veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Luopuminen haikeaa sijoittajallekin – järjestelmällinen strategia avuksi, kun myyminen tihkaisee

Topias Kukkasniemi
Topias Kukkasniemi

Kestävä vauraus

Topias Kukkasniemi on Mandatum Asset Managementin täyden valtakirjan asiakassalkkujen seniorisalkunhoitaja, jota kiinnostaa etenkin maailmantalous ja vastuullinen sijoittaminen. Intohimoinen kestävyyslajien harrastaja, jolle myös vaurastuminen on maraton.

Onko sinulle kertynyt kaappeihin tavaraa, jonka olemassaolon olet kenties jo unohtanut?

Osalle sijoittajista tuntuu käyvän vähän samalla tavalla. Liikkeelle lähdetään aikomuksena sijoittaa rajattuun määrään sijoituksia, olivat ne sitten osakkeita, rahastoja tai muita sijoituskohteita. Tämän on tarkoitus mahdollistaa sijoitusten analysointi ja seuranta riittävällä tasolla.

Vuosien varrella eteen kuitenkin osuu erilaisia mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia ja salkun sijoitusten määrä kasvaa, kunnes kaikkien kohteiden kuulumisista perillä pysyminen alkaa käydä työstä, eikä osa sijoituksista enää olekaan niin tuttuja.

Sijoittaja on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että – toisin kuin kaappitilaa kotona – arvo-osuustilillä rivejä on rajattomasti, eikä vanhoista sijoituksista tarvitse hankkiutua eroon tehdäkseen tilaa uusille. Toisinaan myyminen voi kuitenkin olla perusteltua muista syistä.

Syitä myymiseen voi nähdäkseni olla kaksi:

  1. Syy tai peruste, jonka takia sijoitus on tehty, ei enää päde. Jos sijoitus on esimerkiksi tehty, koska korot nousevat, ja korot lakkaavat nousemasta, sijoituksesta tulisi luopua. Tai jos sijoittaja on ostanut mielestään laadukkaan yhtiön osakkeita, mutta yhtiö paljastuukin huonoksi, ei huonon yhtiön omistamiselle ole enää perustetta.
  2. Sijoitus on selkeästi yliarvostettu eli sen hinta on liian korkea suhteessa sen todelliseen arvoon.

Ensimmäinen tilanne on yleensä helpompi havaita. Jos perustetta sijoituksen pitämiselle ei enää ole, myyntipäätös on helppo tehdä ja laput menevät myyntiin.

Yliarvostus taas on hankalammin hahmotettavissa. Ja jotta vaikeuskerroin olisi kohdallaan, yliarvostus ei välttämättä tarkoita, etteikö sijoitus voisi vielä tuottaa enemmän. Olen urallani toistuvasti hämmästynyt siitä, kuinka jo valmiiksi kallis sijoitus voi kallistua edelleen. Viimeisin esimerkki on monien teknologiayhtiöiden kurssikehitys koronakevään jälkeen.

Myymisen suhteen sijoittaja voi niin ikään tehdä kahdentyyppisiä virheitä:

  1. Hätäily eli sellaisen sijoituskohteen myyminen, jossa olisi vielä pihviä jäljellä.
  2. Sijoituskohteeseen rakastuminen eli yliarvostetun sijoituksen pitäminen salkussa.

Ensimmäisen virheen voi välttää olemalla myymättä mitään, mutta tällöin sortuu väistämättä jossain vaiheessa jälkimmäiseen virheeseen. Näiden kahden virheen välttämiseksi olen itse päätynyt strategiaan, jossa teen myynnit asteittain.

Yksi mahdollisuus on asettaa etukäteen yläraja osuudelle, joka yksittäisellä sijoituskohteella voi salkussa olla. Jos raja ylittyy jonkun sijoituksen kurssinousun myötä, salkku tasapainotetaan eli myydään osa rajan ylittäneestä sijoituksesta ja ostetaan tilalle joko uutta kohdetta tai jotain salkussa jo olevaa kohdetta. Toimintatapa on perusteltua salkun riskienhallinnan kannalta. Haaste on asettaa yläraja siten, ettei myyminen mene hätäilyn puolelle.

Pahat kielet voisivat sanoa, että myymällä sorrun kumpaankin mainitsemaani virheeseen yhtä aikaa. Itse kuitenkin ajattelen mieluummin lasin olevan puoliksi täysi. Yksi syy strategialla onkin psykologinen: lopuista hurjasti nousseista voittajaosakkeesta on psykologisesti helpompi pitää kiinni, jos on realisoinut osan voitoista. Ja vastaavasti mahdollisessa alamäessä kuuppansa voi pitää kasassa tiedolla siitä, että realisoi ainakin osan voitoista silloin, kun sen aika oli.

Olennaista on tietenkin myös se, mihin sijoittaa. Osakkeisiin rakastumisen lienee yleisempää kuin rahastoihin kiintyminen. Jos sijoituskohde itsessään on aktiivisesti hallinnoitu, ei luopumisen haikeutta tarvitse välttämättä koskaan kokea, sillä salkun tasapainotus hoituu kohteen sisällä.

Topias Kukkasniemi

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan yksi ynnä viisi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit