veronmaksajat.fi

KOTI

Sähkösopimus on vaikea kauppatavara puhelinmyynnissä

Sähkösopimus on vaikea kauppatavara puhelinmyynnissä
3.4.2017

Tarkista huolella, millaiselta yhtiöltä ostat sähkösi. Lue sopimuksesi ehdot, seuraa sähkölaskujasi. Sähkösopimus ei ole helppo kauppatavara. Sähkön puhelinmyynti aiheuttaa jatkuvasti valituksia ja yhteydenottoja kuluttajaviranomaisille.

Sähkö on välttämättömyyshyödyke – ilman sähköä ei nyky-yhteiskunnassa tule toimeen. Tätä mieltä ovat myös lainsäätäjä ja kuluttajien oikeuksia valvovat viranomaiset. Verkkosähköä pitää saada kohtuuhintaan ja kohtuullisin ehdoin kaikkialla, mihin sähköverkko ulottuu.

Sähkön laadun pitää täyttää tietyt standardit, ja esimerkiksi pitkittyneet sähkökatkot pitää hyvittää kuluttajalle. Myyjien ja tuottajien pitää noudattaa hyviä kauppatapoja ja viranomaisten määräyksiä, eikä esimerkiksi hintoja saa korottaa mielivaltaisesti.

Jakeluyhtiö Caruna aikoi korottaa sähkön siirtohintoja joillakin alueilla kerralla 22-25 prosenttia alkuvuonna 2016. Yhtiö kuitenkin alensi korotuksen 15 prosenttiin kuluttajaviranomaisten vaatimuksesta. Valmisteilla oleva laki määrittelee nykyistä tarkemmin, mikä on kohtuullinen kertakorotus.

Finkraft Oy korotti vuoden 2015 aikana toistaiseksi voimassa olevien sähkönmyyntisopimusten energian hintaa jopa 40-60 prosenttia. Kuluttajan sähköenergian hinta nousi yhtäkkiä jopa huimat 2,5 senttiä kilowattitunnilta.

Yhtiö perustelee korotuksia muutoksilla Pohjoismaisen sähköpörssin spot-hinnoissa ja liiketoiminnan kuluissa. Kuluttaja-asiamiehen mukaan korotuksille ei kuitenkaan ole asianmukaisia perusteita. Kuluttaja-asiamies haastoi Finkraft Oy:n markkinaoikeuteen syksyllä 2016. Markkinaoikeuden ratkaisun odotetaan valmistuvan kevään 2017 aikana. 

Hinnankorotuksista ilmoitettava erikseen

Kuluttaja voi kilpailuttaa ja valita sähkön myyjän, mutta jakelusta vastaavaa sähkönsiirtoyhtiötä kuluttaja ei voi valita.

Kuluttaja voi irtisanoa sähkön myyjän kanssa tekemänsä toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen koska tahansa kahden viikon irtisanomisajalla. Eli äänestä rahoillasi ja vaihda sähkön myyjää, jos ehdot ja hinnat eivät miellytä!

Sähkön myyjän pitää ilmoittaa olennaisista muutoksista, esimerkiksi hinnankorotuksista, vähintään kuukautta etukäteen kirjeellä tai sähköpostilla.

”Pelkästään muutos verkkopankkiin tulevassa e-laskussa ei riitä”, sanoo Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Jukka Kaakkola. Aikaa siis pitäisi olla, jos myyjä toimii asianmukaisesti. Monet kuluttajat kuitenkin huomasivat Finkraftin hintojen korotukset vasta kuukausien kuluttua.

Siispä tarkista sähkölaskusi ennen kuin hyväksyt sen, ja lue sähköyhtiöistä tuleva posti heti. Reklamoi myyjälle välittömästi havaitsemistasi virheistä ja epäasiallisuuksista. Ota yhteys kuluttajaviranomaisiin, jos reklamointi ei tehoa. 

Sopimus määräajaksi vai toistaiseksi?

Toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus sopii parhaiten kuluttajalle, jolla on aikaa ja kiinnostusta seurata sähkön hintojen muutoksia. Viime vuosina sähkön on saanut edullisimmin sopimuksilla, joissa kuluttajan hinta vaihtuu jopa tunneittain pohjoismaisen Nord Pool -sähköpörssin hinnan mukaan. Älytalon vesivaraajan voi ohjelmoida lämpenemään ja sähköauton latautumaan, kun energia on edullista. Sähkösaunan voi jättää lämmittämättä, kun energia on hirmukallista.

