Kuolemaan liittyy paljon paperia, puhelinsoittoja ja jonottamista. Niin paljon, että moni kuolevakin murehtii läheistensä hoidettavaksi jäävistä asioista hetkellä, jolloin vähäinen aika olisi arvokasta käyttää muuhun.
Jo pelkkä hautajaisten järjestely on vastikään läheisensä menettäneille voimainkoitos. Sen jälkeen täytyy valmistautua perunkirjoitukseen ja muuhun vainajan jäämistön järjestelyyn.
Asiointi on hajautunut usean eri viranomaisen ja yrityksen luukulle. Vain harvoin saa samalla luukulla hoidettua useamman asian. Jokaiselle viranomaiselle ja yritykselle täytyy usein erikseen selvittää tilannetta, toimittaa valtakirjoja, sukuselvitystä ja muita dokumentteja.
Erilaisia oppaita ja muistilistoja läheisen kuoleman jälkeen hoidettavista asioista on toki saatavilla. Mutta kun yksikään viranomainen ei katso kokonaisuuden perään, on omaisilla helposti epävarma olo siitä, mitä kaikkea pitää tehdä.
Kun kokonaisuus ei ole kenenkään käsissä, saattavat omaiset saada myös virheellistä neuvontaa asioiden hoitoon. Ei ihme, että omaiset ovat pyörällä päästään, kun yritysten menettelyt ovat kirjavia eikä tarvittavilla viranomaisillakaan aina ole kokonaiskäsitystä asiasta.
Ongelmia aiheuttavat viranomaisten ja pankkien kankeat käytänteet, joista monella on toki hyvä tarkoitus ja usein jopa lainsäädännöllinen perusta. Ei puhettakaan, että esimerkiksi samalla valtakirjalla onnistuisi aina hoitamaan asiat kaikissa vainajan pankeissa.
Varmuuden vuoksi suosittelenkin aina tekemään valtuutuksen kuolinpesän asioiden hoitoon kuhunkin vainajan pankkiin juuri kyseisen pankin omalla valtakirjapohjalla.
Ylipäätään pakollinen paperiasiointi on paikoin vielä hämmentävän vahvasti voimissaan täällä digitalisaation kärkimaassa. Lainsäädäntö laahaa teknisen kehityksen perässä.
Suomessa ei myöskään ole keskitettyä rekisteriä, josta kuolleen henkilön omaisuudesta ja muista olennaisista tiedoista saisi kokonaiskuvan ja jota eri tahot voisivat hyödyntää. Joskus jokin vainajasta tarvittava tieto on hukassa tai jää selvittämättä.
Testamentteja ei meillä rekisteröidä mihinkään, vaan perillisten täytyy olla perillä säilytyspaikasta. Vaikka osa tiedoista on erilaisissa rekistereissä, esimerkiksi avioehdosta saa tiedon vain kysymällä asiaa Digi- ja väestötietovirastosta ja kiinteistöjen omistustiedot pitää selvittää Maanmittauslaitokselta.
Mikään rekisteri ei liioin kerro, oliko vainaja vielä kuollessaan jonkin jakamattoman kuolinpesän osakas tai oliko ositus entisen puolison kanssa tekemättä.
Vaikka asioinnin vaikeudesta on laaja yhteisymmärrys, on kehittäminen edennyt hitaasti. Tarvitaan paljon poikkihallinnollista yhteistyötä, lakimuutoksia sekä tietysti rahaa toteutukseen.
Nyt Petteri Orpon hallitus on onneksi ottanut asiakseen ryhtyä kuolemaan liittyvän byrokratiaviidakon harvennukseen.
Erilaisten elämäntapahtumien ympärille kiinnittyviä julkisia ja yksityisiä palveluja on tarkoitus digitalisoida niin, että ne toimivat saumattomasti yhteen. Erikseen on mainittu edesmenneen omaisen asioiden vaivattoman hoidon turvaaminen.
Käytännössä tavoitteena lienee jonkinlainen sähköinen palvelualusta, jonne kerättäisiin laajasti eri viranomaisten tiedot henkilöistä, näiden elämästä sekä varallisuudesta ja josta kaikki kuolemaan liittyvään asiointiin linkittyvät tahot saisivat keskitetysti tarvitsemansa tiedot.
Asia ei vie hallitusohjelmassa kuin muutaman rivin, mutta toteutuvilla muutoksilla tulee olemaan suuri merkitys läheisensä menettäneille.
Toivon mukaan kehitys on ripeää. Kun kuoleman byrokratia kevenee, jää jatkossa aikaa olennaiseen: surutyöhön.
Kati Malinen
Kommentoi