artikkeli, jonka otsikossa kauhistellaan, että rahastot ovat hävinneet pörssi-indeksille. Tänä vuonna Karo Hämäläinen ei kirjoita tuollaista otsikkoa.
Näitä muut lukevat nyt
-
VAPAALLA 11.12.2023Kelloharrastaja ei piilottele aarteitaan – käytetty rannekello maksaa joskus jopa enemmän kuin uusiKello on rannetta koristava käyttöesine ja parhaimmillaan myös sijoitus. Kelloharrastuksessa yhdistyvät kiinnostus tekniikkaan, historiaan ja estetiikkaan sekä keräilijöiden sosiaalinen yhteydenpit...
-
TYÖ & ELÄKE 11.12.2023Miten määräaika lasketaan työkomennuksella?Olen ollut työkomennuksella kaksi ja puoli vuotta. Nyt olen ollut muualla töissä viisi kuukautta. Saisin uudelta työnantajalta työkomennuksen samaan kohteeseen, jossa olin aiemmin töissä vanhan työ...
-
VAPAALLA 8.12.2023Miten voin lahjoittaa joulukeräykseen?Joulun alla voi taas osallistua moniin keräyksiin ja auttaa lähimmäistä. Hope ry:n Eveliina Hostila kertoo, miten käytännössä kannattaa toimia ja miten apu pääsee perille. Miten Hope ry:n joulukerä...
-
VAPAALLA 8.12.2023Talviajon taidot haltuun – muista oikea tilannenopeus ja riittävä välimatkaTurvallinen talviajo ei vaadi mitään erikoisosaamista tai kovaa harjoittelua auton käsittelytaitojen hiomiseksi. Riittää, kun huolehtii siitä, että muutama perusasia toimii. Niistä tarkeimpiä ovat ...
-
VEROT 8.12.2023Sähköauto työsuhde-etuna – tällaisia veroporkkanoita on tarjollaMillainen etu on kyseessä, jos työnantajalta voi saada työsuhde-eduksi sähköauton? Millaisia veroporkkanoita on tarjolla ja kumpi työntekijän kannattaa valita – vapaa autoetu vai käyttöetu? Toimitt...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