Pörssisähkön hinta voi kuitenkin yhtäkkiä nousta korkeuksiin eli riskit ovat suurempia kuin yleisimmissä sopimuksissa, joissa hinta on vakaa vähintään kuukauden kerrallaan. Yllätyksiltä välttyy varmimmin, kun ostaa sähkön esimerkiksi vuodeksi kiinteällä hinnalla.

Määräaikaisesta ei kuitenkaan pääse irti ennen sopimusajan loppua, vaikka sähkön markkinahinta laskisi tai mieli muuttuisi. Joihinkin määräaikaisiin saa lisämaksusta oikeuden vaihtaa energialajia sopimuskauden aikana.

Määräaikainen jatkuu toistaiseksi voimassaolevana sopimusajan päätyttyä, jos ei erityisesti muuta sovita. Päätä jatkosta hyvissä ajoin, sillä saman kauppiaan toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen hinnat saattavat olla huomattavasti korkeampia. 

Älä anna pienten päivämaksujen hämätä

Paikallinen sähkönjakeluyhtiö on alueensa monopoli, ja se laskuttaa sähkön siirron. Saat eri laskun energiasta, jos tilaat sähköenergian toiselta yhtiöltä.

Laskut kannattaa tarkistaa erityisen huolellisesti sähkön toimittajan vaihtuessa ja muuton yhteydessä, sillä joidenkin yhtiöiden loppulaskuissa on esiintynyt virheitä. Tarkista, että energiamäärät eri laskuissa pitävät paikkansa. Käyttöpaikan loppulasku pitäisi saada viimeistään kuuden viikon kuluttua muutosta tai katkeamisesta. Sähkön toimitus ei katkea, vaikka myyjä vaihtuu.

Jotkut sähkön myyjät kauppaavat myös vakuutuksia, joiden ehdot kannattaa lukea huolellisesti ennen tilausta. Vakuutuksia saatetaan tarjota kylkiäisinä kampanjoissa ja puhelinmyynnissä.

Lisäpalvelun maksuton aloituskuukausi on petollinen, koska tarpeettoman palvelun peruminen unohtuu herkästi. Älä anna myöskään näennäisen alhaisen päivähinnan hämätä. Onko palvelu vuodessa tuottamiensa kustannusten arvoinen?

Esimerkiksi Kotimaan Energia Oy:n ”Säästöpaketti” on nimestään huolimatta vakuutus, joka maksaa ”17,4 snt/päivä” eli noin 60 euroa vuodessa.

Selvitä, mitkä vahingot kotivakuutuksesi kattaa.  Esimerkiksi Säästöpakettiin sisältyvät ukkosen aiheuttamat vauriot ovat kerrostaloissa harvinaisia, vaikkakin mahdollisia.

Vakuutus korvaa sähkölaskut enintään puolen vuoden ajalta työttömyyden tai työkyvyttömyyden iskiessä. Korvausta ei kuitenkaan heru esimerkiksi, jos työkyvyttömyys johtuu uupumuksesta, stressistä tai masennuksesta tai jos työttömyys seuraa määräaikaista työsuhdetta. Alle 30 päivän työttömyysjakso ei oikeuta korvaukseen – ja niin edelleen.

”Säästöpaketin” voi irtisanoa, vaikka määräaikainen sähkösopimus jatkuu. 

Sähkö on mutkikas tuote puhelinmyyntiin

Sähkö on monimutkaisempi tuote kuin äkkipäätä luulisi. Vielä mutkikkaammaksi kauppa muuttuu, jos mukaan leivotaan muita tuotteita, kuten vakuutuksia. Sähkösopimus on silti edelleen mahdollista tehdä puhelimessa.

Puhelimessa sanomasi ”kyllä” voi johtaa sopimukseen, josta pääset irti vasta kahden vuoden kuluttua. Ongelmia on ilmennyt esimerkiksi Kotimaan Energian myynnissä.

Kotimaan Energia Oy on nimestään huolimatta osa norjalaista konsernia. Yritys keräsi takavuosina kyseenalaista kuuluisuutta edellisellä nimellään Suomen Energiayhtiö, jonka laittomuuksiin markkinaoikeus joutui puuttumaan. ”Meillä oli huono maine, me oltiin surkeita”, yhtiön toimitusjohtaja myöntää Yleisradion haastattelussa syyskuussa 2016.

Kotimaan Energia on Asiakkuusmarkkinointiliiton jäsen, ja se vakuuttaa korjanneensa toimintavapansa.

Vielä näyttää silti olevan varaa parantaa.

