Vappusatanen sinne ja lisää avustajia tänne. Miljardi pysyviin menolisäyksiin ja kolme miljardia kertaluontoisia menoja.
Jakovaltion pyörittäminen on hauskaa, kysykää vaikka kevään 2019 hallitusneuvottelijoilta.
Neuvottelut oli aloitettu listaamalla peräti kahdeksan miljardin euron edestä uusia satsauksia eri ilmiökoreihin. Vaikka toiveiden tynnyriä jouduttiin neuvottelujen kuluessa huomattavasti karsimaan, säilyi pääviesti koko prosessin ajan vahvana: jo riittää jatkuva rahanpuutteesta valittaminen, nyt valtiolla on taas jakovaraa. Valtiovarainministeri ei enää tässä hallituksessa määräile.
Se oli jakovaltion lyhyen paluun huippuhetki.
Vuosi vaihtui ja siirryttiin 2020-luvulle. Samalla palataan raha-asioissakin arkeen. Huhtikuun alussa hallitus kokoontuu kehysriiheen päivittämään tilannetta.
Hallitusohjelman talouspolitiikan ankkureina ovat sitoutuminen 75 prosentin työllisyysasteeseen ja siihen, että julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023. Tavoitteet eivät ole ennusteiden mukaan toteutumassa. Talouskehitys näyttää muutenkin vaisulta ja epävarmalta.
Jakovaltion juhlat eivät näissä oloissa jatku entiseen malliin. Lisää rahaa ei ole enää miljardikaupalla jaettavaksi. Menojen pienentämisen tarpeestakin voi tulla puhetta.
***
Hyvinvointivaltiolla on tutkimuksissa jatkuvasti kansan enemmistön tuki. Ja miksi ei olisi: hyvinvointihan on hyvä asia, pahoinvointi huono.
Hyvinvointiyhteiskunta on siinä mielessä vielä parempi käsite, että ainakin Suomessa yhteiskuntaan kuuluu onneksi paljon muutakin kuin pelkkä valtio.
Kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen on siis suomalaisten laajasti jakama yhteinen tavoite. Keinojen kohdalla yksituumaisuus vähenee.
Jakovaltion maksimointi ei välttämättä ole hyvä keino edistää pitkäjänteisesti yhteistä hyvinvointia.
Jakovaltiolla tarkoitan tässä yksipuolista keskittymistä pelkkään etuuksien lisäämiseen ja julkisten palvelujen parantamiseen ilman, että kannetaan huolta niiden rahoituksesta ja muusta yhteiskunnasta.
Jakovaltio on kuin ravintola, josta irtisanotaan paikan ainoa kokki ja tilalle palkataan uusi tarjoilija. Toimivassa ravintolassa tarvitaan riittävästi molempia.
Samalla tavalla terveessä hyvinvointiyhteiskunnassa kannetaan huolta myös jaettavan kokonaismäärästä ja siitä, että yksityinen talous ja kulutus kukoistavat julkisen sektorin rinnalla.
Julkinen ja yksityinen talous voivat menestyä vain yhdessä. Jos toinen on retuperällä, käy toisenkin ennen pitkää huonosti.
***
Kun hallitus kevään kehysriihessä pohtii vaihtoehtojaan, yksipuolinen keskittyminen jakovaltion laajentamiseen ei ole mahdollista.
Pelkkään jatkuvaan viennin vetoon ei parane turvautua, joten on pakko kantaa huolta myös yksityisestä kotimaisesta kysynnästä. Kansalaisten nettoansioiden ostovoimalla on nyt entistä enemmän väliä. Samoin kannustamisella työntekoon.
Kiristyvät verot olisivat tässä tilanteessa pahinta myrkkyä, maltillisilla veronkevennyksillä voidaan sen sijaan edistää tasapainoista kasvua.
Julkisista menoista päätettäessä tarvitaan puhtaan jakamishalun rinnalle jatkuvaa kriittisyyttä. Aina on syytä miettiä, voisiko rahaa käyttää paremmin eikä enemmän.
Teemu Lehtinen
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 22.1.2020.
Minä olen ollut tyytyväinen VRK:n jäsen, mutta aikaisemminkin olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten toim.joht. Lehtinen on huolehtinut kirjoituksissaaan ja puheissaan varakkaiden ihmisten verojen korkeudesta ja maksukyvystä.
Lehtinen on kuitenkin oikeassa, kun hän kiinnittää huomiota hallituksen päätöksiin, jotka lisäävät valtion menoja, mutta eivät muodosta tulokertymää. Eräänlaista kielteistä korporatismiakin on tullut kuvaan. Tärkeitä ratkaisuja etsitään perinteisillä kollektiiveilla ilman uusia ideoita. Pieni, mutta näkyvä seikka on esimerkiksi, että työllisyyttä parannetaan korkeapalkkaisia avustajia suhteettomasti lisäämällä. Entä, jos toimenpiteet jäävätkin tähän?
Kommentoi