Ruotsi ja muut pohjoismaat ovat usein antaneet Suomelle hyviä virikkeitä kansalaisten terveyden, hyvinvoinnin, osaamisen ja sivistyksen parantamiseen. Työeläkkeet, peruskoulu ja terveyskeskukset ovat suomalaisia sovelluksia näistä virkkeistä. Niitä on kehitetty ja viritelty Suomeen ja suomalaisille sopiviksi laajalla yhteistyöllä.
Hyvä terveys ja pidempi elinikä, taloudellisesti turvattu vanhuus, oikeus oppia ja ymmärtää maailmaa ovat useampien kansalaisten ulottuvilla kuin vanhoina huonoina aikoina. Laadukkaiden palveluiden turvaaminen vaatii jatkuvaa kehitystyötä ja kustannustehokkuudesta huolehtimista. Eläkejärjestelmää on noin kymmenen vuoden välein laitettu asteittain uuteen uskoon, että eläkeläisten edut olisivat turvatut ja etteivät työssäkäyvien ja työnantajien maksut nousisi kohtuuttomiksi.
Ruotsissa maakuntahallinto on syntynyt jo 1600-luvulla. Terveydenhoito ja eräät muut palvelut ovat Ruotsissa ja Tanskassa maakuntien vastuulla. Norjassa asiat ovat toisin. Siellä erikoissairaanhoito on kokonaan valtiollisessa ohjauksessa. Tämä tapahtuu pitkässä maassa neljällä alueella, joiden ohjauksesta ja rahoituksesta vastaa valtio.
Ruotsissa maakuntahenki ja lääni-identiteetit ovat vahvoja. Tästä huolimatta komiteavalmistelussa on ollut suuri uudistus, jolla on laajaa yli puoluerajat menevää kannatusta. Ruotsissa valmistuneen aluejakokomitean mietinnön mukaan alueita on Ruotsissa liikaa. Taloudellinen tehokkuus ja palveluiden laatu ovat komitean arvion mukaan vaarassa.
Yli yhdeksän miljoonan ruotsalaisen tulevaisuuden palvelutuotannon tehokas ja taloudellinen toteuttaminen onnistuisi aluejakokomitean mielestä paremmin kuudella alueella. Tämä tarkoittaisi, että uusilla alueilla olisi keskimäärin yli 1,6 miljoonaa asukasta. Kuinka on mahdollista, että Ruotsissa nähdään terveyspalveluiden tulevaisuus aivan toisella tavalla kuin täällä Pohjanlahden itäpuolella.
Suomen hallituksen luonnostelemassa maakuntamallissa vain Uudenmaan maakunnassa on niukasti yli 1,6 miljoonaa asukasta. Pirkanmaalla on vain puoli miljoonaa asukasta. Kahdessa pienimmässä maakunnassa on alle 100 000 asukasta. Selvitysmies Lauri Tarasti on pilkkomassa Uudenmaankin pienempiin palasiin.
Maakuntahallinto tai alueellinen yhteistyö voivat olla Suomessakin tarpeen, kun turvataan asianmukaisesti koulutus, pelastuspalvelu ja julkinen liikenne koko Suomeen. Nyt olisi kuitenkin syytä katsoa Ruotsiin ja Norjaan, kun mietitään erikoissairaanhoidon tulevia rakenteita. Kalliiden laitteiden hankkimisen, riittävien päivystysten, vaativia leikkauksia suorittavien kirurgien osaamisen turvaava operaatioiden lukumäärän ja monien muiden seikkojen vuoksi pirstaloitu tilkkutäkki ei ole vastaus nykyisiin eikä tuleviin haasteisiin.
Sairaalapalveluiden riittävyyden, tasapuolisuuden ja laadukkuuden yhdistäminen kansanvaltaiseen ohjaukseen ja talousvastuuseen onnistuu Suomessa parhaiten Norjan mallissa, jossa eduskunnan hyväksymä budjetti ohjaa vaativimpien terveyspalveluiden saatavuutta ja kehitystä. Toinen vaihtoehto voisi olla 3-4 aluetta, joilla olisi oma kansanvaltainen maakuntahallinto. Tällaiset ratkaisut tuskin jäisivät kiinni perustuslakiongelmiin.
Historiantutkijana arvostan perinteitä ja historian pitkiä jatkumoita. Pienten maakuntien varaan rakentuva terveydenhoito ja sairaalaverkko ovat kuitenkin outoja tuulahduksia viime vuosituhannelta. Voisimme jälleen ottaa luovasti oppia muista Pohjoismaista. Parhaassa tapauksessa olisimme askeleen Ruotsia edellä toimivien alueellisten rakenteiden luomisessa.
Tapio Bergholm on SAK:n erikoistutkija
