Euroopan unionin tulevia budjetteja ja rahoitusta linjataan syksyllä 2019, jolloin Suomi toimii sopivasti unionin puheenjohtajana.
Nyt Suomen seuraavalla hallituksella on oiva tilaisuus oman esimerkkimme pohjalta huolehtia siitä, että budjettikehykset pitävät ja kukkaron nyörit osataan pitää kiinni myös ylikansallisella tasolla.
Lähtökohta on sikäli hyvä, että jo nykyinen Euroopan unionin rahoitusjärjestelmä pakottaa tekemään fiskaalisesti vastuullisia päätöksiä.
Tärkeintä on nyt varmistaa, että unionille ei anneta jatkossakaan omia verotuloja ja menojen kasvua suitsitaan yhtä tehokkaasti kuin tähänkin asti.
***
Euroopan unionin toiminnasta voidaan olla montaa mieltä, mutta budjetoinnin osalta unioni on nyt rakennettu esimerkillisen kurinalaiseksi. Tulojen on katettava jatkuvasti menot, eikä alijäämää saa syntyä.
Voi vain kuvitella, missä velkasuossa tänä päivänä olisimme, jos jäsenvaltioiden ottaman massiivisen velan päälle myös unioni olisi saanut vapaasti kattaa menojaan velkaantumalla.
Yhtä tärkeää on, että Euroopan unionille ei ole myönnetty omaa verotusoikeutta. Jäsenmaat päättävät veroista yksimielisesti, ja tämä on ollut toistaiseksi tehokas suoja unioniveroja vastaan.
EU-verot lisäisivät vain kansallisten verojärjestelmien päälle uuden ylikansallisen verokerroksen, joka ei korvaisi mitään nykyisiä veroja. Tämä aivan tarpeettomasti mutkistaisi ja kiristäisi verotusta koko unionin alueella.
Tuskin kukaan vakavissaan uskoo, että uusien unioniverojen verotusta kiristävän vaikutuksen kompensoimiseksi jäsenmaat alentaisivat omaa verotustaan. Ilmeistä olisikin verotuksen yleinen kiristyminen unioniverojen myötä.
Tähän ei suomalaisilla ja muilla eurooppalaisilla veronmaksajilla ole varaa.
***
Miten unionin rahoitus on sitten järjestetty ja tulisi tulevaisuudessa järjestää?
Euroopan unionin omista varoista kolme neljäsosaa kerätään jäsenmailta niiden bruttokansantuloon (BKTL) perustuvilla maksuilla. Loppu koostuu jäsenmaiden arvonlisäveron (ALV) pohjaan perustuvista maksuista sekä tullimaksuista, jotka luontevasti tilitetään tulliliittona toimivan unionin kassaan.
BKTL-maksut ovat siis tätä nykyä selvästi tärkein unionin tulolähde. Niiden merkitys on vuosien kuluessa vaivihkaa kasvanut hallitsevaksi, kun muita rahoituslähteitä ei juurikaan ole.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten päättämättömyydestä on puolivahingossa löytynyt itse asiassa varsin toimiva ratkaisu.
BKTL-maksut huomioivat luontevasti kunkin maan maksukyvyn jäsenmaksuja määrättäessä. Tärkeää on myös BKTL-maksujen yksinkertaisuus, tehokkuus ja läpinäkyvyys. Kunkin maan bruttokansantulo selvitetään tilastoviranomaisten toimesta joka tapauksessa. Vaikka BKTL:n mittaaminenkaan ei ole ongelmatonta, on tilastopohja kuitenkin kohtalaisen yhtenäinen ja riidaton.
Nykyinen ALV-pohjainen oma vara puolestaan perustuu laskennallisiin tuloihin ja siinä on monia maakohtaisia poikkeamia, minkä lisäksi maiden välillä on suuria eroja verojen keräämisen tehokkuudessa. ALV-pohjainen unionin oma vara olisi syytä jatkossa poistaa kokonaan.
Tulevaisuudessa olisi kaikkein selkeintä rahoittaa unioni tullimaksujen ohella kokonaan BKTL-maksuilla.
Kenties puhtaisiin BKTL-maksuihin siirtyminen olisi liiankin toimivaa ja yksinkertaista toteutuakseen käytännössä. Unionimme kun ei ole mitenkään erityisesti profiloitunut hallinnollisesti kevyiden ja tehokkaiden ratkaisujen aikaansaamisessa.
Teemu Lehtinen
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 23.1.2019.
Kommentoi