”Kotimaan Energia on kuluttajilta meille tulevien sähkön myyntiä koskevien valitusten kärjessä edelleen”, kertoo Kuluttaja- ja kilpailuviraston lakimies Jukka Kaakkola.

Valituksia sähkön myynnistä tulee onneksi vähemmän kuin takavuosina. Ongelmat liittyvät puhelinmyyntiin. Syitä näyttää tosin olevan sysissä ja sepissä. Joskus innokas myyjä ei tee ehtoja kyllin selviksi tai kuluttajan vastaus tulkitaan myöntäväksi, vaikka se ei kuluttajan mielestä sitä ole.

Monissa valituksissa kuluttaja mieltää tilanneensa tarjouksen eikä sopimusta. Jos selvään kysymykseen vastaa kyllä, niin sopimus kuitenkin syntyy. Ja suullinen sopimus on pätevä.

Myyjän pitää lähettää viivytyksettä puhelun jälkeen kirjallinen tilausvahvistus, josta kuluttaja voi varmistaa sopimusehdot. Puhelimessa tehdyn sopimuksen voi perua ottamalla yhteyttä energian myyjään kahden viikon kuluessa puhelusta.

Monien myyjien sopimusehtojen mukaan aikaa perumiseen on vähintään seitsemän päivää siitä, kun kuluttaja on saanut vahvistuskirjeen. Joka tapauksessa sopimus kannattaa perua kirjallisesti ja mahdollisimman ripeästi, jos ehtoihin ei ole tyytyväinen tai ei ole tilausta mielestään edes tehnyt. Pitkä viive postin jakelussa voi aiheuttaa hyvin hankalia tilanteita.

Ota riitatapauksessa ensin yhteys myyjään. Kuluttajalla ja viranomaisella on oikeus kuunnella myyntipuhelun nauhoite. Hae tarvittaessa apua viranomaisilta.

Sähkön toimittajan vaihtoprosessin voi keskeyttää soittamalla paikalliseen jakeluyhtiöön. 

Mistä tunnistaa rehdin myyjän?

Se ei aina ole helppoa. Yrityksiä ostetaan ja myydään, ryvettyneet vaihtavat nimeä. Yritysten nimet ja verkkosivut ovat yleensä vakuuttavia. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja Energiavirasto onneksi valvovat sähkön myyjiä ja tuottajia. Viranomaiset tiedottavat nettisivuilla riitatapauksista. Googlettamalla saa suuntaa antavaa mainetietoa. Yksittäinen puhelinmyyjä voi silti syyllistyä ylilyöntiin.

”Kuluttaja on lähtökohtaisesti alakynnessä, kun sähkön puhelinmyyjä soittaa”, Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Jukka Kaakkola pohtii. Moni ei muista edes nykyistä sähköenergian toimittajaa, saati sitä, millainen nykyinen sopimus on ja minkä hintainen.

Ylilyönneiltä, erehdyksiltä ja väärinkäsityksiltä tuskin voidaan kokonaan välttyä monimutkaisen tuotteen puhelinmyynnissä.

Älä siis tee sähkösopimusta puhelimessa, jos olet hiukankin epävarma. Puhelinmyyjä haluaa sopimuksen, ei lähettää tarjousta. Sano selvästi ”en tee sopimusta”.

Myyjällä on kiire, sinulla ei. Ota aikalisä. Etsi edellinen sähkölasku ja tarkista kaikessa rauhassa nykyinen sopimuksesi. Vertaile sähkön hintoja esimerkiksi sahkonhinta.fi-sivustolla. Jos nykyinen määräaikainen sähkösopimuksesi vielä jatkuu, palaa asiaan myöhemmin.

Voimme onneksi hyvällä varmuudella luottaa siihen, että esimerkiksi sertifioitu vihreä sähkö on todella vihreää, kiitos tehokkaan valvonnan.

Hyödyllisiä tietolähteitä sähköstä 

  • Sähköenergian hinta kannattaa kilpailuttaa vuosittain. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa halvimman ja kalleimman hintaero on jopa satoja euroja vuodessa. Kerrostaloasujan muutaman kympin säästöllekin on varmasti käyttöä. Hintoja on helpointa vertailla Energiaviraston luotettavassa sahkonhinta.fi-verkkopalvelussa.
  • Motiva Oy tuottaa asiantuntijapalveluita energian käytön tehostamiseksi ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi.
  • Kuluttajaneuvojilta sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastolta saa neuvoja sähkön myyjän vaihtamiseen liittyvissä asioissa ja riitatapauksissa. 

Vesa Ylä-Jääski

 

 

 

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti